Italian Serie A:ssa on palattu takaisin normaaliin päiväjärjestykseen viime viikonlopun tragedian jälkeen. Sunnuntain Sassuolo-SPAL otteluista löytyy mainio peli-idea, ja toivottavasti kentällä nähdään myös suomalaisväriä!

Kotijoukkue Sassuolo on tällä hetkellä yksi sarjan heikoimmista joukkueista. Alamäki alkoi joulun tienoilla, sillä viimeisin voitto Serie A:ssa on 23.12. Interistä. Sassuolo on hävinnyt neljä viidestä edellisestä liigapelistä suorastaan järkyttävällä maalierolla 1-15! Surkean tuloskunnon myötä joukkue on valunut putoamisviivalle.

Vierailija SPAL on herännyt taisteluun sarjapaikastaan kauden ratkaisuhetkillä. Serie B:stä täksi kaudeksi noussut SPAL on ottanut kaksi voittoa putkeen Bolognasta sekä Crotonesta. Etenkin Crotonen kaataminen kuuden pisteen putoamiskamppailussa oli henkisesti kova juttu. Viikko sitten SPAL nollasi kotonaan Bolognan vaikeissa olosuhteissa (1-0 FT).

Vierasjoukkue SPAL:n riveissä nähdään tällä kaudella suomalaistoppari Sauli Väisäinen. Kauden alkukierrokset avauskokoonpanossa pelannut ex-AIK puolustaja missasi alkutalven loukkaantumisen vuoksi ja putosi samalla puolustuksen rotaatiosta. Toivottavasti Sauli nähdään kentällä sunnuntaina!

Ottelun paras pelivalinta on SPAL +0,5 tasoituksella, jolle tarjoaa mukavan 1,85 kertoimen (todennäköisyysarvio 62%). Kyseessä on erittäin tiukka ja vähämaalinen matsi, jossa Sassuoloa rasittaa vielä ykköskärki Berardin pelikielto. Vierailla on mainiot saumat pisteille heikosti pelaavaa Sassuoloa vastaan.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *