Championshipissa pelataan poikkeuksellisesti viikkokierrosta. Poimimme tiistain otteluista pari mielenkiintoista suosikkivalintaa.
Birmingham-Bolton
Kotijoukkue Birmingham otti henkisesti todella tärkeän ja dramaattisen voiton viime lauantaina. Brummies johti ottelua QPR:n vieraana jo 0-4, mutta oli menettää matsin yliajalla. QPR kiri 3-4 tilanteeseen ja sai rangaistuspotkun 90. minuutilla, mutta Birmingham-veskari torjui ja pelasti joukkueensa varsin nololta tilanteelta!
Dramaattinen voitto oli jo toinen peräkkäinen. Birmingham on kääntänyt näin ollen heikon jaksonsa kriittisellä hetkellä. Joukkue tähtää tosissaan playoffs-paikoille, jonne eroa on vain neljä pistettä.
Boltonin tilanne on täysin päin vastainen. Trotters aloitti kauden hämmästyttävästi voittamalla kolme neljästä ensimmäisestä ottelustaan. Tämän jälkeen Bolton on napannut vain kaksi täyttä pistepottia 27 ottelusta.
Bolton on hävinnyt viisi kuudesta edellisestä ottelustaan maalierolla 3-14. Joukkue on voittanut yhden 22:sta edellistä ottelustaan, ja tämäkin pistepotti tuli kotona sarjan heikointa vierasjoukkuetta (Rotherham) vastaan.
Birminghamin ja Boltonin tasoero on tällä kaudella todella suuri. Tämän lisäksi nykyvire puoltaa vahvasti Birminghamin voittoa. Vedonlyöntimarkkina tarjoilee kotijoukkueelle aavistuksen liian suuria kertoimia, joten poimitaan lapulle ilta aasialainen -1 tasoitus kertoimella 1,89. Myös in toppi 1X2-markkinassa kertoimella 1,55 riittää peleihin.
Hull-Rotherham
Hull on ollut marraskuun lopulta alkaen yksi Championshipin kovakuntoisimmista joukkueista. Tigers näytti juuttuvan alkukaudella putoamistaisteluun, mutta joukkue on päässyt talven mittaan hurjaan iskuun.
Hull pelasi marraskuun lopulta 10 tappiotonta ottelua saldolla 7-3-0. Putki katkesi vasta tammikuussa Blackburnin vieraana kärsittyyn tappioon, jonka jälkeen Hull on voittanut Stoken 2-0 ja hävinnyt Derbylle vieraissa 2-0.
Joukkueen kotiesitykset ovat olleet todella rajuja: viisi edellistä kotimatsia ovat pelkkiä voittoja tuloksin 2-0, 3-0, 6-0, 3-2 ja 2-0 – yhteismaalit Hull 15 vastustajat 2.
Vierasjoukkue Rotherhamin tilanne on täysin päin vastainen. Nousijajoukkue Millers on ollut koko kauden putoamisviivan tuntumassa. Viime viikkojen saldona on kaksi tasapeliä Wigania ja Millwallia vastaan. Tämän tasoiset joukkueet Rotherhamin täytyisi kaataa, jos se meinaa säilyä sarjassa.
Kyseessä on koko Championshipin kotiriippuvaisin ryhmä. Rotherham maaleista 72% ja pisteistä 81% on kerätty kotikentällä. Reissupelien saldo on masentava 0-5-10.
Vaikka Hullin tappioton putki onkin viime viikkoina katkennut, joukkue on silti hyvässä iskussa ja taistelee jopa playoffs-paikasta. Kotiottelut ovat olleet todella vakuuttavia, ja nyt Hull saa vastaansa Championshipin heikoimman vierasjengin. in 1,80 kerroin kotivoitolle maistuu todella hyvin!