TPS moneyline (ja+rl)

KERROIN

1.93
0
pv
0
t
0
min
0
s

Illan herkullisin salibandyvääntö käydään Jyväskylässä kun viime vuosien taistelupari Happee ja Tps ottavat mittaa toisistaan. Otteluu käyntiin Monnarilla klo 18.30.

Kotijoukkue Happee on ollut kovassa vireessä ja alla on jo viiden ottelun voittoputki, joskaan vastustajatkaan eivät aivan kärkipäästä ole olleet. Tulosten takana peli ei kuitenkaan ole ollut kovinkaan hyvää ja monessa ottelussa hirvilauma on joutunut jopa viiden maalin takaa-ajoasemaan. Kovasta luonteesta toki kertoo, että kaikki nuo ottelut joukkue on pystynyt omiin nimiinsä kääntämään, mutta tänään samanlaisiin notkahduksiin ei todellakaan ole varaa. Peter ”Pörssi” Kotilainen (19+13) on ollut kovassa lyönnissä, mutta muuten tehojen valossa on ollut melko hiljaista. Maalilla aloittanee Miro Tuomala.

Siinä missä Happeen esitykset ovat heitelleet voidaan samaa sanoa illan vastustajasta. Tuloksellisesti Tps on myös aloittanut hyvin ja ennen illan ottelua joukkue löytyy sarjataulukosta neljänneltä sijalta, yhden ottelun kärkikolmikkoa vähemmän pelanneena. Tepsi lähtee otteluun tappio niskassaan, kun Oilers haki suhkot köykäisesti pisteet viime viikolla Turusta lukemin 4-9. Pääluotsi Jukka Ruotsalainen ei syystäkään ollut ottelun jälkeen hyvällä päällä ja tähän otteluun Palloseura tulee varmasti extra tiukalla latauksella. Tasaisessa materiaalissa tehotkin ovat jakautuneet udealla eri pelaajalle, mutta nostetaan illan otteluun Janne Hoikkanen esille, sillä vielä viime kaudella ”Hullu-Hoikkanen” pelasi Happeen riveissä. Vierailijat ovat kärsineet pienistä sairasteluista, mutta ennakkotietojen mukaan Tps saa tänään lähes täyden rosterin kentälle.

Happee on asetettu otteluun suosikiksi ja tätä me emme allekirjoita. Tps on materiaaliltaan paljon tasaisempi ryhmä kun taas Happeen tehot lepäävät suurilta osin Peter Kotilaisen johtaman ykkösviisikon harteilla. Happee on hallinnut joukkueiden edellisiä otteluita ja pudottanut turkulaiset pudotuspeleissäkin ulos jo kolmena vuonna peräkkäin, joten näytönhaluja vierasleirissä ainakin riittää. Todella tasainen ottelu luvassa ja me hyppäämme rohkeasti vieraiden kelkkaan in kärkikertoimella! (Panossuositus 3/5)

Kerroinvertailu

 

1
x
2
Bonus

 

2.05
5.45
2.27
300%/60€
300%/60€
2.16
5.75
2.20
100%/50€+10€ ilmaisveto
100%/50€+10€ ilmaisveto
2.07
5.50
2.30
100%/100e
100%/100e
2.15
5.60
2.27
100%/150€
100%/150€
2.10
5.65
2.25
100%/100€
100%/100€
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!