Indians +0,5

KERROIN

2.02
0
pv
0
t
0
min
0
s

Illan ainoa Salibandyliigan ottelu käydään Espoossa jossa Indians isännöi EräViikinkejä. Viime kauden tulikuuma playoffs-pari iskee yhteen Otahallissa klo 18.30 alkaen.

Kesällä siirtomarkkinoilla tukun avainpelaajiaan menettänyt Indians on yksi alkukauden selkeistä yllättäjistä. Mikko Laurikainen on tehnyt Heimon peräsimessä erinomaista työtä hieman kapeammallakin materiaalilla. Kärkiyksilöt joukkueessa ovat kiven kovia Valtteri Kainulaisen ja Aaro Astalan johdolla. Ratkaisuvoimaa riittää myös kakkosviisikkoon, jossa Kevin Nylund nauttii Jonas Föhrin loistavasta pelisilmästä. Kolmoskentju toimii enemmänkin jarrukenttänä joskin parantamsen varaa tällä saralla on. Indians on varsin valmis ja hyvin roolitettu paketti ja kun maalilla Mikko Kirvesniemi on tasaisen varma ei sarjasijoitus (7.) juurikaan edes ihmetytä. Puolustaja Sami Niskanen lienee vieläkin lasaretin puolella, mutta muuten kotijoukkueella ei suuria poissaoloja pitäisi olla.

EräViikingit ovat esiintyneet alkukaudesta hyvin vaihtelevalla menestyksellä ja etenkin peliesitykset ovat heilahdelleet yllättävänkin paljon. Nyt Mika Ahosen suojatit ovat kuitenkin kääntämässä kurssia ja viime ottelut Lasbia ja KooVeeta vastaan olivat melko tasapainoisia näytöksiä. Entinen maajoukkuehyökkääjä Mika Moilanen palasi liigakentille viimeksi KooVeeta vastaan ja naputti heti kaksi maalia tamperelaisten verkkoon. Muuten fuusioseura lähtee melko repaleisella rosterilla Tiipille kun sivussa ovat kärkihyökkääjät Roni Laasonen ja Perttu Puska sekä joukkueen ykköspakki Mikael Lax. Myös pitkäaikais poissaolijat Janne Hyvönen ja Teemu Metsälä ovat vielä sivussa ja etenkin ensimainitun paluu olisi joukkueelle elintärkeä asia. Maalilla aloittaa totuttuun tapaan Santtu Strandberg.

Indians yllätti viime keväänä ErVin pudotuspeleissä ja revanssinnälkää varmasti vieraleirissä riittää. Indians hävisi tuplaviikonloppunaan molemmat kotipelinsä ja nyt sillä on oiva sauma palata jälleen voittojen tielle. EräViikinkien sairaslista on melko karua katsottavaa ja Indiansilla on tänään kaikki mahdollisuudet jälleen kiusata isoveljeään. Arvioissamme Heimo nappaa pisteet kotiin noin 43% arviolla ja kotijoukkueen puolelta löytyy hyvää pelattavaa. Vihjeeksi nostamme Indiansin 0,5 maalin tasoituksella in mahtikertoimella! (Panossuositus 3/5)

Kerroinvertailu

 

1
x
2
Bonus

 

2.88
5.80
1.75
2.55
5.55
1.84
2.81
5.90
1.78

 

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!