Lauantai tarjoilee salibandysta paljon tuplapanoksen sisältäviä otteluita, joissa normaalien runkosarjapisteiden lisäksi pelataan paikasta Suomen Cupin seuraavalla kierroksella.
OLS-Happee (klo 15.00)
Oulun Luistinseuran lähtökohdat kauteen olivat jälleen haastavat, kun kärkiyksilöiden joka vuotinen kato kävi jälleen eikä tulijapuolella etukäteen arvioituna ollut mitään erityisen suurta. Jotain seuran toimistolla kuitenkin tehtiin oikein ja muiden silmissä ns. jokerikorttihankinnat ovat lyöneet itsensä pääsarjatasolle todella vakuuttavasti sisään. Vanhoista jyristä Valtteri Parviainen takoo edelleen hyvin tehoja ja Tuukka Kivioja on selkeästi tekemässä läpimurtoaan. Pitkään seuran junioreissa hyvää jälkeä tehneet Haudanlampi, Ijäs, Hirsikorpi sekä Kurronen omaavat paljon potentiaalia, joten ei tilanne Oulussa todellakaan näytä niin huonolta kuin mitä uhkakuvat kauden alussa olivat. Maalilla Vinski Kivilompolo on ihan kelpo kassari, mutta kyllä tämä osasto huutaisi Ville Mestaria takaisin tolppien väliin.
Happeeta povailtiin ennakoissa aivan mitalikamppailuun asti mutta alku on ollut hieman tahmea. Peter Kotilaisen loukkaantuminen on joukkueelle valtava takaisku, mutta toisaalta ilman Kotilaista peli voi ajoittain toimia jopa paremmin. Jami Manninen on takonut alkukaudesta hirmupisteet, joskin suurimman osan pisteistään mies on takonut häntäpään joukkueita vastaan. Nihkeän startin jälkeen hirvipaidat alkavat vihdoin löytää peliään ja viime peleissä kaatuneet Oilers ja TPS ovat eittämättä sarjan kovinta kärkeä. Markus Laakso ei tolppien välissä nauti allekirjoittaneen suurta luottamusta, mutta kyllä tämän illan taisto tällä saralla kääntyy vahvasti Happeen puolelle.
OLS on pystynyt kaatamaan kaikki päävastustajansa, mutta sarjan kärkijoukkueilta (SPV,KrP,Classic & TPS) on tullut jokaiselta takkiin maalierolla 17-45. Vaikka oululaiset ovat esiintyneet edukseen niin kyllä kotivoitto tästä olisi melkoinen pommi. Happee on parantanut otteitaan todella nousujohteisesti ja viime otteluissaan se on ollut erittäin hyvä. Vieraiden kertoimet ovat asettuneet todella korkealle ja pelit lyödään ehdottomasti Happeen kautta. Parasta odotusarvoa löytyy vierasjoukkueen vähintään kahden maalin voitosta, josta maksaa rahat takaisin 1,80 kertaisina.
Oilers-EräViikingit (klo 17.00)
Oilers oli ennakoissa yksi kauden suurimmista suosikeista, mutta tällä hetkellä joukkueen peli sakkaa todella pahasti. Vaikka kuudesta ottelusta mukaan on tarttunut neljä voittoa, on öjymiesten pelillisetotteet olleet luvalla sanoen erittäin heikkoja. Ykkösviisikko takoo kovia tehoja mutta tämän takaa ei tahdo löytyä juuri mitään. Heikki Iiskola ja Casper Pfitzner lienevät edelleen sivussa mutta juuri nyt puutteet löytyvät jostain muualta kuin kokoonpanosta. Materiaaliltaan Oilers on aivan sarjan kärkeä mutta pelillien anti ei alkukaudesta ole vakuuttanut alkuunkaan. Maalilla Joonas Kaltiainen on aivan sarjan kärkeä, mutta aivan yksin ei hänkään pisteitä kärkijoukkueilta nipistä.
ErViä ei ennen kautta povailtu aivan kärkeen, mutta jo harjoitusotteluissa joukkue näytti erittäin hyvältä, eikä alkukauden hyvät otteet sinällään ole tulleet yllätyksenä. Fuusioseura on napannut pisteitä jokaisesta ottelusta Classic-matsia lukuunottamatta. Kokeneet Jani Kukkola, Mika Moilanen sekä Lauri Kapanen ovat joukkueen ehdoton syömähammas, mutta taustalta on nousemassa uusia tähtiä kovalla tahdilla. Joonatan Lindholm löi itseään salibandykansan tietoisuuteen jo menneellä kaudella ja nyt pitkään seuran kakkosviulussa säestänyt Juho Niinikoski on lyönyt pöytään hyviä näyttöjä ja puolustuksessa Tuomas Aho on osoittatunut erinomaiseksi hankinnaksi. Isoista nimistä ainakin Eetu Sorvalilla sekä Roni Laasosella on vielä rutkasti varaa parantaa, joten aivan kaikkea ei ErVikään ole vielä pöytään lyönyt. Maalinsuulla kaksikko Strandberg-Kainulainen on yksi sarjan parhaimpia ja molemmat pystyvät panoksellaan auttamaan joukkuetta voittamaan.
Oilers on ollut alkukaudesta heikko eikä merkkejä paremmasta ole näkyvissä. ErVin pakka on tällä hetkellä selkeästi paremmin kasassa eikä vierasvoitto tässä todellakaan olisi yllätys. Viimeiset kuusi keskinäistä ovat niinikään päättyneet fuusioseuran juhliin, joten vaikea tässä on nykyformin Oilersia edes 50% suosikkina pitää. Poimitaan peleille vieraiden varsinaisen peliajan voitto (tasapeli ei vetoa) in mahtavalla 2,05 kertoimella!