Tappara-SaiPa U5.0

KERROIN

1.89
0
pv
0
t
0
min
0
s

Tappara otti eilen vakuuttavan voiton Tampereen Derbyssä maalein 1-3. Kevät lähestyy, ja Tapparan peli alkaa asettumaan vahvasti uomiinsa. Tamperelaisten osalta pienenä kysymysmerkkinä kevääseen on maalivahtipeli. Joukkueen kokenut osasto on selkeästi herännyt kauteen kauden edetessä. Kun vielä Ojamäki on löytänyt loistavan vireen on Tapparalla taatusti sanansa sanottavana myös mestaruuden suhteen.

SaiPa tuli perjantai-iltana vahvalla jalalla haastamaan liigan kärkijoukkue Kärppiä. Sputnikit pelasivati erittäin pirteästi ja rohkeasti, mutta eivät kyenneet ratkaisemaan ottelua hyvistä maalipaikoista huolimatta. SaiPa sortui myös helppoihin virheisiin, joista Kärpät rankaisi armotta. Kun vielä Westerholmilla ei ollut paras päivä, pisteet matkasivat Ouluun.

SaiPan pelissä on tappiosta huolimatta tapahtunut paljon viimeisen kuukauden aikana. Lähestulkoon koko kauden hyökkäyspelinsä sekä etenkin kiekollisen pelinsä kanssa kamppaillut SaiPa on löytänyt selkeät lääkkeet ongelmiinsa. Joukkue luo etenkin kotiotteluissa hyvin maalipaikkoja ja pystyy tällä hetkellä myös haastamaan vahvalla liikkeellä. SaiPa saa lauantaille takaisin tärkeän Morleyn joka on muodostanut Kunykin kanssa erittäin vaarallisen tutkaparin jo useamman ottelun ajan.

SaiPa pelasi perjantaina selkeästi kovempitempoisen ottelun, mutta hyvästä ilmeestä huolimatta iltaa sävyttivät lukuisat virheet puolustuspäässä sekä keskialueella. Tappara pääsi suhteellisen helpolla derbyssä. Lisäksi se pääsee otteluun myös matkustusedun turvin hieman tuoreempana. SaiPan vierasotteet ovat olleet pääsääntöisesti surkuhupaisia; mikäli puolustuspään virheet jatkuvat, niin laadukas joukkue kutenn Tappara ratkoo niistä armotta.

Odotettavaa on, että Tero Lehterän SaiPa lähtee tähän otteluun vahvasti oma pää edellä, sillä joukkueen paketti ei vielä täysin kestä kasassa aktiivisessa pelissä. Tämä laskee ottelun maaliodotusta selvästi. Maalilla aloittanee Tuohimaa. Vetoihin napataan maistuva n U5.0 maalia kertoimella!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!