H2H Iversen-Hakola: Hakola

KERROIN

2.40
0
pv
0
t
0
min
0
s

Hakola top-6

H2H Brandsdal-Fossli: Brandsdal

Miesten aika-ajot saadaan käyntiin puolituntia naisten jälkeen ja ensimmäisenä ladulle starttaa Norjan Johannes Klaebo, joka on ansaitusti jälleen suuri ennakkosuosikki. Suomalaisittain katseet kiinnyttyvät Ristomatti Hakolaan joka lähtee metsästämään uransa ensimmäistä maailmancupin palkintosijaa.

Ensimmäisenä nostetaankin tapetille juuri Suomen Hakola. Rise teki hurjan tasonnoston viime kaudella mutta viimeinen steppi aivan sprinttimaailman terävimpään kärkeen jäi vielä saavuttamatta. Kuusi kertaa finaalissa joissa peräti neljä nelossijaa kertoo kuitenkin ääremmäisen kovasta kilpailutasosta. Hakolan suurimmat ongelmat ovat olleet jaksamisessa ja usein mehut onkin syöty ennen finaalistarttia. Nyt kuitenkin normaalimatkojen tuloksetkin ovat olleet hurjia ja esimerkiksi Rovaniemen Suomencupissa Hakola päihitti Iivo Niskasen yli puolen minuutin erolla 15km perinteisein kilpailussa. Hakolan top-3 sijoituksesta tarjoillaan yli kolmen kertoimia, jotka tuntuvat todella kovilta. Ilman haavereita top-6 eli finaalipaikka toteutuu noin 65% todennäköisyydellä joten kyllä in kärkikerroin kuuluu huoletta peleihin mukaan.

H2H vetoon Hakolan pariksi ollaan lyöty Norjan Emil Iversen, jonka suomalaiset helpoiten muistavat Lahden MM-kisojen syntipukkina. Iversen on Hakolan tavoin myös vahva yleishiihtäjä joskin pari pykälää Riseä vahvempi distanssimatkoilla. Viikko sitten Beitostölenissä Iversen naputti vapaan sprintissä toiseksi heti Klaebon jälkeen ja varsinkin erähiihdoissa emilin meno oli todella väkevää. Hakola on lyöty pariin todella suureksi altavastaajaksi ja tämä avaa suomalaiselle loistavia kertoimia. Me näemme parin lähes kolikonheittona ja kotiyleisön edessä hiihtävän Hakolan 2,40 kerroin kuuluu kupongille mukaan.

Toinen tapetille nostettava pari löytyy ilta jossa vastakkain ovat norjalais kaksikko Eirik Brandsdal sekä Sondre Fossli. Molemat ovat selkeitä sprinttereitä joista Brandsdal lienee suurelle yleisölle tutumpi nimi. Molemmat aloittivat kautensa Beitossa jossa Fosslin meno oli todella takkuista ja voimapesä ei päässyt edes aika-ajosta jatkoon. Brandsdal taas oli totutun vahva ollen koko kilpailun kolmas. Molemmat ovat pärjänneet Rukalla ja edellämainitulla on kyseisestä avauskisasta myös palintokoroke paikka (2. v 2015). Me näemme Brandsdalin tässä selkeänä suosikkina ja esim. kin tarjoilee Eirikille kyseiseen pariin ainoastaan 1,52 kerrointa.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!