Makedonia +0.5

KERROIN

2.2
0
pv
0
t
0
min
0
s

Jalkapallon EM-karsinnat jatkuvat sunnuntaina 10 ottelun voimin. Monet joukkueista pelaavat jo toisen karsintaottelunsa torstain jälkeen, mikä laskee yleisesti ottaen maalimääriä.

Wales-Slovakia (klo 16:00)

Jalkapallon ystävät muistavat varmasti Walesin suoritukset edellisistä EM-kisoista. Maa eteni sensaatiomaisesti jopa neljän joukkoon häviten lopulta mestari Portugalille.

Wales ei pystynyt vastaaviin urotekoihin Venäjän MM-areenalla, sillä se ei päässyt koskaan edes kisoihin asti. Ryan Giggsin joukot hävisivät vain yhden karsintaottelun, mutta kyseessä oli ratkaiseva matsi Irlantia vastaan, mikä pudotti Walesin karsintalohkon kolmoseksi.

Kansojen liigassa Wales jäi B-tason lohkonsa kakkoseksi Tanskan jälkeen. EM-2020 karsinnat eivät ole Walesin osalta vielä alkaneet, mutta joukkue pelasi harjoitusottelun Trinidad & Tobagoa vastaan viikolla. Matsi päättyi Walesin voittoon 90. minuutin maalilla.

Slovakia muistetaan myös edellisestä EM-kisoista, joissa maa pelasi Walesin kanssa samassa lohkossa. Tasainen välienselvittely päättyi tuolloin Walesin voittoon maalein 2-1.

Maa jäi Walesin tavoin ulos Venäjän MM-kisoista, vaikka pelasi hyvät karsinnat tasaisessa lohkossa yhdessä Englannin, Skotlannin ja Slovenian kanssa. Slovakia pääsi lohkon kakkoseksi, mutta pistemäärä ei riittänyt jatkokarsintoihin.

Syksyn Kansojen liiga meni Slovakian osalta penkin alle, sillä tuloksena oli saldo 1-0-3 ja oman B-sarjan lohkon jumbosija. EM-karsinnat alkoivat kuitenkin mukavasti. Slovakia kohtasi torstaina Unkarin ja nappasi MLS-pelaaja Albert Rusnakin sekä Hertha-hyökkääjä Ondrej Dudan maaleilla 2-0 voiton.

Wales ja Slovakia ovat perustasoltaan hyvin lähellä toisiaan ja kamppailevat Kroatian takana lohkon kakkospaikasta. Ottelun maaliodotus on hyvin matalalla, sillä molempien vahvuuksiin kuuluu nimenomaan puolustuspää.

Vedonlyöntimarkkina on hieman liioitellut joukkueiden tasoeroa. Wales on kyllä suosikki, mutta vähämaalisuus ja varovaisuus kaventaa tasoeroa. Betsit Slovakian suuntaan lle +0,5 tasoituksella (kerroin 1,84).

Slovenia-Makedonia (klo 21:45)

Slovenia on monille varsin tuntematon futismaa, jonka FIFA-ranking on tällä hetkellä muutaman sijan Suomen alapuolella.

Sloveniaa ei siis nähty kesän MM-2018 kisoissa, vaikka tarjolla oli tasainen lohko mm. Slovakian ja Skotlannin seurana. Slovenia ei myöskään ollut mukana edeltävissä EM-kisoissa, mutta pääsi helposta lohkosta sentään karsintavaiheeseen Ukrainaa vastaan.

Kansojen liigassa Slovenia sijoitettiin C-tasolle Suomen tavoin. Maa pelasi Norjan, Bulgarian ja Kyproksen kanssa samassa lohkossa. Sijoituksena oli jumbosija ilman voittoja, joten Slovenia putosi lilliputtien seuraksi D-tasolle.

Maa aloitti EM-karsinnat torstaina minimisuorituksella. Slovenia haki Israelista 1-1 -tasapelin, mutta voittokin olisi ollut tarjolla. Kokonaisuutena Slovenia on voittanut vain yhden 12 edellisestä maaottelusta.

Makedonia paperilla hieman heikompi maa, jolla ei ole realistisia mahdollisuuksia arvokisoihin. Tällä hetkellä tulosta syntyy kuitenkin mukavasti, mistä oli osoituksena myös hieno Nations league -saldo.

Makedonia voitti oman D-tason lohkonsa saldolla 5-0-1 ja nousee siis C-tasolle – josta Slovenia puolestaan putosi. Kaiken kaikkiaan Makedonia on pelannut syyskuusta 2017 huimalla saldolla 9-4-1. Mukana on toki paljon heikkoja vastustajia, mutta myös esim. vierastasapeli Italiaa vastaan.

Heikko Slovenia saa markkinoilta aivan liian suuren suosikkiaseman. Makedonia venyy pisteille vähintään kerran kahdesta, joten in +0,5 tasoitus kertoimella 2,20 riittää hyvin peleihin!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!