Kanada (1X2)

KERROIN

1.91
0
pv
0
t
0
min
0
s

Jääkiekon MM-kisoissa on päästä mielenkiintoiseen välierävaiheeseen. Huikealla pelillä Ruotsin kaatanut Leijonaryhmä kohtaa nyt kisoissa voitosta voittoon asti edenneen Venäjän. Sveitsin kanssa tiukoille joutunut Kanada saa puolestaan vastaansa Tshekin.

Venäjä-Suomi (klo 16:15)

Venäjä jatkoi vakuuttavaa menoaan puolivälierissä pudottaen USA:n maalein 4-3. Venäjä oli ottelussa selkeästi loppulukemia parempi, mutta viimeistelyssä oli paljon parantamisen varaa neljästä maalista huolimatta. Venäjän esitykset ovat olleet läpi turnauksen jopa historiallisen vahvoja. Voidaan hyvällä syyllä puhua, että näissä kisoissa on nähty kenties kaikkien aikojen vakuuttavin Venäjän joukkue.

Kucherov-Gusev on ollut selkeästi turnauksen vaarallisin tutkapari. Venäjä on tehnyt turnauksessa peräti 40 maalia kahdeksassa ottelussa, ja Kucherov-Gusev parivaljakko on ollut osallisena niistä peräti 31 kertaa.

Venäjän pelaamisen monipuolisuus tekee sen pysäyttämisestä tekee erityisen vaikeaa. Joukkue on erittäin hyvä suorahyökkäyspelissä, mutta toisaalta myös vahva pitämään paineen hyökkäysalueella kiekonhallinnan kautta. Puolustus on kivenkova, minkä jatkona oleva maalivahti Vasilevski lukeutuu myös turnauksen parhaimpiin omalla pelipaikallaan.

Suomen nälkäinen joukkue esitti turnauksen ylivoimaisesti parhaimman esityksen juuri oikeaan aikaan. Valmennusryhmä oli käynyt tarkkaan läpi Ruotsin heikkoudet ja vahvuudet. Tilaa ja ratkaisuvoimaa löytyikin viivalta puolustajien paukuttaessa peräti kolme neljästä.

Maskipelaamisen merkitys näkyi Ruotsi voitossa vahvasti – erityisesti Pesonen loisti tällä osa-alueella jatkuvasti. Kiekkoa toimitettiin maalille hyvin usein oikea-aikaisen maskipelaamisen kera.

Lauantain välierän asetelma on herkullinen. Venäjä on ansainnut peliesityksillään valtavan suosikkiaseman, kun taas Suomi haastaa vahvasti itseensä luottaen. Selvää on, että Kucherov-Gusev parivaljakko ansaitsee erityishuomiota. Puolivälierään verraten odotettavissa kyseessä täysin erityyppinen ottelu. Suomi tiedostaa Venäjän kiekollisen vahvuuden puolustuspäässä, eikä taatusti lähde pelaamaan itseään ulos rohkeasti karvaten.

Paras pelivalinta on alle 5,5 maalia in 1,81 kertoimella. Odotamme ottelun pysyvän vähämaalisena loppuun saakka.

Kanada-Tshekki (klo 20:15)

Kanada joutui todella tiukoille sitkeää ja nopeajalkaista Sveitsiä vastaan. Ottelun loppu oli dramaattinen, sillä Kanada iski tasoitusmaalin vain 0,3 sekuntia ennen päätössummeria. Tasoitus oli toki pelitapahtumiin nähden vähintäänkin ansaittu – etenkin 3 erä oli täysin vaahterapaitojen jyräämistä.

Kanadan pörssikärki Mantha palaa kokoonpanoon kärsittyään pelikieltonsa puolivälierissä. Joukkueen turnaus on noudattanut hyvin perinteistä kaavaa; Kanada parantaa pikkuhiljaa, ja edelleen on vahva tunne siitä, ettei tältä joukkueelta ole vieläkään nähty parasta suoritusta. Sveitsi-pelin lopun tapahtumat voivat hyvinkin kantaa tämän joukkueen jopa mestaruuteen saakka.

Tshekit kampesi Saksan nurin puolivälierissä lukemin 5-1. Ottelu oli todella tasaväkinen kamppailu aina viimeiselle kympille saakka.

Tshekkien maalinteon tehokkuus on ollut poikkeuksellisen korkea. Frolik johtaa maalipörssiä ja on kokeneen Voracekin ja Simonin kanssa yksi kisojen parhaista hyökkäyskolmikoista. Tshekkien maalintekotehokkuus ei vaan yksinkertaisesti voi säilyä nähdyn kaltaisena läpi turnauksen. Joukkueella on ehdottomasti ollut tämän asian suhteen myös tuuriakin matkassa.

Kanada tuskin tulee nukkumaan Sveitsi-pelin tapaan ottelun ensimmäistä puoliskoa. Joukkue pelastui täpärästi puolivälierissä, ja se nähdään taatusti latautuneena alkuminuuteista lähtien. Tasoeroa on runsaasti Kanadan hyväksi, ja Manthan paluu tuo tarvittavan lisäyksen maalintekovoimaan. Kanada painelee finaaliin selkeällä erolla. Kertoimet ovat laskusuunnassa, joten vedot sisään hyvissä ajoin Bethardille kertoimella 1,91.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!