Olemme poimineet sunnuntain pelitarjonnasta tuttuun tapaan kolme pelikohdetta. Tarjolla on Ligue 1, Valioliiga sekä Serie A -kohde.
Ligue 1: Lille-Nimes (klo 16:00)
Ranskan liigassa pelataan 34. sarjakierros, eli kaikilla joukkueilla on vielä viisi ottelua jäljellä ennen viikonlopun matseja.
Kotijoukkue Lille on yhä Ligue 1:n kakkospaikalla. Viime kaudella pahasti flopannut LOSC Lille on ollut heti avauskierroksista lähtien kuin uudelleensyntynyt. Menestyksen takuumiehenä on toiminut peräti 19 liigamaalia iskenyt Nicolas Pepe.
Lille on ollut kokonaisuutena PSG:n jälkeen sarjan toiseksi paras ryhmä. Kausi on kuitenkin lopetettava huolella, sillä hurjasti kirinyt Saint-Etienne on vain kolmen pisteen päässä. Mestarien liigaan on tarjolla vain kaksi suoraa paikkaa, joten Lillellä riittää pelattavaa.
Joukkue tasasi pisteet Toulousen vieraana viikko sitten, mitä edelsi huikea 5-1 kotivoitto PSG:stä.
Nimes on yksi tämän kauden nousijajoukkueista, jolta ei paljon odotettu. Tyypilliseen tapaan nousija on kuitenkin yllättänyt analyytikot avauskaudellaan. Joukkue on turvassa sarjan keskikastissa, eikä pelattavaa käytännössä ole kumpaankaan suuntaan.
Sarjanousijan pistepotti on kasvanut viime aikoina lähestulkoon pelkästään kotiotteluista. Nimes on pelannut kotonaan seitsemän matsia saldolla 5-2-0, mutta vieraissa seitsemän edellistä peliä ovat saldolla 1-0-6. Nimesin verkkoon on tehty kaikissa näissä vieraspeleissä vähintään kaksi maalia.
Lille on pari pykälää vahvempi joukkue ja erittäin kova kotonaan. Haetaan rohkeasti peleihin Lille -1,5 tasoitusveto kovalla in 2,40 kertoimella. Tästä hieman osuvampi betsi on aasialainen Lille -1 kertoimella 1,75 – saat sillä rahasi takaisin vain maalin voitolla.
Lille yli 1,5 maalia team totals on myös todella osuva haku.
Valioliiga: Burnley-Manchester City (klo 16:05)
Valioliigan mestaruustaistelu jatkuu sunnuntaina Burnleyn kotistadionilla, jossa City jahtaa peräti 12. peräkkäistä voittoa Valioliigassa.
Kotijoukkue Burnley on tällä hetkellä 40 pisteessä, mikä riittää varmasti sarjapaikan säilyttämiseen. Clarets on myös erinomaisessa tuloskunnossa. Joukkue nappasi maanantaina arvokkaan 2-2 -tasapelin Chelsean vieraana, mitä edelsi kolme peräkkäistä voittoa.
Burnley on itse asiassa ollut todella vahva koko kalenterivuoden 2019. Tästä kertoo vakuuttava saldo 7-4-4. Joukkue olisi taas mukana top 10 -sijoilla ilman pipariksi mennyttä alkukautta.
Vierailija Manchester City piti voittoputkensa koskemattomana viikon paikallispelissä. City käänsi ottelun Unitedia vastaan toisella jaksolla ansaittuun voittoon. Kyseessä oli 11 peräkkäinen voitto kotimaan sarjoissa.
Cityn ainoa kompurointi on tapahtunut viime aikoina Mestarien liigassa, missä joukkue putosi välieristä Tottenhamia vastaan.
Yksi merkittävä muutos on kuitenkin nähty maalimäärissä. Kahdeksasta edellisestä liigapelistä vain kaksi on päättynyt yli 2,5 maalin tulokseen. Cityn puolustus on pitänyt nollat 8/10 edellisestä liigapelistä, mikä vaikuttaa merkittävästi asiaan.
Burnley on tauluaan vahvempi joukkue ja syttyy taatusti Cityn isäntänä. Vedonlyöntimarkkina uskoo Cityn ylikävelyyn ja tarjoaa valtavia tasoituksia Burnleyn suuntaan. Tämä kelpaa meille erinomaisesti!
Burnley +2 aasialainen tasoitusveto poimitaan ilta sisään 2,08 kertoimella. Saat siis rahasi takaisin vielä Burnleyn kahden maalin tappiollakin. Myös alle 3,5 maalia kertoimella 1,70 tarjoaa todella rajun valuen.
Jäät esimerkiksi tuloksilla 1-2 ja 0-2 mukavasti plussalle.
Serie A: Torino-Milan (klo 21:30)
Sunnuntain myöhäisillassa pelataan todella mielenkiintoinen Serie A:n matsi, jossa pelataan pääsystä ensi kauden Mestarien liigaan.
”Juventuksen pikkuveli” Torino on tälläkin kaudella komeasti kympin sakissa. Joukkue on ennen sunnuntaita peräti 7. sijalla – vain kolme pistettä Mestarien liigan paikoista. Torino on ollut koko kauden erittäin vaikea voitettava, eikä joukkue ole hävinnyt kuin kerran edellisen 13 ottelun aikana.
Torinon haasteena on ollut maalinteko. Joukkue jää liian usein tasapeliin ennakkoon heikompia vastustajia vastaan. Viikko sitten Torino nappasi hallitun 0-1 vierasvoiton Genoasta, mutta tätä edelsi tasapelit Cagliaria ja Parmaa vastaan.
Vierasjoukkue Milan on käytännössä odotusten mukaisella sijaluvulla. Joukkueen teoreettinen maksimi on nykymateriaalilla kolmospaikka, mikä on myös saavutettavissa. Milan haluaa kaikin keinoin takaisin Mestarien liigan rahakkaisiin peleihin.
Gennaro Gattuson joukkue oli tulessa myös viikolla. Milan nimittäin kohtasi Lazion Coppa Italian välierissä keskiviikkona. Saldoksi tuli kitkerä 0-1 tappio ja ylimääräistä rasitusta.
Milan on ollut pelillisesti varsin hyvässä iskussa koko kalenterivuoden. Joukkue on hävinnyt vuoden vaihteesta lähtien vain 2/14 ottelustaan ja tappiot ovat Juventusta sekä Interiä vastaan. Helpommat vastustajat Milan on hoidellut rutiinilla.
Torino ja Milan ovat molemmat vähämaalisia joukkueita. Nyt luvassa on taatusti tarkka ja tiukka ottelu, minkä lisäksi Torinolla on pari hyökkäyspään poissaoloa. Tasapeli ei olisi katastrofi kummallekaan joukkueelle, joten turhia riskejä vältellään.
n ja Betserin tarjous 1,61 alle 2,5 maalin tulokselle on erinomainen, sillä se toteutuu noin 70% prosentin todennäköisyydellä. Tasoitusvetojen puolella Torino DNB Pinnaclen 2,03 kertoimella on kelp pikkuvalue. Torino ansaitsee noin 55-45 suosikkiaseman.