H2H Cologna-Harvey: Harvey

KERROIN

2.13
0
pv
0
t
0
min
0
s

H2H Burman-Rickardsson: Burman

Maastohiihdon MM-kilpailut Seefeldissä ovat enää miesten kuninkuusmatkaa vaille paketissa. Suomalaisttain mitalisaldo on jäänyt todella alhaiseksi eikä ennakkokaavailujen mukaan sinivalkoisia värejä tänäänkään palkintokorokkeella nähdä. Norjan Sjur Roethe on yksi kilpailun suurimmista ennakkosuosikeista, mutta kyllä voitosta tullaan jälleen käymään todella tiukka kamppailu.

Ensimmäisenä peleihin nostetaan in tarjoama H2H-pari Jens Burman – Daniel Rickardsson. Burman ei ole liiemmin tuuletellut talven maailmancupeissa mutta arvokisoihin mies on jälleen löytänyt todella hyvän vireen. Skiathlonissa åsarnalainen tykitti kymmenenneksi ja 15km pertsalla irtosi 11. sija. Burman on selkeä distanssi-hiihtäjä ja mies on tehnyt vuosien saatossa varsin mallikasta jälkeä 50km kilpailuissa ja mm. Lahden MM-kilpailuissa 2017 ruotsalainen sijoittui vastaavalla päätösmatkalla 15. sijalle. Joukkuekaveri Rickardsson on selkeästi kokeneemman kaartin menijä ja eräpäivä parhaiden suorituksien osalta lienee jo vanhentunut. Toki Rickardsson on edelleen tehnyt hyvää jälkeä myös Seefeldissä, mutta mihinkään suurmenestykseen emme miehen osalta tänään usko. Isokokoinen ruotsalainen on tunnetusti tehnyt pitkillä matkoilla hyvää tulosta, mutta pääosin perinteisellä tyylillä.

Burman on löytänyt selkeästi kauden parhaan kulkunsa Seefeldissä ja päätösmatkaltakin on lupa odottaa hyvää tulosta. Rickardsson on vahva pitkillä matkoilla, mutta mikään vapaan taitaja ei todellakaan ole kyseessä. Burman on pariin suhkot selvä suosikki ja in kärkikerroin napataan kupongille talteen. (panossuositus 3/5)

Toinen peli-idea löytyy lta jonka listoilta poimitaan H2H-kohde Dario Cologna – Alex Harvey. Cologna on varmasti jokaiselle edes vähän taviurheilua seuraavalle teikäläiselle varmasti tuttu nimi ja miehen meriittilista puhuu aivan omaa kieltään. Tänä talvena sveitsiläisen meno on kuitenkin ollut yllättävänkin takkuista eikä loistavana arvokisahiihtäjänä tunnettu Alppien-herra ole lunastanut odotuksiaan näissä karkeloissa. Toki Cologna on peruspäivänäänkin lähes varma top-10 hiihtäjä, mutta on vaikea nähdä että mies tänään aivan kärkitaistelussa olisi mukana. Viimeistä kauttaan hiihtävä Harvey oli alkutalvesta lähes täysin varjojenmailla, mutta mies on ollut koko kevätpuoliskon hyvässä nousukunnossa ja Seefeldissäkin meno on ollut varsin mallikasta. Skiathlonin kuudes tila lupailee erittäin hyvää päätösmatkalle ja meidän papereissa kanadalainen on ehdottomasti yksi kilpailun voittajasuosikeista. Harvey on erittäin hyvä pitkillä matkoilla ja etenkin kun kilpaillaan yhteislähdössä. Erinomainen peesaaja ja loistava taktinenosaaminen höystettynä kovalla loppukirillä on ollut vuosien saatossa muille myrkkyä ja onhan mies matkan hallitseva maailmanmestari Lahden kilpailuista.

Cologna on täysin syyttä lyöty pariin suosikiksi eikä miehen otteet herätä allekirjoittaneessa suurta luottoa. Sen sijaan Harvey on ollut jo pitkään selvässä nousuvireessä ja tänään mieheltä on lupa odottaa paljon. Pari on mielestämme vähintään tasabookki eikä pieni ennakkosuosikin asemakaan Harveyn suuntaan olisi mikään huutava vääryys. n tarjoama markkinatoppi on syytä rustata pelitositteelle talteen. (panossuositus 3/5)

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!