Pelivihje, Ravit, Toto-75

KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Kouvolan rivin varmat löytyvät lähdöistä 2 ja 3. Toinen kohde on peräti 4100m tasoitusajo. Varmamme Sahara Sandstorm lähtee 60m takamatkalta, mutta on selkeä suosikki. Vahva ruuna on niin kovassa kunnossa, että koko porukan kiertäminen onnistuu vaikka kolmatta rataa pitkin. Näin pitkä matka antaa kuskille (Ville Tonttila) mahdollisuuden tehdä ratkaisu haluamassaan kohtaa. Toinen varma otetaan kolmannesta kohteesta, jossa uskomme Knocking Matchin koko matkan johtoon. Tauon jälkeen nousukuntoa esittänyt Knockign Match on niin tulinen avaaja, ettei se liene alussa yllätettävissä. Keulasta ruunan kuuluu pitää tämä porukka takanaan.

Avauskohde pelataan viidellä merkillä. Stallone on huippu iskussa ja kuuluu joka lapulle. Ykkösrata voi osoittautua loukuksi, kun Kouvolan jyrkkään ensimmäiseen kurviin ei oikein voi ladata täyttä. Sen sijaan keskeltä rataa starttiraketti Camri (5%) ampaisee keulaan. Mikäli Camrilla ei ajeta keulasta, lienee se paikka tarjolla ainoastaan H.V. Tuurille, jonka selästä Camri saa lopussa mahdollisuuden. Morison on vahva ja voittanut kovia lähtöjä kuolemanpaikaltakin. Otetaan yllättäjäksi mukaan vielä mainiolta paikalta Enon Vilppi (5%), joka ansaitsisi jo pian voitonkin.

Neljännessä kohteessa Hissun Turbo ja Lumi-Oosa jakavat yli 70% pelistä. Molemmilla on hyvät voitonmahdollisuudet, mutta otetaan mukaan lapulle keskeltä rataa keulaan ampuva Virin Veijari(2%), sekä Kovassa kunnossa oleva, mutta huonosta lähtöradasta kärsivä Spik Loke (4%).

Viidennen kohteen ykkösmerkki on juoksulangalta keulaan mielivä huippukuntoinen Run and Repeat. Atrum on myös kovassa iskussa, mutta voltin vitonen antaa kyllä aika paljon tasoitusta. Ashley Face(2%) on napannut kaksi voittoa putkeen ja vahva ori kirii nytkin korkealle. 20m Pakilta matkaan lähtevien avoimenluokan T.Rexin ja American Heron voitot eivät saa yllättää.

Kuudes kohde selvitetään kolmella merkillä. Goodygoodytwoshoes voitti viimeksi keulasta ja yrittää nyt samaa temppua. Pica-Pica Oak kirii aina rehdisti maaliin saakka ja tulee nytkin lähelle kärkeä, mikäli Hannu Torvinen luovii tamman pois ykkösradalta. Viimeksi 13.10 Vermossa tärppinämme ollut Imakeituptothesky kiri silloin toiseksi ja nyt 2% pelattuna on aivan tykkimerkki tähän!

Päätöskohde yritetään selvittää kolmella merkillä. Ykkösmerkki on paalun juoksuradalta hyvin matkaan pääsevä Magazine Match. Mikäli startti onnistuu ja Magazine Match pääsee keulaan, on se siitä erittäin todennäköinen voittaja. Suljetun lähtöpaikan vuoksi lapulta jää pois Planbee, joka kannattaa ottaa revityksiin mukaan. Vihjeriviin pelataan mukaan viimeksi voittaneet Time Match ja Sahara Flames.

Lähtö1: 1,2,3,4,7

Lähtö2: 15

Lähtö3: 2

Lähtö4: 1,2,4,8

Lähtö5: 5,6,11,13,14

Lähtö6: 1,3,5

Lähtö7: 6,8,9 Vihjerivin hinta: 45e

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *