E. Frankfurt +0.5

KERROIN

2.36
0
pv
0
t
0
min
0
s

Getafe (1X2)

Euroopan futissarjojen kaudet lähenevät päätöstään. Sunnuntaina pelataan mm. Championshipin viimeinen kierros ja taistellaan Mestarien liigan paikoista Espanjan sekä Saksan pääsarjoissa.

La Liga: Getafe-Girona (klo 13:00)

La Ligan sunnuntain ensimmäinen ottelu alkaa totutusti jo klo 13:00 Suomen aikaa. Vastakkain on kaksi pientä seuraa, joista toinen tähtää jopa Mestarien liigaan.

Getafe on yksi Madridin alueen pikkuseuroista tämän kauden La Ligassa. Joukkue nousi pääsarjaan kaudeksi 2017/2018, ja harva uskoi sen parantamaan viime kauden hienoa 8. sijaa.

Toisin on kuitenkin käynyt. Getafe on kerännyt valtavasti menestystä tutulla kaavalla, eli tiiviillä puolustuspelillä. Joukkue on päästänyt vähemmän maaleja kuin FC Barcelona – ainoastaan Atletico Madridin takalinjat ovat pitävämmät.

Getafe hävisi viikko sitten varsin tasaisen pelin Real Sociedadin vieraana. Tämä oli vasta toinen tappio kuuteen otteluun. Kotimatsit ovat sujuneet myös erinomaisesti; saldo 6-1-1 kahdeksasta edellisestä pelistä kotiyleisön edessä. Ainoa tahra on paikallistappio Leganesille reilun kuukauden takaa.

Pienellä madridilaisryhmällä on Mestarien liigan paikka täysin omissa käsissään – etenkin kun viidentenä oleva Sevilla hävisi eilen ottelunsa.

Vierasjoukkue Girona oli myös viime kauden yllättäjäjoukkue. Tällä sesongilla Girona on kuitenkin palannut omalle tasolleen eli putoamiskamppailuun. Viime viikolla napattu tärkeä voitto Sevillasta nosti seuran kaksi pistettä kuiville.

Gironan pelivire on kuitenkin Sevilla-voitosta huolimatta todella huolestuttava. Joukkue hävisi ennen sitä peräti kuusi matsia putkeen. Myös xG-luvut ovat olleet heikkoja, eli tappiot ovat olleet varsin ansaittuja.

Getafe pelaa tällä hetkellä ainutlaatuisesta tilaisuudesta päästä Mestarien liigaan. Joukkue on pelivoimaltaan pari luokkaa Gironaa vahvempi ja todella väkevässä iskussa kotiyleisönsä edessä. Olemme tipsanneet Getafea monta kertaa kauden aikana onnistuneesti, ja nyt on taas betsin paikka.

Poimitaan kotivoitto in 2,04 kertoimella kupongille.

Championship: Aston Villa-Norwich (klo 14:30)

Championshipissa pelataan kauden päätöskierros. Seuraavaksi on luvassa playoffs-vaihe, jossa sijoille 3-6 päätyneet joukkueet ratkaisevat kolmannen nousijan Valioliigaan.

Kotijoukkue Aston Villa on ollut loppukevään ehdoton komeetta. Villa voitti maaliskuun alusta alkaen peräti 10 liigamatsia, ennen kuin putki katkesi Leedsin vieraana viikko sitten 1-1 -tasapeliin. Yhteensä saldona on nyt 12 liigaottelua ilman tappiota.

Villan harmiksi kauden alkupuolisko meni sen verran pahasti penkin alle, että suora nousu karkasi käsistä. Joukkue on kuitenkin playoffs-vaiheen ennakkosuosikki ja haluaa varmasti pitää pelivireen kunnossa myös kauden päätöskierroksella. Mitään panosta joukkueella ei sarjatilanteen kannalta ole.

Vierasjoukkue Norwich on puolestaan varmistanut sarjanousunsa jo pari kierrosta sitten. Kanarialintujen lento alkoi hyytyä pahasti kevään päätöskierroksilla, mutta aiemmin saavutettu etumatka riitti helposti.

Norwich kaatoi viikko sitten Blackburnin kotonaan 2-1. Tämä oli itse asiassa joukkueen ensimmäinen voitto viiteen otteluun. Norwich on ollut myös heikko xG:n valossa, eli paras pelivire on juuri nyt kateissa.

Villa on kaksikosta todennäköisesti motivoituneempi joukkue, sillä seuran kausi jatkuu viikon päästä playoffs-vaiheella. Rotaatiota voidaan nähdä molemmissa leireissä, mutta tuskin suuremmin. Norwichilla on myös teoriassa panosta, sillä joukkue varmistaisi voitolla Championshipin mestaruuden.

Vedonvälittäjien kerroinasetelma ei kuvaa ottelun lähtökohtia oikein. Villa ansaitsee suosikkiaseman, vaikka joukkueen ykköstykki Tammy Abraham onki sivussa. Laadukkaita vaihtoehtoja kyllä riittää.

Poimitaan Bethardilta Villa DNB kertoimella 2,08. Tämän lisäksi myös yli 3,5 maalia maistuu in 2,60 kertoimella. Norwich on erittäin runsasmaalinen juuri nyt, ja Teemu Pukki haluaa varmasti osua myös päätöspelissä. Samaan aikaan joukkueen puolustus vuotaa melkoisesti. Odotettavissa on maaleja molempiin päihin.

Bundesliiga: Leverkusen-Eintracht Frankfurt (klo 18:00)

Bundesliigan 32. ottelukierros päättyy suunnuntai-iltana todella mielenkiintoiseen kärkikamppailuun.

Kotijoukkue Leverkusen oli pitkään yksi Bundesliigan selkeistä alisuorittajista. Lopulta päävalmentaja Heiko Herrlich sai kenkää joulukuussa, ja hollantilainen Peter Bosz otti ohjat. Kokenut valmentaja on saanut Kusenin parempaan iskuun, ja hänen saldonsa on 17 liigaottelun jälkeen 9-2-6.

Leverkusen on noussut tasaisessa sarjassa aivan Mestarien liigan paikkojen kynnykselle. Eroa on neljänteen sijaan vain kolme pistettä, jota pitää hallussaan sunnuntain vastustaja Frankfurt. Kusen pääsee myös otteluun mukavassa kolmen voiton putkessa: äskettäin ovat kaatuneet heikot Augsburg, Nurnberg ja Stuttgart.

Vierasjoukkue Eintracht Frankfurt on ehdottomasti yksi kauden suurimpia yllättäjiä. Menestyksen taustalla on uskomatonta kautta pelaava, vasta 21-vuotias serbikärki, Luka Jovic. Nuori mies on johdattanut Frankfurtin myös välieriin Eurooppa-liigassa.

Frankfurt kohtasi torstaina Chelsean ja pelasi 1-1 -tasapelin. Toinen osaottelun on ensi viikon torstaina, joten Leverkusen-matsi on ikävä sandwich näiden välissä. Mielestämme se ei kuitenkaan haittaa liikaa, johtuen seuraavista syistä.

Eintracht on tahkonnut koko kauden ajan Eurooppa-liigaa sekä playoffs-vaihetta eli kahden matsin viikkotahtia. Bundesliigapelissä on lisäksi kyse paikasta Mestarien liigaan, jonka arvo on huomattavasti korkeampi. Kusen-matsissa ei varmasti nähdä lepuutuksia tai heikkoa asennetta.

Vedonlyöntimarkkina on tehnyt Leverkusenista aivan liian suuren suosikin. Hyvästä keväästä huolimatta seura on hävinnyt selvästi matsit laatujoukkueita vastaan viime kuukausina. Eintracht puristaa vähintään pisteen kerran kahdesta, ja tarjoaa +0,5 tasoitusvedolle kerrointa 2,35!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!