Man City-Man Utd O3

KERROIN

1.77
0
pv
0
t
0
min
0
s

Lauantain Valioliigakierroksen huippumatsina nähdään todellinen klassikko, Manchesterin derby. Otamme kantaa myös alkuiltapäivän otteluun.

Everton-Chelsea (klo 14:30)

Lauantai aloitetaan mielenkiintoisella kamppailulla. Kotijoukkue Everton on ollut sarjajumbo Watfordin ohella kauden suurimpia pettymyksiä. Surkeasti sujunut sesonki sai jatkoa myös viikolla Merseysiden derbyssä, jonka Everton hävisi 5-2. Omissa soi jo ennen taukoa neljästi.

Asiantuntijapiireissä on spekuloitu manageri Marco Silvan eroa jo pitkään. Nyt seurajohdon kärsivällisyys vihdoin loppui, eli Silva sai monoa Liverpool-selkäsaunan jälkeen. Tällä hetkellä managerin tehtäviä hoitaa väliaikaisesti seuralegendana tunnettu Duncan Ferguson.

Evertonin materiaali riittäisi vaikka mihin, mutta pelaajien itseluottamus on aivan riekaleina. Managerinvaihdos on todennäköisesti oikea ratkaisu tässä kohtaa. Jos miehistön henkinen taso saadaan palautettua kohdalleen, Evertonin kausi voidaan vielä pelastaa.

Vierailija Chelsea otti viikolla rutiinivoiton Aston Villasta 2-1. Maaleista vastasivat erinomaista kautta pelaavat nuoret, Tammy Abraham ja Mason Mount. Chelsean tilanne on täysin päinvastainen Evertoniin nähden – kokematon manageri Frank Lampard on johdattanut joukkonsa paljon ennakoitua vahvempaan kauteen.

Chelsea on pystynyt tekemään kaksi maalia per ottelu jopa ilman Eden Hazardia. Joukkuetta ei saatu vahvistettua UEFA:n siirtobännin vuoksi halutulla tavalla, mutta Lampard on saanut avaukseen nostetuista nuorista erinomaiset tehot irti.

Jos tämä matsi olisi pelattu viikko sitten, tilanne olisi ollut hyvin erilainen. Nyt Everton-leirissä on toivottavasti tuoretta itseluottamusta ja uutta toivoa. Duncan Ferguson oli ainakin pelaajana todella kovaluinen hyökkääjä. Jos mies saa valettua tuota asennetta myös pelaajiin, tulosta alkaa syntyä.

Betsit sisään kotijoukkueelle: Everton +0,5 n 1,86 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 59%. Voit myös kokeilla pikkurahalla Everonin suoraa voittoa 3,60 kertoimella!

Man City-Man Utd (klo 19:30)

Illan huippuottelu pelataan pääkierroksen jälkeen Manchesterissa.

Kotijoukkue City tulee kohtaamiseen vahvan voiton siivittämänä. Guardiolan joukot kaatoivat Burnleyn ennakkoon haastavassa matsissa 1-4 vieraskentällä. City oli ottelussa täysin ylivoimainen ja paukutti neljä maalia, vaikka ykköskärki Aguero puuttui edelleen joukkueesta.

Burnley-voitto ei kuitenkaan auta isossa kuvassa. Kausi lähestyy puoliväliä, eikä City ole edes kahden parhaan joukossa. Liverpool on karannut jo 11 pisteen karkumatkalle, mikä alkaa olla jo lähes mahdoton kirittävä.

City on hukannut tällä kaudella hämmästyttävän paljon pisteitä ennakkoon helpoissa otteluissa. Viikko sitten joukkue menetti 0-1 ja 1-2 johdon Newcastlen vieraana. City ei ole pitänyt nollaa viiteen otteluun – sen verkkoon on tehty kahdeksan maalia tämän jakson aikana.

Paikallisvastustaja Manchester United nappasi henkisesti tärkeän voiton viikkokierroksella. Punakone kaatoi nousukuntoisen Tottenhamin 2-1, eikä ex-manageri Mourinho keksinyt aseita United lyömiseksi. Marcus Rashford oli jälleen vahvalla pelipäällä iskien kaksi maalia.

Manchester Unitedin kausi on ollut voitosta huolimatta pettymys. Joukkue on kahdeksan pistettä nelossijalla olevaa Chelseaa perässä jo tässä vaiheessa, vaikka sesonki ei ole vielä edes puolivälissä. Kiri Champions Liigaan ei ole täysin mahdoton – etenkin jos joukkue pääsee kovaan iskuun Paul Pogban paluun myötä.

Tällä hetkellä United-leirissä ilahduttaa joukkueen viimeaikainen maalivire. Joukkue on tehnyt 2+2+3+3 maalia neljässä edellisessä Valioliigan ottelussa. Marcus Rashford on tällä hetkellä tulikuuma.

Vain kaksi kauden viidestätoista Cityn ottelusta on päättynyt alle kolmeen maaliin. Tämä trendi tuskin muuttuu lauantaina, kun katsoo joukkueiden viimeaikaisia otteita. Kahden edelliskauden kohtaamisissa on tehty myös maaleja 3,5 per ottelu (0-2, 3-1, 2-3, 1-2).

Betsaamme ilta aasialainen yli 3,0 maalia 1,77 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 63%. Vaihtoehtoinen pelivalinta on BTTS eli molemmat joukkueet tekevät maalin, jolle on tarjolla 1,85 kerrointa.

Kuva: Jonathan Palombo (Manchester City Stadium Tour) [CC BY 2.0], via Wikimedia Commons

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *