Chievo-Milan U2.5

KERROIN

1.82
0
pv
0
t
0
min
0
s

Bristol City (1X2)

Dortmund -1.5 hcp

Lauantain futistarjonnasta nostetaan esiin tuttuun tapaan kolme kohdetta. Yksi Bundesliigasta, yksi Englannin Championshipista sekä kolmas Italian Serie A:n myöhäisottelusta.

Bundesliiga: Dortmund-VfB Stuttgart (klo 16:30)

Poimitaan Bundesliigan pääkierrokselta yksi maistuva pelikohde.

Kotijoukkue Dortmund on ollut tämän kauden liideri Bundesliigassa ensimmäisistä kierroksista lähtien. Kausi 2018/2019 on ollut ensimmäinen pitkään aikaan, jota Bayern Munchen ei ole dominoinut alusta loppuun.

Dortmundin johto on kuitenkin kaventunut huolestuttavasti kierros kierrokselta, sillä BVB on sulanut aivan kuin Liverpool Valioliigan puolella. Viime viikolla joukkue hävisi yllättäen Augsburgille vieraissa, ja tappion myötä Bayern Munchen saavutti piikkipaikan nousten tasapisteisiin

Viikolla Dortmund hävisi myös Tottenhamille Mestarien liigassa 0-1. Tappio tarkoittaa ainakin sitä, että joukkue voi keskittyä nyt sataprosenttisesti kotimaan sarjaan.

Vierasjoukkue VfB Stuttgart on ollut yksi Bundesliigan suurimmista pettymyksistä. Joukkue otti kauden tärkeimmän voiton viime sunnuntaina, jolloin umpisurkea Hannover kaatui kotona murskaavasti 5-1.

Stuttgart on ollut kotonaan kohtalaisen hyvä, mutta vieraissa meno on ollut kamalaa tervanjuontia. Kuusi edellistä reissupeliä ovat saldolla 0-1-5 ja maalierolla 2-15.

Dortmund on ollut puolestaan täysin suvereeni kotijoukkue saldolla 10-2-0 ja maalierolla 40-17. BVB on tehnyt jokaisessa kotimatsissa vähintään kaksi maalia ja 8/12 ottelusta vähintään kolme maalia.

Vaikka Dortmund onkin kompuroinut viime aikoina, on vaikea uskoa joukkueen sössivän myös Stuttgart-ottelua. Nyt on kasvojen pesun paikka, ja tarjolla on maistuvia kertoimia -1,5 tasoitukselle esim. 1,92 lta. Myös Dortmundin team totalsit ovat hyviä pelikohteita, kuten myös koko ottelun totals. Esimerkiksi yli 3,5 maalia @ 2,20 LvBet.

Championship: Bristol City-Leeds (klo 17:00)

Championshipin peli-idea löytyy lauantain kärkikamppailusta Bristol City vastaan Leeds.

Kotijoukkue Bristol City oli jo viime kaudella lähellä nousukarsintoja, mutta joukkueen meno hyytyi hyvän alun jälkeen. City menetti tehomies Bobby Reidin kesällä Cardiffiin, ja harva uskoi joukkueen toipuvan täksi kaudeksi vastaavaan menestykseen.

City on kuitenkin osoittanut analyytikkojen ennustukset vääriksi. Robins on ollut vuoden vaihteen kuumin joukkue Championshipissä voittaen peräti kahdeksan liigapeliä peräkkäin. Huima putki katkesi kolme kierrosta sitten niukkaan tappioon kärkiseura Norwichin vieraana.

Nyt Cityllä on takana kolme voitotonta matsia, mutta peliesityksissä ei ole suurempaa valittamista. Joukkue on tiukasti mukana taistelussa nousukarsintaan oikeuttavista sijoituksista.

Vierasjoukkue Leeds ihastutti etenkin Championshipin syyskaudella todella tehokkaalla ja näyttävällä pelillään. LUFC ei ole pitänyt aivan samanlaista tehoa yllä talven edetessä, mutta joukkue pitää hallussaan täysin ansaitusti liigan kakkospaikkaa.

Viikko sitten Leeds otti tärkeän voiton WBA:sta kotona maalein 4-0, joka sementoi sen asemaa Championshipin kärjessä.

Leeds ei ole ollut reissupeleissään erityisen vahva viime kuukausina. LUFC hävisi syöksykierteessä olevalle QPR:lle edellisen matsin 1-0, ja viiden vieraspelin saldona on vaatimaton 1-1-3.

Bristol City ei ole pahemmin Leedsiä perässä pelivoimaltaan juuri nyt. Ottelu on ennakkoon erittäin tasainen, mutta vedonlyöntimarkkina on aivan liikaa kallellaan Leedsin suuntaan. Bristol Cityn kotivoitosta maksetaan Bethardilla ja Pinnaclella peräti 3,00 kerroin!

Serie A: Chievo-Milan (klo 21:30)

Chievon ja Milanin kohtaaminen tuskin tarjoaa suurta futisjuhlaa, mutta vedonlyöjille tämä on ihan mukava marjapaikka.

Kotijoukkue Chievo on ollut vuosikausia Serie A:n alemman keskikastin takuuvarma suorittaja. Nyt on kuitenkin toinen ääni kellossa, sillä Veronan joukkue on matkalla Serie B -tasolle.

Chievon kausi on ollut tuskaa täynnä alusta asti, eikä joukkueella ole käytännössä mitään todellisia saumoja säilymiseen. Päävalmentajaakin on vaihdettu jo kahdesti – tuloksetta. Takana on nyt neljä matsia, joissa joukkue ei ole tehnyt maalin maalia. Chievo onkin koko sarjan heikoin viimeistelijä yhdessä Frosinonen kanssa.

Vierasjoukkue Milanin ongelmat olivat alkukaudella puolustuspelissä ja keskivaiheilla hyökkäyspelissä, mutta nyt peli kulkee. Gennaro Gattuson joukot ovat sarjan kolmantena takanaan neljä peräkkäistä voittoa.

Milanin maalimäärät olivat siis alkukaudesta todella korkeat, mutta viime kuukausina on nähty valtava romahdus. Peräti 8/12 edellisestä liigapelistä on alle 2,5 maalin tuloksia. Milan on myös pitänyt nollat 8/12 näistä otteluista, ja takana on nytkin kolme nollapeliä edelliseen neljään matsiin.

Vastakkain on siis sarjan surkein hyökkäys ja yksi parhaista puolustuksista. Milanin pitäisi hoitaa tämä matsi rutiinilla himaan 0-1/0-2 tyylisellä tuloksella. Maaliodotus on erittäin matala, ja under 2,5 betsi kelpaakin erinomaisesti LvBetin 1,82 kertoimella.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!