Itävalta avasi kisat Latviaa vastaan. Joukkue sinnitteli ottelussa hyvin mukana kaksi erää, mutta hävisi kolmannen erän tylysti 4-1. Itävalta on hyvä esimerkki joukkueesta, jolla ”jänne” ei tahdo kestää tappioasemassa. Se osaa kyllä kiusata vahvempiaan, mutta tappiolle joutuessaan ja omaa peliään aktivoitaessaan Itävalta on erittäin haavoittuvainen.
Tämä sama asia toistuu kyseisen joukkueen kohdalla kisoista toiseen. Itävallan kohdalla näyttää usein myös siltä, että joukkueella olisi paljon parannettavaa fysiikan osalta. Turnauksen edetessä sen otteet tuntuvat kerta toisensa jälkeen vain heikkenevän.
Sveitsin joukkue on pienikokoinen, mutta erittäin luisteluvoimainen. Sveitsi takoi tylyt lukemat heikkoa Italiaa vastaan voittaen 9-0. Tämän jälkeen Sveitsi joutui jo todelliseen testiin taitavan ja kurinalaisen Latvian kanssa voittaen kahdella loppuhetkien maalilla 3-1. Sveitsi on täysin yllätysvalmis joukkue tässäkin turnauksessa ja sillä on riveissään Josin tasoisia pelimiehiä
Harmittavasti Sveitsin kertoimet ei aivan riitä pelattavaksi tässä ottelussa. Itävallan ykkösketju on riittävän laadukas luomaan tilanteita ja kykenee myös maalintekoon. Itävallan pelaaminen tappiotilanteessa on kuitenkin niin katastrofaalista, että tartutaan overiin reilulla panostuksella. Peleihin siis yli 4,5 maalia Bethardin 1,75 kertoimella.