Dusseldorf-Schalke U2.5

KERROIN

1.92
0
pv
0
t
0
min
0
s

Saksan Bundesliigassa pelataan keskiviikkona viisi ottelua. Hyppäämme tällä kertaa kovakuntoisen altavastaajan kyytiin illan aikaisemmassa ottelussa.

RB Leipzig-Hertha (klo 19:30)

Kotijoukkue RB Leipzig palasi takaisin raiteille ja suorastaan murskasi Mainzin 0-5 sunnuntaina. Ottelun voittajasta ei ollut kahta sanaa, sillä Leipzig vei myös xG:n lähes kolmen maalin marginaalilla. Kyse oli yksi kauden parhaista esityksistä Julian Nagelsmannin miehistöltä.

Ennen Mainz-voittoa Leipzig jäi epäonniseen kotitasapeliin Freiburgia vastaan. Kokonaisuutena joukkue näyttää olevan hyvässä iskussa ja nousi myös sunnuntain voiton myötä takaisin neljän sakkiin.

Vierailija Herthan kausi on ollut varsinaista vuoristorataa. Alkukautta sävyttivät heikot tulokset sekä valmentajanvaihdokset. Muun muassa ex-pelaaja Jurgen Klinsmann ehti valmentaa berliiniläisiä ennen pikaisia potkujaan.

Hertha teki kolmannen siirtonsa valmentajamarkkinoilla palkkaamalla kokeneen Bruno Labbadian juuri ennen koronataukoa. Tämä liike näyttäisi olleen todella onnistunut.

Berliiniläiset lanasivat laatujengi Hoffenheimin vieraskentällä 0-3 heti koronabreikin jälkeen. Kovin moni analyytikko ei tästä vielä Herthan kyytiin lähtenyt, mutta Berliinin derby oli perjantaina sitäkin vakuuttavampi 4-0 -voitto Unionista.

Hertha on siis voittanut Labbadian johdolla molemmat ottelunsa maalein 7-0. Tämän lisäksi joukkue on poikkeuksellisen hyvässä formissa reissupeleissään: kuusi edellistä vierasottelua ovat saldolla 4-2-0 ja maalierolla 13-7.

RB Leipzig on kivikova porukka, mutta sarjataulukko valehtelee tällä hetkellä joukkueiden tasoeroa. Lisäksi Herthalla on peräti kahden päivän lepoetu, koska Leipzig pelasi sunnuntaina. Näistä lähtökohdista Hertha +1,5 in 1,92 maistuu erinomaisesti.

Dusseldorf-Schalke (klo 21:30)

Dusseldorf jatkoi sunnuntaina nihkeitä esityksiään 2-2 -tasapelillä Kölnin vieraana. Tulos oli ottelun lähtökohtiin hyvä, mutta joukkueella oli onnea matkassa. Köln missasi rangaistuspotkun 0-1 -tilanteessa, joka olisi todennäköisesti kääntänyt koko pelin.

Ennen Köln-ottelua Dusseldorf pelasi heikon 0-0 -tasapelin sarjajumbo Paderbornin kanssa. Hyvänä puolena on se, että joukkueen tappioton putki venyi jo viiteen otteluun. Huonona puolena neljä viimeisistä tuloksista on tasapelejä.

Dusseldorf ei ole yleisesti ottaen vakuuttanut millään lailla. Joukkueen maalinteko on etenkin tökkinyt koko vuoden: Dusseldorf on jäänyt max 1 maaliin 7/10 edellisen liigapelinsä aikana.

Vierailija Schalken tilanne on vieläkin huonompi. Alkukaudella hyvin pisteitä napsinut joukkue on vajonnut jo yhdeksän ottelun voitottomaan putkeen. Viime sunnuntaina S04 sai kotona turpiinsa Augsburgilta maalein 0-3.

Jos Dusseldorfin hyökkäyspeli ei ole parhaimmillaan, niin Schalke on täysin jäässä. S04 on tehnyt viiden liigaottelun aikana vain yhden maalin. Joukkue on muutenkin yksi sarjan vähämaalisimmista 2,81 keskiarvolla per ottelu.

Keskiviikon matsi on siis kahden vähämaalisen ja haparoivan joukkueen kohtaaminen. Ottelun maaliodotus laskee entisestään lyhyen palautumisajan vuoksi: sekä Dusseldorf että Schalke olivat tulessa sunnuntai-iltana.

Betsataan alle 2,5 maalia in 1,92 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle 58%.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *