Oilers-TPS (klo 18.30)
Esport Oilers palasi koronakaranteenin jälkeen tositoimiin viime viikolla kun se matkusti Tampereelle mestarisuosikki Classicin vieraaksi. Kotiintuomisina ei ollut kuin sisupuukko sillä pisteet jäivät manseen 5-3 loppulukemin. Liigassa öljymiehillä on alla kaksi tappiota ja tässä välissä joukkue taipui myös Suomen Cupin ottelussa Nokian KrP:lle, joten joukkueen kohdalla voidaan puhua jo tappioputkesta. Materiaaliltaan Oilers on ehdotonta sarjan eliittiä ja etenkin ykköshyökkäysvitja Kainulainen-Kainulainen-Markkola on hyökkäyspäähän yksi sarjan vaarallisimpia. Kakkosketjussa Iiskolan veljekset Tuomas ja Heikki tarjoavat loistavaa tulitukea ja kolmosketjussa Casper Pfitzner on erittäin kokenut ja luotettava johtaja. Myös puolustuskalusto on paperilla erittäin kova ja tolppien välissä Joonas Kaltiainen lukeutuu sarjan parhaimpiin kassareihin. Heikki Luukkoselle on penkin takana jo muutaman kauden ajan ojennettu avaimet suoraan käteen mutta tuloksellisesti tekeminen on jäänyt pahasti piippuun. Parhaimmillaan Oilers on selkeä kakkoshaastaja Classicille mutta varsin kokemattoman joukkueen kantti ei ole tälläkään kaudella vielä kestänyt tosipaikoissa.
Turun Palloseura on jälleen alun yskinnän jälkeen saanut koneensa käyntiin ja ennen illan ottelua joukkue seilaa liigassa peräti kymmenen ottelun voittoputkessa. Viimeiset kaksi ottelua eivät kuitenkaan ole mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan: Indiansia vastaan turkulaiset epätyypillisesti sössivät neljän maalin johtoaseman ja viimeksi heittopussi Jymy piinasi jokkuetta Kupittaalla aina viimeiseen erään asti. Janne Kainulainen on terävöittänyt Palloseuran hyökkäyspeliä ja puolustussuuntaan joukkue on aina ollut sarjan parhaimmistoa. Tehot lepäävät silti liikaa Miko Kailialan ja Mikko Hautaniemen harteilla, joskin nuori Waltteri Vesterinen onkin ollut selkeästi alkupuoliskon suurimpia onnistujia. Puolustuksessa Lauri Stenfors on maailman parhaimpia nimenomaan puolustussuuntaan mutta Ruotsista takaisin kotimaan kentille palannut Erik Storgårds on ollut selkeä pettymys. Maalinsuulla nuori parivaljakko Kuisma-Fälden on erittäin tasavahva mutta tietynlainen kysmysmerkki edelleen allekirjoittaneen muistioissa.
Keskinäisissä väännöissä Oilers on niskanpäällä ja viimeisestä kymmenestä kohtaamisesta se on vienyt seitsemän nimiinsä, mukaanlukien molemmat viime kauden kamppailut (8-6 & 4-6). Koko kauden osalta nostaisimme Tepsin hienoisesti edelle mutta juuri tälläisessa yksittäisessä maanantai-illan runkosarjaottelussa liputamme Oilersin puolesta. Materiaaliltaan kotijoukkue on pykälää laadukkaampi ja Classicia vastaan se kaatui ainoastaan tamperelaisten huiman ykkösketjun tehoilun takia. Tps on selkeästi organisoidumpi nippu ja sen tavoite on varmasti pitää lukemat tänään maltillisina sillä aina kun joukkueiden otteluissa on alettu maalikarkeloihin on Oilers miltei kerran kerrasta harjannut voiton itselleen. Me kellotamme kotivoitolle noin 56% arvion ja kotimaisen Veikkauksen kärkikerroin Oilersin lopulliselle voitolle (ja+rl) kelpaa pieneen peliin rajan piirtyessä 1,75 tuntumaan.