Naisten Tour de Ski jatkuu Toblachin perinteisen 10 km takaa-ajolla, johon lähtöjärjestys määräytyi eilisen vapaan kilpailun tulosten perusteella. Tourin kokonaistilannettakin johtava Jessie Diggins ampaisee ladulle ensimmäisenä 15 sekuntia ennen maannaistaan Rosie Brennania. Brennanin jälkeen naisia starttaa puolen minuutin sisällä neljä ja tästä joukosta löytyy myös Suomen Krista Pärmäkoski, jonka ero Digginsiin on lähdössä 31 sekuntia.
Vaikka Diggins on kahdessa viimeisessä startissa ollut jopa täysin suvereeni, emme me silti nostaisi yhdysvaltalaista edes kilpailun ykkössuosikiksi. Diggins on selkeästi parempi vapaalla hiihtotyylillä eikä tämä historiankaan valossa ole Toblachin perinteisen kisoissa kärkisijoilla juhlinut. Hyvin suurella todennäköisyydellä takana oleva ryhmä Ebba Andersonin johdolla nappaa ensin Brennanin selän kiinni ja tämän jälkeen on vain ajan kysymys milloin myös Digginskin on osa kärkiryhmää.
Vetomielessä kärkikamppailun parhaimmat ideat tuntuisivat olevan ohipelit Digginsistä sekä Anderssonista. Sillä Ruotsalainen voi hyvinkin jälleen tuhlata turhaa energiaa takaa-ajoryhmän veturina ja loppukirissä tämä on selvästi porukan heikoin. Kilpailun paras pelikohde poimitaan kuitenkin täysin voittokamppailun ulkopuolelta Anamarija Lampicin sekä Maja Dahlqvistin head to head-mittelöstä. Lampic on komeasti tourin kokonaiskilpailussa sijalla seitsemän ja kaiken kaikkiaan slovenialainen on ollut yksi alkukauden suurimpia onnistujia. Sprinteissä Lampic on noussut jo kolmesti palkintokorokkeelle ja on varmasti yksi suurimpia mitalisuosikkeja myös kevään MM-kilpailuissa. Tasonnosto on poikinut hyvää myös normaalimatkoilla mutta norjalaisten poissaoloista huolimatta ei vauhti tällä saralla vielä riitä kymmenen parhaimman joukkoon. Eilisessä kilpailussa slovenialainen sijoittui sijalle 19. Ruotsin Maja Dahlqvist löytyy tourin kokonaiskilpailssa sijalta kymmenen. Paremmin sprinteissä menestystä niin ikään niittänyt ruotsalainen katkesi Val Mustairin yhteislähdössä todella rumasti joka näkyy myös tämän päivän kertoimissa. Rukalla Dahlqvist tykitti perinteisen sprintissä toiseksi ja kympin normaalimatkalla kymmenenneksi voittaen Lampicia 19 sekuntia. Rukan takaa-ajossa Dahlqvist voitti osuusajoissa Lampicia 42 sekuntia täydellisestä kyttäilytaktiikasta sekä lopun kaatumisesta huolimatta. Eilisessä vapaan kisassa Dahlqvist sijoittui sijalle 15. ja lähtee tänään matkaan jopa 12 sekuntia ennen Lampicia. Slovenialaiselle olisi kyllä tarjolla kovanluokan työhevonen venäjän Natalia Nepryaevasta, mutta mikäli tämän taktiikka on vähänkään samanlainen kuin Val Mustarin takaa-ajossa, ei Lampic edes yritä tämän peesiin. Dahlqvist starttaa yhdessä saksan Katharina Hennigin kanssa, joka harvemmin jalkaa pitää pois kaasulta. Lampic on nostettu pariin suosikiksi mistä uskallamme olla vahvasti erimieltä. Dahlqvistin heikko suoritus Val Mustairin perinteisen kilpailussa painaa vaakakupissa aivan liikaa ja in ruotsalaiselle parivoitosta tarjoilema tasan kahden kerroin napataan keskiviikon peleihin mukaan.