Valioliiga on tänä viikonloppuna tauolla FA Cupin vuoksi. Poimitaan sunnuntailta vetoihin kaksi cup-matsia, joissa on mukana Valioliigan joukkueita
Huom. FA Cupissa ei ole tänä vuonna uusintaotteluita. Tasatilanteessa nähdään jatkoaika ja mahdolliset rankkarit.
Brentford-Leicester (klo 16:30)
Kotijoukkue Brentford lähtee tähän mielenkiintoiseen otteluun vahvalla itseluottamuksella. Bees jatkoi viikolla nousuaan kohti Championshipin kärkeä, kun Luton kaatui rutiiniesityksellä 1-0. Kyseessä oli jo neljäs voitto putkeen liigaotteluissa.
Brentford on pelannut edeltävät kolme kuukautta erinomaisesti. Saldona on vain yksi tappio 19 ottelusta cupit mukaan luettuna. Tämä tuli Tottenhamin vieraana Liigacupin välierissä. Bees ehti pudottaa Liigacupissa tätä ennen kolme Valioliigaan joukkuetta.
Vierailija Leicester on niin ikään erinomaisessa iskussa. Viikkokierroksella Ketut kaatoivat Chelsean puhtaasti maalein 2-0. Ottelu oli todella napakka esitys puolustussuuntaan, eikä kovia hyökkääjiä vilisevä Chelsea saanut monta järkevää maalipaikkaa.
Leicesterin viime kausi oli niin ikään erinomainen – ensimmäisen puoliskon ajan. Keväällä joukkueen tehot katosivat osin loukkaantumisten myötä, ja Leicester putosi CL-paikoilta viimeisellä kierroksella. Nyt joukkue on mukana jopa mestaruustaistelussa!
Molemmat joukkueet pelaavat liigassa suurista rahoista ja panoksista. Otteluohjelma on tiivis, ja molemmat joutuvat myös liigamatsiin pari päivää cupin jälkeen. Lepuutuksia todennäköisesti nähdään molemmissa leireissä. Edeltävät matsit osoittavat myös sen, että kumpikin on motivoitunut cup-otteluihin.
Leicesteriltä on varmuudella sivussa talismaani Jamie Vardy. Odotamme myös parin muun avainpelaajan lepäävän. Brentford on todella laadukas nippu, joka pistää Ketut tiukoille. Pelataan Brentford +0,5 n 2,15 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 52 %.
Manchester United-Liverpool (klo 19:30)
Kotijoukkue Manchester United teki viikolla historiaa. Solskjaerin joukot hakivat voiton Fulhamista, mikä venytti tappiottomien vierasotteluiden saldon 17 otteluun. Kyseinen putki sivuaa triplakaudella 1998-1999 tehtyä ennätystä.
Tappiottomia otteluita on Valioliigassa ylipäätään 13 kappaletta komealla 10-3-0 saldolla. Ei ole mikään ihme, että United on tällä hetkellä sarjan piikkipaikalla. Ainoa uhkaaja pelivoimassa on tällä hetkellä verivihollinen Manchester City.
Liverpool rikkoi myös ennätyksiä torstaina, mutta huonolla tavalla. Joukkueen 68 kotiottelun mittainen tappioton putki katkesi tylysti Burnleyn käsittelyssä. Pool hukkasi tukun maalipaikkoja, hävisi 0-1 ja putosi samalla 6 pistettä Unitedin taakse Valioliigan sarjataulukossa.
Viime kaudella Liverpool käänsi aina tällaiset ottelut voitoiksi, tavalla tai toisella. Nyt tuo viimeinen terävyys on puuttunut. Hyökkäystehot ovat myös kaukana parhaasta, sillä Pool on pelannut jo neljä matsia Valioliigassa ilman yhtään tehtyä maalia.
FA Cupissa Liverpool sentään murskasi Aston Villan juniorimiehistön 1-4, mutta tuokin matsi oli vielä tauolla tasatilanteessa. Oletamme molempien joukkueiden kierrättävän tähän otteluun. Unitedin penkki on nyt laadukkaampi, ja motivaatiosta ei varmasti ole pulaa verivihollisten kohtaamisessa.
Manchester Unitedin pitäisi olla suurempi suosikki kuin markkina antaa ymmärtää. Betsataan kotivoittoa in 2,55 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 44 %. Jos tasapeli pelottaa, voit lyödä sen sijaan United DNB 1,85 kertoimella.