Vermon rivi pelataan kahdella varmalla. Avauskohteen Manny Muscle palaa tauolta. Se erottuu melko selvästi Deangelon kanssa, joka sekin palaa tauolta. Koska Deangelo on yleensä tauon jälkeen vaatinut startteja alle, pelataan hyvin Suomessa kesällä suomessa aloittanut Manny Muscle heti varmaksi. Päätöskohteen BWT Falcon on kolunnut kivikovia lähtöjä. Porissa se kiri tilat saatuaan kovan lähdön neljänneksi. Aivan vapaasti se ei päässyt edes tulemaan, joten sijoitus olisi voinut olla jopa pykälää parempi. Nyt se starttaa nappisarjassa ja perusmatkan poisjääntien myötä ei edessä ole kovin montaa valjakkoa kierrettävänä.
Toinen kohde pelataan kahdella suosikilla ja kahdella yllättäjällä. Malala Boko oli Porissa vakuuttava johtavan rinnalta. Se antoi keulahevoselle painetta ja voitti varmoin ottein, kun keulassa pyristellyt Ken’s Callahan laukkasi loppusuoralla. Quando on napannut jo kolme voittoa putkeen, eikä kuskin ole tarvinnut ruunaa oikein edes hätistellä. Yllätysosastolta Westside Madonna (5%) on lupavan tamman maineessa, mutta sijoittuu miulummin kuin voittaa. Nytkin rattaille hyppäävä Santtu Raitala sai tammaan puhtia Teivossa, missä se kiri 4-ulkoa, ollen ihan ok neljäs. Laurila’s Imanuel voitti molemmat syyskuun starttinsa ja kuuluu vain 3% pelattuna, hyvältä paikalta peleihin.
Kolmas kohde rastitaan reilusti. Lapulta ulos jää ainoastaan Moe Tjalve, joka ei ole pystynyt aiemminkaan voittamaan nyt vastassa olevia hevosia. Ykkösmerkki on Ari Moilasen ohjastama Rallin Muisto, joka ei kaihda paikkaa johtavan rinnallakaan. Haukeli Expressen ja Wauhti ovat kovassa vireessä ja kun edessä on vain pieni paalu, ei kierrettävää ole käytännössä lainkaan. Elan on tuloillaan ja tauluaan vaarallisempi.
Neljänteen kohteeseen pelataan viisi merkkiä. Villiveko pääsee hyvin voltin kakkoselta matkaan ja lienee keulahevonen. Vierestä lähtevä Viulan Voitto saa ravatessaan hyvän juoksun kärjen tuntumassa. tuurin Tuli sijoittuu jatkuvasti hyvin ja sillä on juoksulangan paikka. Siirin Farssi lähtee 20m pakilta tavoittamaan pääjoukkoa ja voi kiertää koko porukan. Yllättäjän mukaan Ronald Tumppi (3%), joka on laukannut kolmeen edelliseen, mutta oli loppukesästä oikein hyvä, kun ravi maistui.
Viidennen kohteen suosikki All Star Mint saa varmistuksia. Kanuuna kunnossa oleva ruuna voi voittaa lähdön aivan pystyyn, mutta kyllä senkin voitto putki joskus katkeaa. Deep Blue Font saa hyvän reissun kärjen läheltä, samoin kiritykki It’s Raining Men (7%). Pekka Korpi lataa Full Picturella kaiken lähtöön ja jos askeleet osuvat lankulle, voi ruuna saada keulat. Rarity Red (3%) on käsittämättömän unohdettu, kun tiedetään kuinka kova peli on kyseessä.
Lähtö1: 4
Lähtö2: 3,4,6,8
Lähtö3: 1,2,3,5,6
Lähtö4: 2,3,6,8,10
Lähtö5: 2,3,4,5,9
Lähtö6: 9 Vihjerivin hinta: 50e