Pelivihje, Ravit, Toto-65

KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Vuoden viimeinen kuusvitonen pelataan kahdella varmalla. Avauskohteessa, avoimessa tamma lähdössä, aivan terävin kärki puuttuu. Ice Wine erottuu jonkun verran muista, kun mukaan on ilmoitettu pienemmillä rahasummilla kilpailevia. Ice Winella on tosi kova rutiini ja keskeltä rataa se pääsee nopeana avaajana keulaan. Keulasta sen voittaminen ei olisi yksinkertaista maan pahaillekkaan tammoille. Uskon että Ice Wine vetää luokallaan perille asti. Toinen varma on päätöskohteen Kratos di Quattro. Ruuna on marssinut voitosta voittoon ja noussut sarjoissaan kohinalla. Voitto on lähellä vielä nytkin, kun pahimmat vastustajat lähtevät hankalilta paikoilta. Jos varmistuksia haluaa, ovat Williamsburg ja Alien Scout huonoiltakin paikoilta perusmerkkejä. Yllätysosastolta Bean Fighter (6%) ja Let Her Go (1%) mukaan isoihin systeemeihin.

Kakkoskohde koitetaan selvittää neljällä merkillä. Tanhuan Lilja on niukka suosikkimme Jokimaan vakuuttavan keulavoiton jälkeen. Se ei ole alussa kaikista nopein, mutta sille saattaa olla keulapaikka tarjolla kiihdytyksen jälkeenkin. Harlamov paikkasi laukkansa Kuopiossa hienosti ja runttasi toivottomista asemista neljänneksi. Ravilla sen vauhdit riittävät voittoon asti. Kesä-Kohu(9%) saa nopeana avaajana 8-radaltakin reissun kärkipäässä. Yllättäjänä mukaan vielä Kultaposti(6%).

Kolmannessa kohteessa eläkkeelle hyvästellään väsymätön työmyyrä Rokin Maxi. Tähän kisaan kautensa päättävä 15vuotias otetaan kupongille mukaan. Olisihan se nyt tyylikästä päättää hieno ja pitkä ura voittoon. Viisori lähtee 20m etumatkan turvin vetämään joukkoa ja voi vetää pitkään. Kolmantena lapulle niukka suosikkimme Morison. Voimanpesä on saanut nyt kolme starttia kroppaan tauon jälkeen ja voittaa aivan kohta jossain. Ehkä jo nyt Vermossa.

Neljänteen lähtöön haetaan yllätystä ja se pelataan umpeen. Jos tasaisesta lähdöstä pitäisi jotain nostaa esiin, niin niukka suosikki voisi olla Make It Up. Viimeksi se teki hyvän kirin ja vain Kratos di Quattro jäi ohittamatta. Kovin suureksi suosikiksi sitä ei kuitenkaan voi nostaa, kun tamma kilpailee edelleen ilman voittoja. Tasainen ja vaikeasti veikattava lähtö pelataan kaikilla 11 merkillä.

Viides kohde pelataan kolmella merkillä. Takamatkalta lähtee kaksi kovanaamaa,. All Star Mint ja Celsius Evo. Kaksikon välille on vaikea tehdä eroa. All Star Mint on ollut aivan hurja koko vuoden, voittaen peräti 15 starttia. Celsius Evo on noussut sille tasolle, mitä siltä on uskallettu odottaakin. Kolmantena lapulle perusmatkan Royalsky, joka jaksaa mennä koko matkan kovaa ja tehdä takamatkalaisten tehtävästä vaikean.

Lähtö1: 4

Lähtö2: 3,4,8,9

Lähtö3: 3,6,8

Lähtö4: 2,3,4,5,6,7,8,9,10,11,12

Lähtö5: 2,9,10

Lähtö6: 6 Vihjerivin hinta: 39,60e

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *