Nashville Predators ja Pittsburgh penguins iskivät yhteen game kuudessa suomen aikaa sunnuntai-maanantai yönä ja Stanley Cup oli ensimmäistä kertaa katkolla vuonna 2017. Predators tuli peliin hyvin ja ehdottomasti paremmin kuin viime ottelussa, jonka se hävisi numeroin 6-0 Pennsylvanissa. Maalipaikkoja ei juurikaan molemmille ottelun alussa siunaantunut, mutta taistelu ja uhrautuminen olivat parasta antia, kun Cup oli ensi kertaa katkolla tänä vuonna. Malkin ja Crosby Pittsburghin riveissä puolustivat keskushyökkääjinä antaumuksellisesti ja Predatorsin riveistä olkoon mainittavina Fisher ja Arvidson jotka ajoivat jokaisen tilanteen 100% päätyyn asti. Malkin ja Crosby pelasivat niin täydellistä kahden suunnan peliä, kun olla ja voi. Jokainen peli ja vaihto täyttä pakkia loppuun asti. Murray ja Rinne maaleillaan kuitenkin kestivät kaikki vähätkin paikat ja tilanne säilyi pitkään 0-0 tilanteessa.

Ottelu jatkui pitkään siis maalittomana, mutta sitten tapahtui. Nashville Predators sai iskettyä kiekon kertaalleen Pens maaliin ja Murrayn taakse, mutta valitettavasti kokenut Kevin Pollock, ottelun erotuomari oli viheltänyt pelin poikki ja näin ollen tilannetta ei voitu edes sääntöjen mukaan tarkistaa uudelleen tai haastaa. Predatorsilta vietiin karmaisevalla tavalla ottelun avausmaali ja kaikki jatkui nollista, alusta uudelleen.

Predators ja Penguins taistelivat. Pens joutui lyömään kokenutta peräti 40-vuotiasta Matt Cullenia lähes kaikkiin aloituksiin ottelun jatkuessa, sillä Predators vei aloituksia hyvällä syötöllä. Cullen, joka pelasikin todennäköisesti viimeisen ottelunsa NHL:ssä, kellotti tänään peräti 19.42 peliajan, joka on viisi minuttia enemmän kuin Malkinin sekä kaksi minuuttia enemmän kuin maailman paras pelaaja Crosby. Cullen pisti tänään kaiken itsestään peliin ja se palkittiin.

3.erä ja lopullinen naula

Kolmannessa erässä Nashville taisteli aivan upeasti ja pisti kaikkensa likoon kotiyleisön siivittämänä, mutta sekään ei riittänyt. Täydellisesti puolustuspelin pelannut Pittsburgh puolusti kaikki tilanteet omalla sinisellään ja maalillaan kotiin ja aivan loppumetreillä iski ruotsalainen, Patrick Hornqvist ratkaisun. Ajassa 18.25 3.erää Hornqvist onnistui kuin onnistuikin ohittamaan huikean ottelun pelanneen Rinteen ensimmäistä kertaa. Pittsburgh juhli ja Nashvillen kotiyleisö hiljeni. Predators otti Rinteen pois maaliltaan ja sekään ei riittänyt. Hagelin iski kiekon tyhjään maalin ja Stanley Cup oli ratkennut. Penguins voitti ottelun 2-0 ja Stanley Cupin voitoin 4-2.

Penguins teki historiaa

Sitten Detroit Red Wingsin kauan sitten voittamien tuplamestaruuksien jälkeen, ei ole mikään joukkue voittanut kahta kertaa perätysten mestaruutta NHL:ssä. Tänään sellainen jälleen nähtiin. Penguinsin täydellisesti organisoitu, loukkaantumisetkin kestävä paketti osoitti sen, että orjallisella pelaamisella, kaikkien pelaajien jokaisessa vaihdossa kiistattomasti taistelevan, viimeiseen asti pelaava paletti on mahdoton lyötävä näissä peleissä. Predatorsin pelaajien selkä joidenkin pelaajien osalta oli tänään liian suora. Forsberg hyökkääjistä tulee ensimmäisenä mieleen. Ei saa puuskuttaa, ei saa suoristaa selkää. Pitää vetää jokainen vaihto selkä kyyryssä ja taistella jokainen sentti päätökseen asti. Sen tekivät esimerkiksi Hornqvist, Malkin ja Crosby tänään Pens leivissä. Ron Hainsey sekä muut Penguins puolustajat osoittivat esimerkillistä taistelutahtoa loppuun asti. Penguinsin pelissä on sellaista tekemisen laatua ja valmennuksellista leimaa, että parempaa esimerkkiä saa hakea mistä tahansa maailmaa asti. Mike Sullivanin saavuttua, on Penguins asettanut uudet standarit nykyiseen NHL:ään. Pelikirjan toteututtamisesta ei poikkea kukaan pelaaja, oli sitten nimi selässä Crosby, Malkin, Kessel tai Letang. Nimi ei merkitse, vain joukkue.

Matt Murray voitti toisen Stanley Cupinsa toisena rookie kautenaan

Mutt Murray tulee jäämään myös historiaan rookie maalivahtina, joka pelasi siis toisen virallisen tulokaskautensa. Hän kantoi niin viime vuonna sharksia vastaan, kuin tänä vuonna Nashvilleä vastaan joukkeensa mestaruuteen. Uskomaton saavutus nuorelta ja varmalta maalivahdilta. Kylmähermoinen esitys kertakaikkiaan. Pekka Rinne ei ollut vieraspeleissä tarpeeksi hyvä missään nimessä näissä finaaleissa. Maalivahtipelissä oli eroa, ja se näkyy tulostaululla ja mestaruudessa.

Conn Smythe Trophy Crosbylle

Sydney Crosby teki myös historiaa nostaessaan toisena perättäisenä vuotena Conn Smythe Trophyn ilmaan, pudotuspelien selkeästi parhaana pelaajana. Mies säästyi selkeiltä jäähyiltä pudotuspelien aikana, tehden törkeyksiä, heittäessään pulloja jäälle, lyödessään Subbania jään pintaan, puolustaen, voittaen aloituksia, iskien maaleja, ratkaisten Cuppeja. Pelin parasta pelaajaa ei silti voi kiistää kukaan. Hän, Crosby on tällä hetkellä voittamaton pelaaja, joka nosti lopulta tämänkin pelin jälkeen Stanley Cupin ilmaan, ansaitusti.

Ilmaisetvedot.com kiittää lukijoitaan NHL:n osalta

Ilmaisetvedot.com kiittää NHL-seuraajia ja muitakin lukijoitaan tällä saralla. Pitkä kausi on saatu päätökseen ja Pittsburgh Penguins juhlii tällä hetkellä ansaittua voittoaan. Huikea kausi on saatu päätökseen ja oikea joukkue on jälleen kerran vienyt pytyn. Kesän aikana tullaan näkemään ainakin NHL draftin osalta sekä myös Las Vegasin joukkueen pelaajalistan julkaisemisen kohdalla kuulemaan juttua myös ilmaisetvedot.com asiaa. Näihin kuviin ja tunnelmiin on aika taputtaa käsiään yhteen ja kiittää NHL sarjaa huikeasta viihdekaudesta jälleen kerran. Pelin paras sarja hiljenee, mutta vain hetkeksi. Aurinko paistaa pian, meille kaikille.

Hornqvistin game winner, in game 6. Stanley Cup winning goal:

 

[bonustable num=5 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *