KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Sekä Puola että Nigeria nähdään tulevan kesän MM-kisoissa. Joukkueet kohtaavat toisensa myös perjantaina harjoitusmaaottelussa, ja tarjolla on mainio pelikohde vedonlyöjille.

Kotijoukkue Puola on noussut viime vuosina kiistatta yhdeksi Euroopan laatujoukkueista. Puola esiintyi todella väkevästi myös kesän 2016 EM-kisoissa, jossa sen matka katkesi lopulta rankkarikisassa mestari Portugalia vastaan. Joukkue on pelannut päävalmentaja Adam Nawalkan alaisuudessa 43 ottelua kovalla saldolla 24-14-6.

Puola oli myös todella vakuuttava kuluneissa MM-karsinnoissa. Joukkue voitti E-lohkon näytöstyylin saldolla 8-1-1 ja jätti taakseen mm. Tanskan, Montenegron ja Romanian. Kahdessa edeltävässä maaottelussa on käytetty pääasiassa kokeilumiehistöjä, ja saldona on 0-0 tasuri Uruguayn kanssa ja 0-1 tappio Meksikolle.

Vierailija Nigeria on kiistatta yksi Afrikan parhaimmista joukkueista. Maa esiintyi myös Brasilian MM-kisoissa vuonna 2014, ja selvisi alkulohkostaan jatkoon. Tie katkesi silloin playoffs-vaiheen avauskierroksella Ranskaa vastaan. Nigeria joutui MM-2018 karsinnoissa todelliseen kuolemanlohkoon Sambian, Kamerunin sekä Algerian kanssa. Joukkue selvitti silti tiensä kisoihin komealla saldolla 4-2-0.

Ottelun paras pelivalinta on ehdottomasti Puolan kertoimella 1,92 ilta (todennäköisyysarvio 58%). Alustavien tietojen mukaan Puola saa jalkeille vahvan miehistön, sillä ainoa merkittävä poissaolija on keskikenttäpelaaja Jakub Błaszczykowski. UEFA:n karsintojen maalikuningas Robert Lewandowski (16 maalia / 10 ottelua) johtaa siis Puolan hyökkäyspäätä.

Nigeria on perustasoltaan laadukas ryhmä, mutta jää kokonaisuutena selvästi jälkeen Puolasta. in yli 2,5 maalia kertoimella 2,20 (todennäköisyysarvio 52%) kelpaa myös mukaan totals-vetojen ystäville. Puola on etenkin kotonaan todella maaliahne joukkue, ja Nigerian edellisessä harjoituspelissä nähtiin myös kuusi maalia!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *