Jääkiekon MM-kisat
Tanska – Etelä-Korea, lauantaina klo 17:15.
Tanska kaatoi eilen Norjan puhtaasti lukemin 3-0 ja tätä ennen joukkue pääsi yllättämään todella väkevästi kisat aloittaneen Suomen numeroin 3-2.
Etelä-Korean taso ei tahdo millään näissä karkeloissa riittää, viisi matsia takana joissa maalinteossa joukkue on onnistunut yhteensä kolmesti, mutta samaan aikaan omissa on helissyt jo järisyttävät neljäkymmentäkaksi (42) kertaa! Etelä-Korea koki eilen iltapelissä Yhdysvaltoja vastaan kisojen tähän mennessä suurilukuisimman tappion häviämällä ottelun peräti 13–1.
Tanskan joukkueesta löytyy sen verran kovia pelimiehiä NHL, KHL ja SHL -liigoista että Etelä-Korea tulee olemaan tässäkin ottelussa täysin vastaantulijan roolissa. Mikäli Toronto-vahti Frederik Andersen on aloittavana maalivahtina Tanskalla, tulee Tanska hyvin todennäköisesti pitämään myös oman maalinsa toistamiseen perätysten puhtaana.
Nyt pääsevät Tanskan NHL-miehet kaunistelemaan pistetilastojaan. Maalintekijävetoihin kannattaa myös joukkueen kapteeni Peter Reginin nimi rustata.
Pelivalinta: Kotijoukkue tekee maalin jokaisessa erässä
Panossuositus: 9/10