Ilves tulee keskiviikon HPK-otteluun kaksi tappiota niskassaan. Joukkue hävisi lauantaina JYP:lle 5-2 ja perjantaina Tampereen derbyn reiluun kymmeneen minuuttiin, kun mv Riku Heleniuksella ei tarttunut. Tappara-matsi oli 11 minuutin kohdalla 3-0 ja käytännössä ratkennut.
Ilves on jäänyt alkukaudella mieleen erittäin raikkaasti hyökkäävänä joukkueena. Ilves on erittäin nopea, ja näyttänyt aiemmin myös henkisesti erittäin vahvalta joukkueelta. Viimeiset reilut kaksi viikkoa on kuitenkin näyttänyt toiselta.
Ilves voitti sentään viikko sitten Lukon kotonaan, mutta peliesitys ei vakuuttanut millään tavoin. Alkukaudella paljon maaleja tehnyt joukkue on saanut 3 maalia aikaan edellisen kerran noin 3 viikkoa sitten. Kun tämän lisäksi myös maalivahti Riku Helenius on pelannut kaksi erittäin heikkoa ottelua peräkkäin, on helppoa ennustaa vaikeuksien jatkuvan.
HPK on niin ikään ylisuorittanut materiaaliinsa nähden, mutta joukkueen viimeaikaisissa pelisuorituksissa on havaittavissa selkeästi positiivisempia merkkejä Ilvekseen verrattuna. HPK kykenee luomaan illasta toiseen paljon maalipaikkoja.
Lauantaina Kerho voitti kriisijoukkue HIFK:n erinomaisen peliesityksen jälkeen jatkoajalla 4-3. HPK oli ottelussa täysin suvereeni; hylätyt maalit sekä lukemattomat hukatut maalipaikat jäivät taatusti kaivelemaan HPK-leirissä. HIFK loi ottelussa todella vähän tilanteita ja viimeisteli erittäin epänormaalin kovalla prosentilla. Ainoa selkeä pieni kysymysmerkki HPK-otteissa on Ilveksen tavoin mv. Larmin otteet.
Molemmat joukkueet perustavat pelinsä pitkälti vahvaan ja aktiiviseen liikkeeseen. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että HPK on hieman Ilvestä edellä kaikilla osa-alueilla. Kertoimissa ei kuitenkaan hirveästi ole ilmaa, joten laitetaan ainoastaan pieni panostus tähän kohteeseen. Poimitaan HPK:n suora voitto in 2,90 kertoimella!