Allsvenskan-kausi palasi viime viikonloppuna MM-tauolta, ja sarja lähestyy pikkuhiljaa puolta väliä. Hallitseva mestari Malmö kohtaa lauantaina eurokiireiden keskellä hyvässä vireessä olevan Östersundin.
Kotijoukkue Malmö on ollut Ruotsin paras joukkue viimeiset kaksi vuotta. Tällä kaudella hallitsevaa mestaria on kuitenkin nöyryytetty pahemman kerran, ja joukkueen saldo oli kymmenen sarjakierroksen jälkeen käsittämättömän huono 3-2-5.
Malmö on alkanut parantaa otteitaan, ja kolmen edellisen pelin saldona on 2-1-0 maalierolla 7-1. Viime lauantaina joukkue murskasi umpisurkean Siriusin maalein 0-4 vieraissa, ja kyseessä oli koko Allsvenskan-kauden vahvin esitys.
Osasyy joukkueen kurssimuutokseen on penkin päässä, sillä kokenut Uwe Rösler siirtyi Malmön manageriksi tauon aikana.
Vierailija Östersund nousi Allsvenskaniin kaudeksi 2016, ja ÖFK on ollut siitä lähtien sarjassa kahdeksan parhaan joukossa. Tämä sesonki alkoi pelillisesti ja tulosten valossa surkeasti – Östersund voitti vain kaksi ensimmäisestä kahdeksasta ottelustaan.
Kevään edetessä tahti on kuitenkin parantunut jatkuvasti, ja nyt takana on neljä voittoa komealla maalierolla 12-5. Kahdessa edellisessä pelissä ÖFK on myös kaatanut sarjan eliittiin kuuluvat Häckenin sekä Hammarbyn.
Allsvenskan on tällä kaudella mielenkiintoinen sarja, sillä AIK:n takana on puolisen tusinaa todella hyvää joukkuetta. Malmö ja Östersund ovat molemmat tässä nipussa, eikä joukkueiden rankingissa ole tällä hetkellä suurta eroa.
Malmö pelaa myös tällä hetkellä Champions Leaguen karsintaa, ja ÖFK-matsi osuu kahden Eurocup-ottelun väliin. Tällaiset tilanteet aiheuttavat aina ylimääräistä rasitusta sekä keskittymisen herpaantumista. Poimitaan vetoihin maistuva Östersund +0,5 kertoimella 2,33 ilta (todennäköisyysarvio 52%).