Vuosi 2019 on ollut jo tähän mennessä hyvin antoista uusien nettikasinoiden puolesta, sillä markkinoille on saatu monia mielenkiintoisia uutuuksia. Erityisen suurta roolia ovat näytelleet rekisteröitymisvapaat kasinot, joita on julkaistu vähintään yhtä paljon kuin perinteisiä sivustoja.

Uutta kasinoa valitessa mieleen saattaa herätä kysymys kasinon luotettavuudesta, kun kyseessä on markkinoilla uusi toimija. Nuoresta iästään huolimatta kaikki suosittelemamme kasinot ovat todella luotettavia ja turvallisiksi todettuja, eikä niiden kohdalla ole pienintäkään riskiä epäselvyyksistä.

Suurimmat erot eri kasinoiden välillä muodostuvat tavallisesti bonusten sekä pelivalikoiman kohdalla, mutta myös lukuisia pienempiä seikkoja on hyvä ottaa huomioon. Eroavaisuuksia löytyy muun muassa mobiilikäytettävyydessä, pelitilin vahvistamisessa sekä kotiutusten käsittelyajoissa.

Nettikasinomaailman uutuuksien kohdalla on saatu ilouutisia myös suomalaiselle peliteknologialle, sillä monet uusista kasinoista ovat perustaneet palvelunsa suomalaisen Finnplay -pelialustan pohjalle!

Tästä artikkelista löytyy tietoa parhaiksi kokemistamme vuoden 2018 loppupuolella, tai vuonna 2019 julkaistuista uusista nettikasinoista. Katso uudet nettikasinot täältä!

 

Uudet perinteiset nettikasinot

Slotty Vegas

Yksi mielenkiintoisimmista uutuuksista on Slotty Vegas, joka palvelee asiakkaitaan kokonaisuudessaan suomeksi. Kyseessä ei varsinaisesti ole uusi kasino, mutta sivustolle tehtiin täydellinen remontti vuoden 2019 alussa. Tämän jälkeen sivusto on kerännyt kiitosta erityisesti toimivasta alustastaan sekä monipuolisista tarjouksistaan!

Bootlegger

Huumorinystäville yksi hauskimmista tulokkaista on Bootlegger Casino, joka on rakentanut teemansa vahvasti erilasiten alkoholijuomien ympärille. Tarjolla on kännibonuksia, ja pelejä pelaamalla kerää bonuspisteinä erilaisia alkoholijuomia ympäri maailmankarttaa!

Wishmaker

Paljon iloa pelaajilleen on tuottanut myös Wishmaker, joka tekee asiakkaidensa villeimmistäkin unelmista totta avokätisen toivomuskaivonsa avulla. Pelivalikoima on yli tuhannen pelin tarjonnallaan valtava, ja pelejä pelaamalla täyttää aktiivisuusmittaria. Mittarin täyttyessä pääsee etenemään aina tasolta toiselle, ja palkinnoksi tästä on luvassa mitä mahtavimpia etuja!

Casiplay

Oman osuutensa uusien kasinoiden valikoimaan on tuonut myös Casiplay, joka käyttää upeasti toteutettuja videoita tärkeänä osana sivustoaan. Tällä tulokkaalla on uusille pelaajille myös bonustensa puolesta paljon tarjottavaa, sillä talletusbonuksia annetaan peräti neljälle ensimmäiselle talletukselle.

Lord Lucky

Suuren ensitalletuksen tekemistä suunnittelevien pelaajien kannattaa suunnata matkansa Lord Luckyn puoleen, sillä tämä täydellisen muodonmuutoksen kokenut kasino tarjoaa pelaajilleen ensitalletukselle sataprosenttisen bonuksen aina 500 euroon asti!

 

Uudet rekisteröitymisvapaat kasinot

Mango Casino

Päivittäisistä vaihtuvista tarjouksista pitävien kannattaa ehdottomasti kokeilla onneaan Mango Casinolla, sillä tämä värikkäästi toteutettu rekisteröitymisvapaa kasino tarjoaa pelaajilleen uusia tarjouksia jatkuvasti! Pääasiassa tarjouksissa myönnetään talletusten oheen ilmaiskierroksia, joita voi parhaimmillaan saada jopa lähes 150 kappaletta!

Prank Casino

Tämän vuoden 2018 loppupuolella ilmestyneen sivuston erikoisuus on, että se jakaa pelaajilleen joka viikko kymmenen prosenttia palautusta käteisenä rahana! Tämä ominaisuus on aikaisemmin useilla kasinoilla ollut mahdollista ainoastaan VIP-pelaajille, mutta Prank Casinolla kuka tahansa voi saada tappioitaan takaisin.

Pelaa

Genesis Global Ltd on kasinomaailmassa jo kohtuullisen suuri tekijä, ja viimeisenä tuotoksenaan yhtiö on tuonut markkinoille rekisteröitymisvapaan Pelaa Casinon. Sivuston suurimpia etuuksia ovat ensitalletuksen yhteydessä tarjottavat 150 ilmaiskierrosta, valtava pelivalikoima sekä sen todella toimiva asiakaspalvelu. Poikkeuksellisesti tältä kasinolta palvelua saa myös puhelimitse, ilmaiseksi ja suomeksi!

Guts Xpress Casino

Guts Casino on kasinomaailmassa hyvin suosittu sivusto, ja Guts Xpress Casino on heidän vastineensa rekisteröitymisvapaiden kasinoiden kysyntään. Sivustosta on tehty todella pelkistetty, ja pelikokemuksesta tehty todella nopea. Tällä sivustolla on mahdollista pelata käden käänteessä vaikkapa ruuhkabussista käsin!

 

Miten valita uusi kasino?

Uutta kasinoa valitessa kannattaa vertailla tarkasti, minkälaista sivustoa on hakemassa. Eri nettikasinot tavoittelevat usein eri kohdeasiakkaita, ja tästä syystä kaikilla sivustoilla ei ole tarjota välttämättä yhtä monipuolista palvelua kaikille.

Positiivista tämän päivän nettikasinomarkkinoissa on, että kilpailun yhä kiristyessä kasinot joutuvat tarjoamaan pelaajilleen aina vain monipuolisempaa palvelua sekä parempia tarjouksia. Tämä on luonnollisesti aina pelaajan etu, kun kasinot joutuvat taistelemaan asiakkaistaan!

Uutta kasinoa valitessa kannattaa kiinnittää huomiota etenkin sen käyttämään lisenssiin, tarjottuihin maksumetodeihin sekä bonuksiin.

Näiden lisäksi myös pelivalikoimaa on hyvä etukäteen silmäillä läpi, jos mielessä siintävät jotkin tietyn tyyppiset pelit. Uusista kasinoista paras livepelivalikoima löytynee Pelaa Casinolta, jonka valikoimasta löytyy niin NetEntin kuin Evolution Gamingin tuottamia livepelejä.

Alla listattuna muutamia tärkeimpiä seikkoja kasinon valintaa koskien.

Bonukset ja promootiot

Kasinot tarjoavat pelaajilleen hyvin eritasoisia bonuksia, ja osa kasinoista ei panosta näihin laisinkaan. Bonuksissa tärkeintä on varmistaa kyllä saatavien ilmaiskierrosten kierrätysvaatimus sekä muut ehdot, sillä näissä saattaa kasinokohtaisesti suuriakin eroja.

Viimeisen muutaman kuukauden aikana julkaistuista kasinoista tällä hetkellä suurinta tervetulotarjousta mainostaa Jonny Jackpot Casino, joka tarjoaa uusille pelaajilleen sataprosenttisen bonuksen peräti tuhanteen euroon asti. Mikäli mielessä on aloittaa pelaaminen kertarykäyksellä suuremmilla panoksilla, kannattaa tästä ehdottomasti ottaa ilo irti.

Ilmaiskierroksia puolestaan on tarjolla Lucky Casinolla, joka antaa spinnejä viikottain vaihtuvaan kolikkopeliin. Tämän hetken tarjouksen mukaan kierroksia saa aina yhden euron talletusta kohtaan, joten 50 eurolla kylkeen tarttuu mainiot 50 kierrosta!

Uusista kasinoista Temple Nile pitää yllä yhtä mielenkiintoisimmista palkitsemisohjelmista. Pelaajat keräävät pisteitä oman aktiivisuutensa mukaan, ja voivat käydä kasinon kaupassa ostamassa tuotteita, kun pisteitä on kasassa tarpeeksi. Bonusrahan ja ilmaiskierrosten lisäksi kaupasta voi ostaa esimerkiksi elektroniikkaa tai lomamatkoja!

Rahaliikenne ja lisenssi

Kasinon käyttämä lisenssi vaikuttaa laajalti siihen, miten sivuston toimintaa valvotaan. Tällä hetkellä suomalaisille tarkoitetuilla kasinoilla ehdottomasti käytetyin lisenssi on Maltan peliviranomaisen myöntämä, ja tämä lisenssi on myös ehdottomasti paras.

MGA valvoo alleen lisensioitujen kasinoiden toimintaa todella tarkasti, kuten esimerkiksi yhtiöiden taloustilannetta sekä puuttumista ja toimenpiteitä pelaamisen hallintaan liittyvissä ongelmatilanteissa. Kaikki tässä artikkelissa mainituista kasinoista toimivat Maltan peliviranomaisen alaisuudessa.

Muita useimmiten käytettyjä lisenssejä myöntävät Viron sekä Curacaon peliviranomaiset, mutta näiden alaisuudessa toimivia suomalaiskasinoita on ainakin tällä hetkellä melko vähän. Käytetyn lisenssin voi aina tarkistaa pelisivuston alalaidasta!

Nettikasinoilla ehdottomasti suosituimpia maksumetodeja ovat korttimaksut, e-lompakot, paysafecard sekä Trustly. Mikäli haluat suosia monia erilaisia maksutapoja, kannattaa sunnata perinteisten nettikasinoiden pariin, joita tämän vuoden uutuuksista ovat esimerkiksi Wishmaker sekä Deluxino. Näistä viimeisimpänä mainittu sallii rahaliikenteen myös PayPalin kautta, mikä on nettikasinoilla jokseenkin harvinaista!

 

Meidän suosituksemme

Viimeisten kuukausien aikana on ollut ilahduttavaa nähdä, kuinka monipuolisia ja kekseliäitä uusia kasinoita markkinoille on saatu. Mitä enemmän tarjontaa on, sitä paremmin asiakkaat voivat itse valita minkätyyppisten sivustojen parissa haluavat aikaansa viettää.

Uusista tulokkaista muutamat ansaitsevat erikoismaininnan. Lord Lucky Casino on tällä hetkellä yksi bonuskuningaista, sillä sivuston tarjoama tervetulopaketti talletusbonuksineen aina 500 euroon asti on järkälemäinen jopa vanhempiin kasinoihin verratessa.

nettikasinoita ilman rekisteröitymistä on tullut monia, ja kaikista näistä on omat hyvät puolensa. Kärkipaikalle kiilaa kuitenkin Pelaa, joka on kokonaisuutena äärimmäisen onnistunut toteutus. Uusille pelaajille on luvassa reilusti ilmaiskierroksia, ja sivuston nopeus on rekisteröitymisvapauden ansiosta huippuluokkaa.

Genesiksen tuottamat kasinot ovat tunnettuja myös avokätisestä suhtautumisestaan high rollereita kohtaan, ja tätä myötä suurella rahalla panostavien kannattaneekin harkita Pelaa Casinoa varsin potentiaalisena vaihtoehtona.

Kaikki uusimmat kasinot löydät meidän kauttamme, ja kaikki näistä ovat meidän itsemme kokeilemia. Iloisia pelihetkiä!

 

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!