Tämä on kysymys, jota moni pelaaja miettii ainakin ensi kertaa kasinoa valitessa.

Vaikka tänä päivänä suuri osa kasinoista onkin äärimmäisen luotettavia, on silmät kuitenkin aina hyvä pitää auki. Kun kyseessä ovat raha ja toisinaan henkilökohtaiset dokumentit, ei koskaan voi olla liian varovainen!

Sivustojen turvallisuuteen liittyy monia seikkoja. Tärkeimmät tarkistettavat asiat ovat käytetty lisenssi, tarjolla olevat maksumetodit sekä mahdollinen informaatio pelitilin vahvistamiseen liittyvistä käytännöistä.

Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että kaikki MGA-lisenssin alaisuudessa toimivat kasinot ovat siinä mielessä turvallisia, että esimerkiksi rahojen menettämistä tai henkilökohtaisten tietojen vuotamista ei tarvitse pelätä.

Maltan peliviranomainen valvoo tarkasti esimerkiksi sitä, että kaikilla peliyhtiöillä on kassassa tarpeeksi rahaa maksaakseen pelaajilleen voitot. Mikäli jokin kasinoyrityksistä aiheutuu taloudellisiin ongelmiin, puuttuu MGA tilanteeseen varmasti.

Koska aihe on kuitenkin äärimmäisen tärkeä, on kasinoa valitessa hyvä tarkistaa muutamia asioita. Tämä pätee etenkin pienemmillä ja tuntemattomammilla sivustoilla pelatessa, joilla ei ole apunaan nimen tuomaa luotettavaa vaikutelmaa.

Lisäksi muiden kuin MGA-lisenssin alaisuudessa toimivilla sivustoilla on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta, joskin suurin osa myös muiden lisenssien alaisuudessa toimivista kasinoista ovat varsin luotettavia toimijoita. Löydät täältä kaikki nettikasinot.

 

Mistä tunnistaa luotettavan nettikasinon?

Turvallista nettikasinoa valitessa on hyvä tarkistaa muutama perusseikka. Ennen sen suurempaa tutkimista yksi asia kertoo kuitenkin enemmän kuin muut – yleinen olemus.

Usein jo sivustolle tullessaan kasinosta tulee joko luotettava, tai epäluotettava fiilis. Jo tämä puhuu paljon puolestaan, sillä tavallisesti turvalliset kasinot on niin huolella rakennettu, että ne huokuvat luottamusta jo sivustolle saapuessa.

Luotettavat nettikasinot tarjoavat yleensä hyvin avokätisesti tietoa käytännöistään, ja useimmilta sivustoilta löytyy jonkinlainen FAQ-osio. Myös tämä kertoo siitä, että kasino on avoin toimintaperiaatteistaan, ja haluaa jakaa tietoa reilusti asiakkailleen.

Yksi huomionarvoinen seikka ovat kasinon käyttämät maksumetodit. Suosituimpia maksuvälittäjiä ovat Trustly, e-lompakot sekä pankkikortit. Nämä löytyvät useimmilta kasinoilta, mikä omasta puolestaan kertoo käytäntöjen maksupuolella olevan kunnossa.

Ennen kasinolle rekisteröitymistä kannattaa etsiä myös mahdollista infoa koskien pelitilin vahvistamista, ja kuinka kasino lähetettyjä tositteita käsittelee. On todella harvinaista että lähetetyt dokumentit vuotaisivat kasinolta vääriin tarkoituksiin, mutta henkilökohtaisten tietojen kanssa ei voi ikinä olla liian tarkkana!

Lisenssi

Nettikasinon lisenssi näyttelee suurta roolia siinä, kuinka tarkasti kyseisen toimijan käytäntöjä valvotaan. Jokainen kasino toimii jonkin lisenssin alaisuudessa, ja eri lisenssien välillä on suuria eroja.

Pääasiassa kannattaa keskittyä pelaamaan Maltalaisen MGA-lisenssin alaisuudessa toimivia kasinoita. Suurin osa suomalaisille suunnatuista sivustoista toimiikin tämän viranomaisen alla, ja se on kaikkiaan Euroopan alueella suosituin lisenssi.

MGA valvoo kasinoita hyvin tarkasti, ja varmistaa muun muassa että kaikilla sivustoilla on tarpeeksi varallisuutta maksaakseen pelaajilleen suuretkin voitot. Tämä on äärimmäisen tärkeä seikka, sillä tällöin ei ole riskiä jäädä voitotta yrityksen menossa esimerkiksi konkurssiin.

Maltan peliviranomainen myös edellyttää kasinoilta tiettyjä turvatoimia esimerkiksi pelitilien vahvistamisen suhteen. Kaikkien pelaajien henkilöllisyys sekä käytetyt maksutavat tulee vahvistaa viimeistään siinä vaiheessa, kun kumulatiiviset nostot ylittävät kaksituhatta euroa.

Vaikka tilin vahvistaminen saattaakin joskus tuntua ylimääräiseltä riesalta, on kyseessä aina kuitenkin pelaajan etu. Näin varmistetaan, että jokainen pelaaja varmasti pelaa oikeilla tiedoilla ja omilla varoillaan.

Maltan peliviranomaisen lisäksi lisenssejä myöntävät myös Viro sekä Curacao. Näistä ensimmäisenä mainittu on myös hyvin tarkka alaisuudessaan toimivien kasinoiden toiminnasta, mutta toistaiseksi Viron lisenssillä toimii melko vähän kasinoita sen kalliin hinnan vuoksi.

Curacaon lisenssi on tunnettu, ja sen alaisuudesta löytyy myös muutamia suomenkielisiä kasinoita. Curacaon lisenssillä toimivien kasinoiden kohdalla tulee olla aina hieman tarkempi, sillä kyseisen maan peliviranomaiset eivät noudata yhtä tarkkoja turvallisuusnormeja kuin Viro tai Malta.

Arvostelut

Turvallista ja luotettavaa kasinoa valitessa on yksi keino ylitse muiden – lukea arvosteluita ja muiden kokemuksia. Meidän sivustoltamme löydät lukuisia kasinoarvosteluita, ja olemme itse kokeilleet jokaista kasinoa todeten ne luotettaviksi. Emme ikinä ota edustaaksemme sivustoja, joiden takana emme seiso sataprosenttisesti.

Kasinoarvosteluiden lisäksi myös muiden pelaajien kokemukset on hyvä ottaa huomioon, ja näitä löytyykin lukuisilta netin foorumeilta. Muiden pelaajien kokemuksia lukiessa kannattaa kuitenkin pitää pieni filtteri päällä, sillä syystä tai toisesta hermostuneet pelaajat voivat suotta yrittää loata kasinoiden mainetta.

Meidän kirjoittamiamme arvosteluita lukuisista kasinoista löydät täältä!

 

Turvallisimmat nettikasinot

Kaikki edustamamme kasinot ovat äärimmäisen turvallisia, joten voit huoletta valita listaltamme minkä tahansa sivuston.

Mikäli oman turvallisuutensa haluaa varmistaa sataprosenttisesti, kannattaa suosia uusia rekisteröitymisvapaita kasinoita, kuten Ninja Casinoa tai Nopeampi -kasinoa. Näillä sivustoilla pelatakseen ei tarvitse luoda lainkaan pelitiliä, vaan sisään kirjaudutaan pankkitunnusten avulla.

Tämän ansiosta sivustolle ei ole tarvetta lähettää dokumentteja, sillä kaikki tarvittava tieto välittyy kasinolle suoraan pankin järjestelmästä. Tämä pienentää tietosuojariskiä huomattavasti, kun henkilökohtaisia tositteita ei tarvitse toimittaa sähköpostitse.

Perinteisistä nettikasinoista edustamme monia todella suuria pelitaloja, jotka ovat toimineet mahdollisesti jo useamman vuosikymmenen. Nämä ovat takuulla turvallisiksi todettuja toimijoita, joiden sivustoilla voi pelata täysin huoletta. Tällaisia sivustoja ovat muun muassa VideoSlots, Dunder, sekä .

Kaikki nettikasinot sekä niiden arvostelut löydät täältä. Toivotamme kaikille turvallisia sekä voitokkaita pelihetkiä!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!