Salibandyliiga 16.9
KooVee – Steelers
Avauskierroksen viimeinen ottelu polkaistaan käyntiin AutoCenter Areenalla Tampereen KooVeen isännöidessä Hämeenlinnan Steelersiä klo 18.30 alkaen.
KooVee heikentyi viime kaudesta urakalla kun avainpelaajat vaihtoivat maisemaa. Menneellä kaudella tamperelaisilla oli kasassa kantava ykkösviisikko jonka turvin joukkue säilytti sarjapaikkansa, mutta nyt se ei saa jalkeille edes yhtä kunnollista liigatason kentällistä. Perttu Koljosen lähtö teki ison loven hyökkäykseen ja kun vielä Riku Reunamäki on poissa, jää Samuli Salomaa hyökkäyksessä lähes täysin yksin. Puolustuksessa ei Tuomas Ahoa lukkuunottamatta ole liiemmin leveyttä ja alakerta on todella nuori, joskin liigakokemusta sieltä silti löytyy. Maalilla torjuu vastustaja Steelersistä hankittu Tomi Aaltonen, jolta viime kauden flopin jälkeen odotetaan selkeää tasonnostoa.
Steelers koki kesällä eräänlaista nuorennusleikkausta, mutta joukkueen kärki säilyi ennallaan. Hämeenlinnalaisten selkeä syöhammas on joukkueen ykkösvitja, jossa maajoukkueesta tuttu Ville Lastikka saa tulitukea Markus Siproselta sekä Nico Jonaesonilta. Lastikan kentän jälkeen taso laskee, mutta esimerkiksi Timo Johanssonin johtama kakkoskentällinen pystyy varsinkin häntäpään joukkueita vastaan luomaan maalipaikkoja. Maalilla vartioi kesällä Nokian KrP:stä hankittu Santtu Pohjonen, joka parhaimpana päivänä on ehdottomasti liigan eliittiä.
Steelers on joukkueista selvästi vahvempi ja ansaitsee vieraskentästä huolimattakin noin 55% suosikinaseman. Petri Kemppainen on saanut vierasjoukkueen puolustusta kuntoon, eikä tehoton KooVee tule maalipaikkoja liukuhihnalta saamaan. Steelersistä löytyy selkeä syömähammas, joka KooVeen tasoista nippua vastaan tulee varmamasti tarvittavat maalit tekemään. Molemmat joukkueet ennakoidusti taistelevat sarjassa säilymisestä, joten jaossa on heti tärkeät pisteet. Tämä tulee varmasti näkymään joukkueiden pelissä, joten nostetaan tapetille myös alle 11,5 maalia 1,62 rajakertoimella.
Pelivallinnat
Salibandyliiga 16.9
KooVee-Steelers
alle 11,5 maalia @1,70 Veikkaus panos 3/10