Englannin Championship käynnistyy perjantaina pelattavalla ottelulla Reading-Derby. Vastakkain ovat kaksi joukkuetta, joiden viime kausi päättyi pahaan pettymykseen.
Kotijoukkue Reading oli viime kauden suurin epäonnistuja, jos mitataan romahdusta sarjataulukon sijaluvuissa. Royals oli kauden 2016/2017 playoffs-finaalissa ja haki nousua Valioliigaan, mutta viime vuonna Jaap Stamin joukot olivat alusta asti taulukon toisessa päässä.
Stam sai kenkää managerin paikalta maaliskuussa, ja Paul Clement manageroi Readingia loppukauden. Tulokset eivät kuitenkaan Clementin alaisuudessa parantuneet, ja Reading säilyi sarjassa lähinnä muiden joukkueiden vieläkin huonomman suorittamisen ansiosta.
Vierasjoukkue Derby on hakenut nousua Valioliigaan jo pitkään. Rams oli viime kaudella sarjassa kuudentena, mutta putosi playoffs-vaiheen avauskierroksella Fulhamia vastaan. Joukkue oli tasaisen vahva läpi kauden, ja hyökkääjä Matej Vydra voitti myös Championshipin maalikuninkuuden 21 osumalla.
Nyt Matej Vydra on lähtökuopissa. Poissa on myös hyvää duunia tehnyt manageri Gary Rowett, joka siirtyi Stoken riveihin. Managerin paikalla on kenties sarjan mielenkiintoisin nimi, entinen Chelsean pelaaja Frank Lampard. Kyseessä on miehen ensimmäinen manageripesti.
Reading ei ole viime kaudesta juuri vahvistunut, ja seuran avaintoppari Liam Moore on pyytänyt myös äskettäin siirtoa. Derby on hankkinut fiksuja vahvistuksia hyökkäyspäähän, ja joukkue näyttää olevan Lampardin johdolla jälleen yksi sarjan parhaista.
Kotijoukkue Readingin alamäki on jatkunut myös harjoituskaudella, ja keväällä manageriksi tulleen Paul Clementin saldo on toistaiseksi surkea. Derby on pari luokkaa vahvempi joukkue ja selvä suosikki myös vieraissa. Derbyn voitto in 2,40 kertoimella (todennäköisyysarvio 45%) on mainio pelivalinta kauden avausotteluun!
Photo © Richard Croft (cc-by-sa/2.0)