KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Norjan Super cup eli Mesterfinalen pelataan torstai-iltana. Vastakkain ovat cupin viime vuonna voittanut Lillestrom sekä hallitseva Eliteserien-mestari Rosenborg.

Kotijoukkue Lillestrom on rämpinyt pari viime kautta aivan liian lähellä Eliteserienin putoamisviivaa. Viime vuonna joukkue kuitenkin yllätti kaikki voittamalla Norjan cupin. Kuluvan kauden ennusteissa LSK on sijoitettu parin osuvan talvihankinnan myötä liigan puolivälin tienoille.

Lillestromin alkukausi on ollut kuitenkin tuskaa täynnä. Saldona on vain yksi voitto kuudesta ottelusta, ja sekin tuli nousija Startia vastaan kotona maalein 1-0. Viikko sitten LSK jäi nousija Ranheimin jalkoihin kotonaan ja hävisi ansaitusti 0-1.

Vierasjoukkue Rosenborg on dominoinut Norjan Eliteserieniä kolme vuotta ilman todellista vastusta. RBK:n ylivoima muistutti viime vuonna hyvin paljon HJK:n menoa Veikkausliigan puolella. Ennusteet ovat olleet tällekin kaudelle yksimielisiä – Rosenborgin vakuuttava meno jatkuu. Päävalmentaja Kåre Ingebrigtsenillä on käytettävissään viime vuosien tasoinen miehistö.

Vuosi ei ole kuitenkaan sujunut käsikirjoituksen mukaan. RBK hävisi avauspelinsä Sarpsborgin vieraana ja pelasi kolme ensimmäistä kierrosta ilman voittoa. Kone lähti käyntiin vasta neljännellä kierroksella, jolloin Rosenborg murskasi Molden kotonaan 4-0. Nyt voittoja kolme peräkkäin maalierolla 7-0.

Rosenborg on saanut siis koneensa käyntiin, ja nykyvire tietää hyvää Super cupin kannalta. Joukkue on selvä suosikki voittamaan myös vieraskentällä, ja Lillestromin pitäisi kaatua rutiinisuorituksella. Vetoihin kelpaavat ilta hyvin Rosenborg DNB 1,63 (todennäköisyysarvio 70%) tai 1X2 kertoimella 2,25 (todennäköisyysarvio 50%). RBK voitti Super cupin myös viime vuonna, jolloin Brann kaatui Bergenissä maalein 0-2.

Image By Einar Fredriksen (RBK – Brann 23Uploaded by Arsenikk) [CC BY-SA 2.0], via Wikimedia Commons

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!