Perinteinen lauantaivakio on korvattu tällä kertaa Vakio Grand Prix -kupongilla. Nostetaan tässä esiin parhaimpia ideoita.
Varmat
MM-kisakohteista kannattaa poimia kolme suosikkivarmaa, joiden peliprosentit ovat jääneet maltilliselle tasolle. Tämän lisäksi luotetaan Kolumbiaan sekä kolmeen suosikkiin Eliteserienissä.
1:1 Belgia-Tunisia
Belgia oli avausottelussaan Panamaa vastaan lopulta ansaittu voittaja, vaikka joukkue joutuikin odottamaan avausmaalia toisen jakson alkuun. Kyseessä on ehdottomasti yksi kisojen top 8 -joukkueista, joka voi olla tyrkyllä jopa mitalipeleihin. Tunisia oli pahasti Englannin jaloissa alusta asti, ja meinasi ryöstää pisteen onnekkaalla tasapelillä. Belgia kelpaa reilut 10 pinnaa ylipelattuna hyvin osuvaksi varmaksi.
3:1 Saksa-Ruotsi
Saksan avausottelu oli tuloksellisesti paha pettymys. Joukkueen puolustus oli täysin levällään avausjakson, ja Meksiko käytti tilan hyödykseen vastaiskuissa. Toisella jaksolla germaanit ottivat komennon, mutta jäivät lukemattomista paikoista huolimatta ilman maalia. Ruotsi hoiteli avauspelissään heikon Etelä-Korean tilanteiden mukaisesti 1-0. Joukkue tulee olemaan vaikea murrettava Saksalle, mutta kyllä tässä ykkönen toteutuu lähes 7 kertaa kymmenestä. Saksa on kelpo varma tähän Vakioon.
10:1 Englanti-Panama
Englanti jatkaa todennäköisesti Panama-ottelussa siitä, mihin se Tunisiaa vastaan jäi. Avausjakson myllytys oli komeaa katsottavaa, ja joukkue sai lopulta aivan ansaitun voittomaalin – vaikka toinen jakso olikin heikko. Englanti ei ole missään nimessä aivan 90% suuruinen suosikki, mutta kohteeseen ei kannata näin vaikealla kupongilla tuhlata apumerkkejä.
12:2 Puola-Kolumbia
Puolan ja Kolumbian kohtaamisessa ”vierasjoukkue” on jäänyt pahasti alimerkityksi. Kolumbia on perustasoltaan luokkaa parempi ja ottelussa selvä suosikki. Molemmat olivat avauspeleissään valtava pettymys, mutta Puola ei sentään joutunut alivoimalle 5 minuutin jälkeen. Kolumbia saanee supertähti Jamesin täyteen pelikuntoon, joka tuli Japania vastaan sisään vasta vaihdosta.
16:1 Sarpsborg-Tromssa
Sarpsborg kelpaa Norjan Eliteserien-kohteista hyvin varmaksi. Kyseessä on yksi sarjan top 5 -joukkueista, joka kärsi vasta kauden kolmannen tappion ennen maaottelutaukoa. Joukkue on pelannut kotonaan erinomaisesti viime aikoina. Simo Valakarin valmentama Tromssa on kauden yllättäjä. Kotona kaatui viime kierroksella jopa Rosenborg, mutta vieraissa on nihkeämpää. Sarpsborg voittaa useammin kuin kerran kahdesta, joten 50% pelattu ykkönen sopii hyvin piikiksi.
17:1 Stromsgodset-Ranheim
Vakion peliprosentit ovat tässä kohteessa käytännössä väärin päin. Vedonlyöntimarkkinat arvostavat Godsetin yli 50 prosentin suosikiksi, mutta ykkönen on pelattu vain 24 pinnaa. Kyseessä on yksi kupongin ehdottomasti parhaista kohteista. SIF on nousija Ranheimia laadukkaampi ryhmä, vaikka kausi onkin alkanut mollivoittoisesti. Kotivoittoon päädytään ainakin kerran kahdesta.
18:1 Rosenborg-Vålerenga
Norjan jättiseura Rosenborg kelpaa myös varmaksi hieman ylipelattuna. Joukkue voittaa Vålerenga noin 70% todennäköisyydellä, joten hieman ylimerkitty ykkönen kelpaa kupongille osuvana merkkinä. RBK hävisi yllättäen Tromssassa edellisellä kierroksella. Trondheimin ylpeys kuittaa yleensä tällaiset vahingot nopeasti ja palautuu tässä todennäköisesti omalle tasolleen.
(artikkeli jatkuu kuvan alapuolella, seuraavaksi luvassa ohipelit)
Ohipelit
Kupongilta löytyy hurjan edullisia ohipelejä, jotka maksavat osuessaan mukavasti.
2:1X ohipeli Meksikosta
Vakiokansa on reagoinut pahemman kerran avauskierrosten tuloksiin. Meksiko on kyllä ottelun suosikki, mutta voittaa Etelä-Korean noin 55 prosentin todennäköisyydellä. Yli 80 pinnaa merkitty kakkonen on saanut aivan päättömän kannatuksen. Meksikon pelityyli voi hyvinkin sopia Etelä-Korealle hieman Ruotsia paremmin, joka ei ole niin heikko, kuin avausottelun perusteella voisi luulla.
11:1X ohipeli Senegalista
Japani ja Senegal yllättivät avauskierroksella ja voittivat ottelunsa. Senegal sai Puolaa vastaan kaksi lahjamaalia – Japani hyötyi puolestaan Kolumbian jo viiden minuutin kohdalla saamasta punaisesta kortista. Senegal on parhaimmillaan otteluissa, joissa se pääsee iskemään vastaan. Japani-matsista voi tulla sille yllättävän vaikea, eikä tasoero ole paperilla aivan mahdoton. 50% pelattu Senegal on syytä ohittaa. Tasapeli sopii myös hyvin molemmille avausvoiton jälkeen.
13:1X ohipeli Kristiansundista
Kristiansund on yleensä hyvä pelikohde Norjan Eliteserienissä, ja niin myös tällä kertaa – tosin vain vedonlyöntimarkkinoilla. Joukkueen kuuluisi olla vierassuosikki Startia vastaan, mutta Vakiossa peliprosentit ovat aivan päättömät. Kristiansund voittaa ottelun hieman yli 40% todennäköisyydellä, mutta Vakio GP:ssä kakkosta on raksittu 66 prosentin verran.
14:X2 ohipeli Haugesundista
Seuraavassa kohteessa on myös selkeä ohipelin paikka. Kotijoukkue Haugesund voittaa matsin noin kerran kahdesta, mutta peliprosentit huitelevat lähdes 80 pinnan tienoilla. Haugesund on ylisuorittanut tällä kaudella selkeästi joukkueen materiaaliin nähden, ja nelossija 7-3-3 saldolla on kova saavutus. Lillestrom ei ole paperilla juurikaan heikompi joukkue, ja saa hyvällä todennäköisyydellä vähintään pisteen mukaansa.
15:X2 ohipeli Bodo/Glimtista
Neljäs mainio ohipeli-idea on kohteessa 15, jossa vastakkain ovat sarjan heikoimpiin kuuluvat joukkueet. Nousija B/G on alkanut korjata hieman kurssiaan viime aikoina, mutta joukkueen perustaso jää silti selvästi keskiviivan alapuolelle. Sandefjordin kausi on ollut yhtä tervanjuontia, ja viime kaudella mukavasti yllättänyt ryhmä on pahassa tappioputkessa. Kahden heikon joukkueen kohtaamisessa ei voi olla suurta suosikkia. Maaottelutauko on hyvinkin voinut piristää onnettoman Sandefjordin rivejä. 83% pelattu Glimt on ohituksen paikka.
Huom! Alkukesän paras Vakio on luvassa tiistaina, jolloin tarjolla on Bonusrahaa kaikkiin voittoluokkiin! Muista katsastaa Ilmaisetvedot.comin vihje ennen kupongin jättämistä!