Mobilebet tarjous!

Vakioveikkaus, tai lyhyemmin Vakio, on ollut kautta historian suosituin urheiluveikkauspeli. Vakio on ollut mukana Veikkauksen tarjonnassa heti vuodesta 1940 alkaen, jolloin Oy Tippaustoimisto Ab perustettiin. Tuohon aikaan Vakioveikkaus olikin ainoa peliformaatti.

Sarakemaksu oli historian ensimmäisessä Vakiossa kaksi markkaa. Ensimmäisen kierroksen ensimmäinen kohde oli yleisurheilumaaottelu Suomi-Ruotsi-Saksa. Muut kohteet olivat jalkapallosta ja pesäpallosta.

Vuosikymmenten kuluessa Vakioveikkauksen kohteiksi vakiintuivat brittifutiksen ottelut. Samalla Vakiosta on tullut nimenomaan lauantain viihdettä, ja se on monille suomalaisille olennainen osa viikon parasta päivää saunan ja oluen ohella.

Vakiolla on ollut merkittävä vaikutus myös brittifutiksen suosioon. Pitkäveto tuli Veikkauksen tarjontaan vasta vuonna 1993, joten Vakio oli siihen asti ainoa pelimuoto jalkapallokohteiden veikkaamiseen.

Tiesitkö muuten, että Vakio piti jättää 80-luvulle asti Veikkausasiamiehelle jo keskiviikkoon mennessä? Tuohon aikaan olivat käytössä vain paperiset kupongit, joita moni nettiajan pelaaja ei ole välttämättä koskaan käyttänyt.

Veikkauspelien suosio lähti kasvuun internetin avulla

Veikkauspelien suosio alkoi nousta vuosituhannen vaihteessa. Tähän vaikutti Veikkauksen laajeneva tarjonta sekä internet-vallankumous. Pitkäveto esiteltiin vuonna 1993, ja vuotta myöhemmin tarjontaan lisättiin myös Tulosveto ja Voittajaveto. Monivetoa on pelattu vuodesta 1998 lähtien.

Veikkaus avasi nettisivunsa vuonna 1995 ensimmäisenä kansallisena peliyhtiönä maailmassa. Tämän jälkeen pelit ovat siirtyneet vuosi vuodelta enemmän nettiin, ja Vakion pelaaminen onnistuu myös online-versiossa kätevästi.

Monet veikkaajat muistavat 1990-luvun lopulta myös kuuluisan Veikkauksen ilmoitustaulun, jossa sen ajan kovimmat betsarit keskustelivat pelikohteista ja myös Vakioveikkauksesta. Tuo foorumi poistui käytöstä jo ennen vuosituhannen vaihdetta.

Vakion suosio ei ole laantunut 2000-luvulla, vaikka pelitarjonta ja peliehdot ovat Veikkauksella parantuneet. Sillä on todella vankka historiallinen asema, ja Vakio kiinnostaa pelimuotona kaikenlaisia betsareita. Vakioon löydät vihjeet täältä.

Pelin suuri varianssi ja siihen liittyvä satunnaiselementti tekevät Vakiosta ikään kuin futislottoa. Todennäköisyys 13 oikein -tulokselle on esim. 100 euron järjestelmälläkin niin pieni, että osumaa voi joutua hakemaan kymmeniä vuosia.

Internet-pelaaminen on tuonut Vakioon lisää todella paljon pelivaihtoa ammattibetsareilta. Vakio on joillekin vakavasti vedonlyöntiä harrastaville vain viihdepeli, mutta sitä on mahdollista pelata myös koneellisesti ja systemaattisesti.

Nettipelit ja Veikkauksen tarjoama ohjelmointirajapinta mahdollistavat sen, että Vakiorivit voidaan luoda erillisen apuohjelman avulla, joka syöttää ne sitten Veikkauksen järjestelmään. Näin kierrokselle voidaan luoda satoja tai jopa tuhansia yksittäisiä rivejä napin painalluksella.

Vakion apuhjelman avulla isosta joukosta erilaisia yhdistelmiä voidaan karsia tietyn ehdon täyttävät rivit pois, tai syöttää sisään esimerkiksi 1000 todennäköisintä tai 1000 odotusarvoltaan parasta riviä. Maksullisia apuohjelmia löytää googlettamalla.

Moni on myös saattanut lukea Veikkauksen haravaopasta, joka oli ohjelmallisen pelaamisen esiaste. Haravat oli mahdollista syöttää myös paperikupongille tietyn kaavan mukaan.

Vakion suosion salaisuus

Mikä tekee sitten Vakiosta niin suositun pelimuodon? Tähän on monia eri syitä. Ensimmäinen syy on pelin luonne, joka muistuttaa hyvin pitkälti lottoa. Molemmissa peleissä on pohjimmiltaan kyse jättipotin tavoittelusta pienellä panoksella. Tämä vetoaa kansan syviin riveihin, kun taas pieni joukko ammattilaisia pelaa juuri päinvastoin.

Vakion rivihinta on edelleen hyvin pieni. Tämän lisäksi todella suositut porukkapelit tarjoavat mahdollisuuden päästä kiinni suurempaankin lappuun pikkurahalla. Nykyisin kuka tahansa voi luoda porukkapelejä netissä ja linkata sitten osuudet kavereille hankittavaksi. Tämä on todella hyvä ominaisuus!

Vakio on myös pelimuoto, jossa riittää yleensä jännitystä loppuun saakka. Jos veikkaat esimerkiksi single-kohdetta tai vaikka triplaa, niin usein lappu on roskissa jo viimeistään puoliajalla. Vakiossa voittoja tulee 10, 11, 12 ja 13 oikein -tuloksilla.

Lauantain Vakiokupongin seuraaminen on myös viihdyttävää puuhaa. Moni Vakion ystävä katsoo kello 17.00 Valioliigaottelun joka tapauksessa. Pelin lomassa ruudussa kilahtavat myös tilannetiedot muista matseista, ja TV-ottelun lisäksi jännitettävää riittää 12 muussakin pelikohteessa.

Vakio on siis perinteinen pelimuoto, joka tarjoaa pikkurahalla paljon jännitystä. Nykyisin myös Vakion tarjonta on laajentunut muille päiville. Futiksen lisäksi on tarjolla myös lätkävakio, Formula 1 -vakio, hevosvakio jne. Tämän pelimuodon suosio tuskin laskee lähitulevaisuudessa!


LeoVegas tarjoaa: Talleta 50€ - saat 100€ + 10€ ilmaisvedon!

Haluatko satoja euroja lisää ilmaista pelirahaa? Klikkaa tästä:
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!