Bristol City DNB

KERROIN

1.86
0
pv
0
t
0
min
0
s

Euroopan futissarjojen viikonloppu käynnistyy perjantaina. Olemme poimineet tuttuun tapaan kaksi pelikohdetta, joiden avulla haemme pelikassan täytettä.

Bundesliiga: Hoffenheim-Paderborn (klo 21:30)

Kotijoukkue Hoffenheim on tullut viime vuosina tunnetuksi valmentajavelho Julian Nagelsmannista, joka johdatti seuran usean kauden ajan hyville sijaluvuille. Nagelsmann siirtyi kesällä RB Leipzigiin, joten moni povasi seuralle vaikeuksia varsin kokemattoman Alfred Schreuderin komennossa.

Hoffenheimin alkukausi olikin haastava – joukkue voitti ainoastaan yhden kuudesta liigaottelusta ja hävisi myös xG-lukemat paikoin todella tylysti. Viime viikkoina kurssi on vihdoin kääntynyt oikeaan suuntaan.

Kotijoukkue tulee illan otteluun kolmen matsin voittoputkessa. Hoffenheim on kaatanut Herthan 2-3, Schalken 2-0 ja kaiken lisäksi myös Bayern Munchenin vieraissa 1-2. Myös otteluiden xG-luvut ovat kääntyneet Hoffenheimille suotuisaksi, joten nyt on hyvä meno päällä.

Vierasjoukkue Paderborn on yksi kauden sarjanousijoista. Edellisen kerran seura oli Bundesliigassa kaudella 2014/2015, jota seurasi putoaminen ja syöksy lähes Regionalliigaan saakka. Hämmästyttävää kyllä, Paderborn on palannut takaisin kirkkaisiin valoihin nousemalla kaksi sarjatasoa kahdessa vuodessa.

Alkukausi on ollut Bundesliigassa odotetun haastava. Paderborn tahkosi peräti kahdeksan kierrosta ennen avausvoittoa, joka tuli viikko sitten Dusseldorfin isäntänä 2-0. Joukkue on ollut selvästi tauluaan parempi, mutta maalinteko on tökkinyt pahasti.

Paderbornin peleissä on huolestuttavinta vastustajien korkeat xG-lukemat. Toisin sanoen, vastustajat luovat todella paljon maaliodotusta, mikä tietää väistämättä päästettyjä maaleja myös jatkossa.

Kovalla itseluottamuksella varustettu Hoffenheim on pahin mahdollinen vastus. Vain Dortmund ja Bayern tekivät viime kaudella enemmän maaleja, ja Hoffenheim on tunnettu aina erittäin runsasmaalisena ja hyökkäävänä kotijoukkueena.

Hoffenheim voittaa matsin yli maalin erolla hieman yli 50% todennäköisyydellä. Kupongille siis Hoffenheim -1,5 tasoitus lta kertoimella 2,15. Ottelun totals-linjat on asetettu niin korkealle, että betsit eivät houkuttele. Tarjolla on yli 3,5 maalille 1,85-1,90 tasoisia kertoimia, mikä ei riitä peliin.

Championship: Barnsley-Bristol City (klo 21:45)

Englannin Championship etenee tunnetuista futissarjoista nopeimmin. Joukkueiden saldona on jo 14 ottelua, ja tämän viikonlopun jälkeen sarjasta on pelattu jo kolmannes.

Kotijoukkue Barnsley on yksi tämän kauden sarjanousijoista. Tykes aloitti kauden voittamalla vahvan Fulhamin 1-0, mutta ilo jäi kovin lyhyeksi. Barnsley ei ole napannut tämän jälkeen yhtään ainoaa voittoa kolmeentoista otteluun.

Viikko sitten Barnsley taipui häntäpään kamppailussa Huddersfieldin vieraana 2-1. Tätä edelsi kaksi hyvää ottelua WBA:ta ja Swanseaa vastaan (tasapeli molemmista), joten ei Barnsleyn tilanne aivan toivottomalta näytä. Joukkueen xG:t ovat olleet viime aikoina pääosin hyviä.

Viime aikojen piristyminen on osaltaan seurausta manageri Daniel Stendelin potkuista lokakuun alussa. Seuraajaa ei ole vielä nimetty.

Vierasjoukkue Bristol City kuuluu pelivoimaltaan sijojen 7-10 maastoon. Robins on ollut kaksi kautta putkeen erittäin lähellä playoffs-paikkoja, mutta jäänyt lopulta paria voittoa vajaaksi. Tämä syksy on seurannut tuttua trendiä, sillä Bristol City on sarjassa kuudentena.

Ainoastaan kärkiseura WBA on hävinnyt kaudella Bristolia vähemmän otteluita. Joukkue hävisi avausmatsin Leedsille, minkä jälkeen 13 seuranneesta ottelusta on saldona vain yksi selkäsauna.

Bristolin edeltävä ottelu Wigania vastaan oli heikko. Joukkue väänsi pelin 2-2 -tasalukemiin vasta viimeisillä minuuteilla ja hävisi xG:n kotonaan Wiganille selkeästi. Tämä johtuu osittain Cityä vaivaavista poissaoloista. Myös Barnsley-ottelusta on sivussa useampi avauksen pelaaja.

Vedonlyöntimarkkina on reagoinut Bristolin poissaoloihin, joten tarjolla on todella hyviä kertoimia. Vaikka vierasjoukkue onkin hieman alavireinen, se on tasoltaan monta luokkaa Barnsleyn edellä. Vastakkain on rankingin heikoin joukkue ja yksi Championshipin vaikeimmin voitettavista.

Betsaamme ille Bristol City DNB 1,86 kertoimella. Arviomme on peräti 62%.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *