Fanteam järjestää MILJOONAN EURON fantasyfutis-turnauksen Valioliigasta.
Ehdit mukaan, vaikka kausi jo alkanut! Voittaja nappaa 200.000 euroa!

HIFK 1X2

KERROIN

2
blank
0
pv
0
t
0
min
0
s

Liigassa pelataan perjantaina viikon ensimmäinen täysi kierros. Tarjolla on peräti seitsemän ottelua, joista nostamme esiin kaksi parasta peli-ideaa.

KalPa-HIFK

Kotijoukkue KalPa lähtee perjantain otteluun ainakin levänneenä, sillä se esiintyi edellisen kerran viime lauantaina. Tämä on tosin laiha lohtu, sillä kuopiolaisten pelivire on masentavan heikko.

KalPa hävisi edellisen ottelunsa Tapparalle 2-6 ja romahti sitä ennen Oulussa peräti maalein 7-1. Joukkue on hävinnyt viisi edellistä matsia karmaisevalla maalierolla 5-22. Vaikka otteluiden xG-luvut ovat huomattavasti maltillisemmat, niin tilanne on huolestuttava.

Kuopiolaisten peli on tällä hetkellä pahasti sekaisin, ja nuori valmennus on haastavan paikan edessä.

Vierasjoukkue IFK oli alkukauden suuri alisuorittaja, mutta nyt on toinen ääni kellossa. Stadilaiset ovat voittaneet 6/7 edellisestä ottelustaan ja saaneet myös maalihanat auki. HIFK hukkasi alkukaudella hirvittävät määrät paikkoja, mutta nyt se on tehnyt vähintään kolme maalia per ottelu jo kuusi matsia peräkkäin.

HIFK oli myös tulessa keskiviikkona ja kaatoi todella kovakuntoisen KooKoon maalein 3-2. Kyseessä oli ensimmäinen kerta kymmeneen otteluun, kun KooKoon verkkoon iskettiin varsinaisella peliajalla enemmän kuin yksi maali.

Stadilaisten itseluottamus on noussut selvästi viime viikkojen voittoputken myötä. KooKoo-pelissä joukkueen uusi hankinta Michael Keräinen teki myös debyyttinsä. Lisäksi Saarinen ja Kangasniemi voivat tehdä hyvinkin paluun KalPa-otteluun.

IFK:n maalivahtipeli on alkanut myös parantua viime aikoina. Kun soppaan lisätään myös tulikuuma Teemu Turunen, niin sekaisin oleva KalPa on kyllä selvä altavastaaja myös kotikaukalossaan.

Otamme ison betsin HIFK:n voitolle Coolbetin 2,00 kertoimella. Arviomme on vieraisvoitolle 56%. KalPa on hävinnyt kolme edellistä kotimatsiaan IFK:lle maalierolla 3-11 – eiköhän tämä trendi saa perjantaina jatkoa.

Lukko-Jukurit

Kotijoukkue Lukko lähtee perjantai-illan matsiin Liigan 3. sijalta. Raumalaiset ovat todella tasaisen playoffs-nipun piikkipaikalla, jossa peräti kuusi joukkuetta mahtuu kolmen pisteen sisään.

Perjantain ottelu on raumalaisille viikon toinen. Joukkue vieraili keskiviikkona Oulussa, josta mukaan tarttui nolla pistettä. Lukko kesti Kärppien kyydissä vain erän, mutta ei pelannut huonosti – tulos oli enemmänkin oululaisten erinomaisuutta.

Lukko on ollut pääsääntöisesti erittäin vahva kotikaukalossaan. Joukkue on voittanut peräti 7/9 kotipeleistään ja hävinnyt ainoastaan liigakärki Tapparalle sekä äskettäin sarjan kovakuntoisimmalle KooKoolle.

Vierasjoukkue Jukurit rankattiin ennen kauden alkua varsin yksimielisesti sarjajumboksi. Mikkeliläisten alkukausi meni nappiin, ja pisteitä tuli odotettua enemmän. Lokakuussa tahti on kuitenkin muuttunut. Jukurit näyttää tällä hetkellä Liigan heikoimmalta yhdessä TPS:n kanssa.

Sarjan jumbojoukkueet kohtasivat toisensa keskiviikkona Turussa. Matsi venyi 3-3 -tilanteessa jatkoajalle, ja Jukurit vei lopulta kaksi pistettä voittolaukauskisan myötä. Joukkue oli huolestuttavan paljon TPS:n pyöritettävänä voitosta huolimatta.

Jukureiden materiaali ja pelin taso on tällä hetkellä sen verran heikkoa, että joukkue tarvitsee tällaisessa ottelussa täydellisen onnistumisen edes yhden pisteen saamiseksi. Kaikki merkit viittaavat siihen, että laadukas Lukko jatkaa vahvojen kotiotteluiden trendiään.

Peleihin Lukko Coolbetin 1,74 kertoimella – emme usko Jukureiden yllätykseen perjantain ottelussa. Arviomme kotivoitolle on 63%.

FanTeam Vedonlyönti 150% bonus
Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Betssson Group lisenssi MGA/CRP/108/2004 - säännöt ja ehdot voimassa blank
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *