Miesten 15km tarjoaa jälleen todella mielenkiintoisen kilpailun ja kuten viikko sitten jo Rukalla nähtiin, tulee erot tässäkin olemaan todella pieniä. Simen Hegstad Krueger on yhdessä Martin Sundbyn kanssa kertoimien valossa suurimmat ennakkosuosikit, mutta edes miesten palkintosijoitukset eivät todellakaan ole kirkossa kuulutettuja. Suomalaisittain suurimmat paineet ovat Iivo Niskasen harteilla joskin Matti Heikkinenkin voi hyvänä päivänä vielä kiusata kärkinimiä.
Kilpailun ehdottomasti paras pelikohde löytyy iltä joka on asettanut H2H-pariin sveitsin Dario Colognan sekä britannian Andrew Musgraven. Cologna on kyseisen matkan hallitseva olympiavoittaja viime talvelta mutta Rukalla mies ei vielä lähtöviivalle asettunut joten kyseessä on sveitsiläisen ensimmäinen startti tämän talven maailmancupissa (toki sprintti kisa tänään). Colognan meriitit ovat sitä luokkaa että niitä lienee tässä edes turha luetella. Kyseessä on yksi aivan maailman parhaista mieshiihtäjistä joten ei tätä missään nimessä voida jättää voittotaistelustakaan huomioimatta huomenna. Andrew Musgrave on selkeä vapaan spesialisti eikä mies juuri menestystä niitä kuin vaparilla ja yhdistelmäkilpailuissa. Myöskään britti ei kisannut Rukalla joten Colognan tapaan tämä on kauden ensimmäinen cup-startti.
Cologna on jätetty bookeireiden toimesta lähes täysin pimentoon ja miehen top-3 sijoituksestakin maksetaan rahat 11 kertaisena takaisin. Musgravea vastaan sveitsiläinen on mielestämme selkeä suosikki joten päälle 1,80 kertoimet nostavat väkisinkin suupieliä ylöspäin. Molemmat kollit kisailivat viikko sitten Norjancuppia Gaalassa, jossa Cologna pönkitti samaisella matkalla Musgravea 1min 20s käkättimeen joten tasabookki tähän kilpailuun on vähintäänkin mielenkiintoinen asetelma. Cologna on hyvin tasainen ja aina viivalle astuessaan yksi suosikeista joten kyllä vapaan taituri Musgrave tässä melko useasti kakkoseksi jää. (Panossuositus 4/5)