HPK

KERROIN

1.83
0
pv
0
t
0
min
0
s

Erinomaisia otteita Kärpät-otteluissa esittänyt HPK isännöi perjantai-iltana Pelicansia.

HPK oli kotiottelussaan Kärppiä vastaan suorastaan ylivoimainen, mutta maalivahtipeli sekä Kärppien harvinaisen kova viimeistelytehokkuus toivat täysin pelitapahtumien vastaiset lukemat 1-5. Seuraavana päivänä Oulussa osat vaihtuivat, ja nyt oli kerhon vuoro olla onnekkaampi.

Lähestulkoon koko kauden Corsi-tilastoissa kärkipaikoilla keikkuneen hämeenlinnalaisryhmän peli on vankalla pohjalla. Kerho on taatusti koko sarjan kovakuntoisimpia joukkueita. Ykkösmaalivahti Larmin loukkaantumista pidettiin yleisesti lähestulkoon katastrofina. Karjalainen pystyy ajoittain paikkaamaan laadukkaasti, mutta tasainen suoritusvarmuus on iso ongelma.

Pelicans yritti jatkaa kovaa virettään tuplapeleissä SaiPaa vastaan. Pitkään pelinsä kanssa kamppaillut SaiPa heitti kuitenkin kovan haasteen silloiselle kuntopuntarin ykkösjoukkueelle. HPK:n tavoin vahva kamppailujoukkue Pelicans ei saanut fyysistä etulyöntiasemaa esille SaiPaa vastaan, ja elintärkeistä pisteistä kamppaillut SaiPa otti ansaitusti puolet tarjolla olleista kuudesta pisteestä.

Pelicansin puolustuspäässä on ollut sivussa tärkeät Jurgens sekä uutena Kousa. Molemmat ovat ehdottomasti Kasken ohella joukkueen tärkeimpiä puolustajia.

On oletettavaa, että molemmat kärkipään puolustajat ovat Pelicansilta edelleen sivussa. Tämä antaa HPK:lle ison etulyöntiaseman. Kotijoukkueen peli on kunnossa, kun taas pidempään äärirajoilla suorittaneen Pelicans suunta on selkeästi alaspäin. Poimitaan lapulle HPK in kärkikertoimella 1,83.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!