Sheffield United

KERROIN

2
0
pv
0
t
0
min
0
s

Ranskan pääsarja palaa tänään joulutauolta mielenkiintoisella kärkiottelulla. Valioliiga tekee myös paluun FA Cup -tauon jälkeen.

Ligue 1: Rennes-Marseille (klo 21:45)

Rennes on noussut viime vuosina Ranskan ylemmän keskikastin vakiojäseneksi. Edellinen kausi meni hieman penkin alle (10. sija), mutta joukkue on palannut tällä kaudella takaisin kisaan kärkisijoista.

Rennes lähti joulutauolle erinomaisista asetelmista. Bordeaux kaatui kotona 1-0, mikä oli peräti viides voitto putkeen. Rennes on pelannut nyt kahdeksan edellistä sarjaottelua saldolla 7-0-1 – ainoa tappio on Dijonin vieraana marraskuun lopulta.

Kiitos Lyonin kompuroinnin, joukkue on kiinni jopa Mestarien liigan paikassa. Kotona Rennes on voittanut neljä ottelua putkeen. Kauden avauspelissä joukkue kaatoi myös PSG:n kotikentällään.

Vierailija Olympique Marseille kuuluu niin ikään ns. kalustoon, kun puhutaan Ranskan liigan laatujoukkueista. OM ei pysty haastamaan PSG:n ylivoimaa, mutta joukkueen taso riittää hyvin kisaamaan myös Mestarien liigan paikoista.

Tämä kausi on sujunut erinomaisesti myös Marseillen suhteen. Taskussa on sarjan kakkospaikka vain kolmella tappiolla. Joukkueen pelivireessä ei ole myöskään valittamista, sillä joulutauolle lähdettiin kahdeksan ottelun saldolla 7-1-0. Ainoa tasapelikin (1-1 vs Metz) olisi kuulunut päättyä Marseillen voittoon.

Vastakkain on siis kaksi laatujoukkuetta. Molempien Ranskan cup -ottelu sujui nihkeästi viikko sitten: Rennes kaatoi Amiensin rangaistuspotkujen jälkeen ja Marseille tarvitsi myös rankkarit pudottaakseen 4. sarjatason joukkueen.

Arvostamme kotijoukkuetta hieman vedonvälittäjiä enemmän, joten Rennes ansaitsee markkinoiden näkemystä suuremman suosikkiaseman. Betsataan Rennes DNB in 1,93 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 57%.

Valioliiga: Sheffield United-West Ham (klo 22:00)

Kotijoukkue Sheffield United on ollut usein pelivihjeissämme mukana tällä kaudella. Olemme tipsailleet etenkin alle 2,5 maalin kohteita hyvällä menestyksellä. Sarjanousija on pelannut kaikin puolin upean kauden odotuksiin nähden.

Takana on kaksi vierastappiota putkeen, mutta näihin ei kannata suuremmin reagoida. Blades kohtasi nimittäin Liverpoolin ja Manchester Cityn ja taisteli urhoollisesti molemmissa otteluissa. Näitä tappioita edelsi 12 ottelun mittainen putki, jolloin United hävisi ainoastaan yhden ottelun.

Sheffield United on välttynyt myös loukkaantumisilta koko kauden. West Ham -otteluun päästään myös parhaalla avauksella.

Vierasjoukkueen kausi on ollut täysi vastakohta, eli saldona on toistaiseksi raskas pettymys. Tämä oli lopulta liikaa myös seurajohdolle – West Hamista tuli 28. joulukuuta sarjan viides manageria vaihtanut joukkue. Pellegrinin seuraajaksi napattiin Valioliigasta tuttu David Moyes.

Sama mies oli myös West Hamin puikoissa keväällä 2017/2018, kun joukkue rämpi edellisen kerran taulukon pohjilla. Skottimanagerin uusi ura Lontoossa alkoi lupaavasti, sillä West Ham murskasi surkean Bournemouthin 4-0 uuden vuoden päivänä. FA Cupissa joukkue kaatoi alasarjajengi Gillinghamin vieraissa 0-2.

West Ham pystyy huomattavasti nähtyä parempaan, mutta ei kannata reagoida liikaa vielä yhden ottelun perusteella. Sheffield United on toistaiseksi selkeästi pelivoimaltaan vahvempi nippu, joten me betsaamme kotivoittoa in 2,00 kertoimella.

Pidetään panos kuitenkin maltillisena West Hamin potentiaalisen uuden nousun vuoksi.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *