Coolbet tarjous
Lukko

KERROIN

1.96
Testitarjous
0
pv
0
t
0
min
0
s

Liigassa pelataan torstaina vain yksi ottelu, jossa iskevät vastakkain Lukko ja SaiPa.

Joukkueet tulevat kamppailuun kovin erilaisista lähtökohdista. Lukko on näyttänyt jo pitkään erittäin vahvalta, vaikka viimeiset kaksi kotiottelua ovatkin sujuneet hieman heikommin. Raumalaiset katkaisivat kahden ottelun tappioputkensa KooKoon kustannuksella erinomaisen viimeistelytehokkuutensa ansiosta. Ottelu oli suurista numeroista huolimatta erittäin tasainen.

Lukon peruspelaaminen on kuitenkin kunnossa. Joukkueesta on alkanut löytyä vastuunkantajia, kun Danforthin ja Ilomäen lisäksi kokenut Toni Koivisto on alkanut antaa tulitukea Lukon tehomiehille.

SaiPan kohdalla voidaan puhua jo kriisistä. Joukkueen päävalmentaja Tero Lehterä puhuu jatkuvasti ”jänteestä” ja sen kestävyydestä. Tällä tarkoitetaan ilmeisesti sitä, että joukkueen suoritustaso ei tahdo kestää koko ottelua.

HIFK-matsi oli erinomainen esimerkki tästä suorittamisesta. Ensimmäisen laukaus maalia kohti vei SaiPan 1-0 johtoon. Tämän jälkeen joukkueen esitys ensimmäisessä erässä suorastaan häpeällinen, sillä Sputnikit saivat seuraavan 18 minuutin aikana kiekon kohti HIFK-maalia ainoastaan yhden kerran. Tämän jälkeen ottelu menikin enemmän tai vähemmän SaiPan hallinnassa, mutta joukkueen nukkuminen ottelun alussa maksoi jälleen kerran pisteet.

SaiPan pelaajamateriaali ei ole niin vajavainen, etteikö joukkue yksinkertaisesti kykenisi tuon parempaan. Kyse on enemmänkin siitä, että yksilöt eivät pelaa joukkueelleen. Suorittaminen on ajoittain silmiinpistävän laiskaa ja jopa välinpitämätöntä.

SaiPan juhlakauden yllä leijuu tummia pilviä. Lehterän mukaan SaiPan toimintatapaan tulee kuitenkin muutoksia – nähtäväksi jää, kauanko tämän muutoksen sisäänajaminen vie aikaa. Suuriin pelitapa muutoksiin ei toki aikaa ole paljon. ”Jänne” on saatava kestämään nopeasti, muutoin SaiPaa uhkaa vahvasti valuminen kymppisijan alle.

Lukon perussuorittaminen on tällä hetkellä paljon vieraita edellä. Kun otetaan vielä huomioon SaiPan vierasottelut ja niiden tulosten tuoma henkinen painolasti, niin vieraiden lähtökohdat otteluun eivät ole häävit. Coolbetin markkintoppi kotijoukkueelle korjataan talteen hyvissä ajoin!


Hyödynnä LeoVegasin talletusbonus: 100% / 100€ asti!

Haluatko satoja euroja lisää ilmaista pelirahaa? Klikkaa tästä:
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!