Inter-Atalanta O3.0

KERROIN

2
0
pv
0
t
0
min
0
s

Nostamme tällä kertaa lauantain pelivalinnoiksi kohteita Serie A:n otteluista. Tarjolla on nimittäin kaksi todellista huippuottelua.

Lazio-Napoli (klo 19:00)

Kotijoukkue Lazio kuuluu perinteisesti Serie A:n ylempään keskikastiin. Taivaansiniset ovat kuitenkin jääneet seitsemän kautta putkeen AS Roman varjoon ja Mestarien liigan ulkopuolelle. Tällä kaudella tilanne voi olla vihdoin toinen.

Lazio pelaa päävalmentaja Simone Inzaghin komennossa huikeaa kautta. Roomalaiset lähtivät joulutauolle kahdeksan voiton putkessa, jonka aikana myös Juventus kaatui komeasti kotona maalein 3-1. Uuden vuoden avauskierroksella Lazio nappasi 1-2 vierasvoiton Bresciasta.

Myös otteluiden xG-lukemat ovat pääosin positiivisia – Lazio on ollut käytännössä jokaisessa voitto-ottelussaan myös parempi joukkue.

Vierailija Napolin tilanne on täysin päin vastainen. Joukkue on ollut viime vuosina Juventuksen ykköshaastaja, mutta tämä kausi lähti väärille urille heti alkumetreistä lähtien. Lopulta seurajohto teki kovan ratkaisun ja antoi Carlo Ancelottille kenkää joulukuussa.

Uudeksi päävalmentajaksi saapui Milanissa kaksi edellistä kautta valmentanut Gennaro Gattuso. Napoli ei ole parantanut otteitaan merkittävästi Gattuson alaisuudessa, päinvastoin. Saldona on yksi voitto ja kaksi tappiota. Viikko sitten joukkue hävisi ansaitusti tärkeän kotipelin Interiä vastaan 1-3.

Lazio on ollut jo monta kuukautta selvästi Napolia parempi joukkue. Vierailla on laatua paperilla, mutta roomalaiset ovat kiistatta pelivoimaltaan edellä juuri nyt. Vieraiden tärkeä hyökkäyspään pelaaja Dries Mertens on lisäksi edelleen sivussa.

Betsaamme Laziota in 2,05 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 54%. Kotivoiton kertoimet ovat laskeneet pitkin viikkoa, mutta 2,00+ kertoimet kelpaavat hyvin vielä peleihin.

Inter-Atalanta (klo 21:45)

Lauantai-illan päättää kierroksen mielenkiintoisin ottelu, jossa sarjan paras ja viihdyttävin joukkue kohtaavat toisensa.

Inter on ollut kiistatta Serie A:n ykkösjoukkue tällä kaudella. Milanolaiset johtavat sarjaa ansaitusti, mutta Vanha Rouva eli Juventus roikkuu edelleen mukana tasapisteissä. Inter ansaitsisi pienen kaulan Serie A:n piikkipaikalla.

Uusi vuosi lähti käyntiin erinomaisesti, kun joukkue kaatoi Napolin vieraissa maalein 1-3. Inter oli selvästi vahvempi ja sementoi statustaan sarjan kärkijenginä. Ennen joulutaukoa joukkue murskasi Genoan kotikentällä maalein 4-0.

Vierailija Atalanta on noussut viime vuosina uhkaamaan Serie A:n perinteisiä kärkijoukkueita. Viime kauden päätteeksi bergamolaiset pääsivät jopa ensimmäistä kertaa Mestarien liigaan. Atalantan lohkovaihe oli täynnä huikeita tapahtumia ja sisälsi uskomattoman nousun jumbosijalta jatkoon.

Serie A -kausi on mennyt siihen nähden mainiosti, että joukkueen rasitteena ovat olleet historian ensimmäiset CL-ottelut. Atalantan on tiukasti mukana kamppailusta neljän joukkoon. Gian Piero Gasperinin ryhmä on tehnyt myös sarjassa eniten maaleja, mikä ei ole yllätys.

Atalantan peleissä on nähty huikeat 4,06 maalia per ottelu. Joukkue oli myös viime kaudella Serie A:n runsasmaalisin ryhmä ja teki enemmän osumia kuin Juventus ja Napoli.

Maaleja nähdään myös Atalantan kohdatessa sarjan kärkijoukkueita. Esimerkiksi tällä kaudella Atalanta on pelannut tulokset: 1-3 vs Juventus, 2-2 vs Napoli, 3-3 vs Lazio ja 0-2 vs Roma. Odotettavissa on erittäin vauhdikas ottelu myös Interiä vastaan.

Betsimarkkina ei ole saanut maalimääriä riittävän korkealle. Me pelaamme aasialaisen yli 3,0 maalia in 2,00 kertoimella. Kyseinen veto olisi ollut vähintään push 15/18 Atalantan kauden otteluista. Myös Interin voitto kertoimella 2,10 riittää pieneen peliin.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *