Pelivihje, Ravit, Toto-5

KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Toto-5 pelin varma löytyy neljännestä kohteesta. Uransa lupaavasti aloittanut Caviarinho otti Porissa varman keulavoiton. Vaikka ruuna joutui puolustamaan keulapaikkaansa hetken raivoisasti prässänneeltä Bossaroundilta, kesti se mallikkaasti maaliin saakka. Maalisuoralla tosin ei ulkopuolelta tullut uhkaa, joten Hannu Hietanen sai pussitella takanaan kiriväylää etsinyttä lähes maaliviivalle saakka. Mikäli Carviarinho pääsee sopuisasti keulaan, on lähtö ohi.

Avauskohteeseen haetaan yllätystä ja pelataan kaikki 8 valjakkoa. Kotirannan Ilo on selvä ykkösmerkki, onhan kyseessä melko ravivarma tapaus. Lähtöä todennäköisesti värittävät useat laukat, joten pienellä kierroksella tähän on hyvä hakea yllätystä. Uhmapeli on menestynyt aina ravatessaan, mutta laukan vaara on noin 50-50.

Toisen kohteen suosikiksi on pelattu Niko Jokelan Special Gun. 3.10. Se kohtasi, nyt myös viivalla olevan Lex Legacyn. Special Gunin voittamassa lähdössä Lex Legacyllä meni kuitenkin kaikki pieleen, kun paikkaa parijonosta ei löytynyt ja Santtu Raitala joutui pakittelemaan hännille. Tuolloin Lex Legacy kiri kuitenkin mainiosti loppua ehtien toivottomista vielä aivan Special Gunin tuntumaan. Nyt osat saattavat hyvinkin vaihtua. Suejedi on sijoittunut viimeisissää ihan ok, mutta viimeinen puristus on puuttunut. Larry Bell sai synkän lähtöradan, mutta jos sillä on yhtään onnea matkassa, ei se ihan mahdoton ole. Potintekijäksi mukaan, hyvältä paikalta, Boss Birdland (1%).

Kolmannessa kohteessa varmistetaan ison rahan toivossa suursuosikki Landen Paukku. Ori voi olla startti kropassa tässä täysin ylivoimainen, mutta jos sillä olisi matkalla pientä epäonnea, niin haetaan tähän yllätystä. Tuulian Sälli lähtee 20m suosikin edeltä ja vetää letkaa. Ruuna on voittanut kaksi edellistään hyvillä kireillään, ja nyt se saa määrittää tahdin keulassa. Vappuäijä (4%) sai startin alle Oulussa ja voi parantaa paljonkin. Kleppe Spödå:n (4%) nopeus riittää, mikäli se saa säästää kirinsä viimeiselle 200 metrille.

Päätöskohde pelataan kahdella merkillä. Suosikki Thai Profit pääsee juoksulangalta kovaa liikkeelle ja lienee kärjen kimpussa jo takasuoran alussa. Lyhyellä matkalla (1620m) se olisi keulaan päästessään paha ohitettava. Varmistukseksi otetaan aivan suomen huippuihin kuuluva Sobel Conway. Mikäli Hannu Hietanen saa volttilähdössä tauolta palaavan ruunan askeleet osumaan lankulle, voi ollakin Sobel Conway ensimmäisenä keulapaikkaa kyselemässä. Näillä kahdella lähdön pitäisi olla aikalailla taputeltu, selvänä ykkösmerkkinä kuitenkin Thai Profit.

Lähtö1: 1,2,3,4,5,6,7,8

Lähtö2: 4,5,6,8,9

Lähtö3: 2,8,9,10

LÄhtö4: 3

Lähtö5: 6,8 Vihjerivin hinta: 32e

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *