Pelivihje,Ravit, Toto-65

KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Vermon vihjerivi pelataan yhdellä varmalla. Viidennen kohteen William Birdlandia pääsee harvoin pelaamaan 25% kakkossuosikkina tällaiseen lähtöön. William Birdlandilla on hurja luokka, esimerkiksi suosikiksi pelattuun ja 40m eteen saavaan Oilsheikkiin verrattuna. 3100 on vahvan ja vauhtikestävän William Birdlandin lempimatka, eikä 11 valjakon lähdössä ole liikaa kierrettävää.

Avauskohteen suosikki Jacques Hyneman ihastutti lauantaina Jokimaalla paikattuaan lähtölaukkansa upeaan voittoon. Tehtävä ei kuitenkaan ollut mahdoton, kun paukku pakkasessa avauspuolikas hurjasteltiin 09-vauhteja. Ehjällä juoksulla Tapsa Perttusen ajokki on toki taas lähellä. Rarity Red on toinen kova joka kuuluu seuraavana kupongille. Juoksuradalta ehkä jopa keulaan asti pääsevä ruuna on tehnyt kokoajan hyvää jälkeä. Pikku yllättäjänä mukaan nappireissun kärjen tuntumassa saava Earl Grey 9%.

Toisessa kohteessa varmaksi asti voisi kokeilla keulaan ampaisevaa Kiikku’s Trooperia. Vihjeriviin otetaan kuitenkin kaksi varmistusta. Bond Eagle teki vakuuttavan keulasoolon Seinäjoella, tätä helpommassa lähdössä karaten muilta. Nenuphar Noir on käsittämättömän unohdettu(4%) yhden laukka startin jälkeen ja kuuluu joka lapulle.

Kolmannessa kohteessa Marlon Dee on pelattu keulapsyykillä suosikiksi, mistä ruuna on parhaat esityksensä tehnytkin. BWT Ellosbankilla on kolme tolppaa alla ja hyvä lähtöpaikka. Hades(7%) otti Forssassa voiton uudenvuoden aattona ja on nyt varottava, mikäli selvittää voltin nelosradan.

Neljännen kohteen ykkösmerkki on Santtu Raitalan Intelligent Stride. La Donna Perfetta oli 1.1. Vermossa tosi hyvä toinen ja voi aivan hyvin voittaa mikäli suostuu ravaamaan. Angela Matterilla on juoksulanka, mikäli sillä vältetään kuolemanpaikka, ei voitto ole yllätys. Yllättäjäksi mukaan otetaan Teivossa voittanut Super Topaz (4%).

Päätöskohteen suosikki on ikäluokkatähti Jezzet Savoy, jolla Pekka Korpi ajaa keulasta. Dainamin teki takapareista kanuunakirin Oulussa ollen hyvä toinen. Nyt voitto on lähellä. Mission Of Soul voitti Kuopiossa, kun juoksu meni kuin elokuvissa. Fake Super Fast näytti Teivossa että kunto pitää, vaikka Jenny F. Boko pääsikin lopussa yllättämään.

Lähtö1: 2,3,6

Lähtö2: 3,6,8

Lähtö3: 1,4,7

Lähtö4: 1,3,5,6

Lähtö5: 7

Lähtö6: 2,3,4,6 Vihjerivin hinta: 43,20e

 

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *