JYP-HPK O4.5

KERROIN

1.79
0
pv
0
t
0
min
0
s

Liigassa pelataan keskiviikkona viiden ottelun kierros. Löysimme Jyväskylästä maksimipanostuksen pelikohteen!

JYPin pohjakosketus on koettu. Joukkue on alkanut pikkuhiljaa suorittaa kentällä laadukkaammin ja ennen kaikkea järkevämmin. Maalivahti Laurikainen on myös löytänyt tasaisen suoritusvarmuuden, vaikka mies ei aivan maagisiin otteisiin ylläkään. Jyväskyläläisten ongelmana on yhä se, ettei joukkue tahdo saada milläänehjää 60 minuutin esitystä.

JYP:llä on alla niukka kotivoitto Pelicansista maalein 2-1. Maalilukemat olivat toki matalat, mutta molemmilla oli paikkoja selkeästi korkeampiin maalimääriin.

JYPin kohdalla on odoteltu, milloin kokeneet pelaajat ottavat joukkueen reppuselkään ja alkavat johdattamaan sitä esimerkillään oikeaan suuntaan. Kokeneet Jarkko Immonen sekä Jani Tuppurainen ovat vastanneet huutoon, kun joukkue sitä eniten tarvitsee. Immonen sekä Tuppurainen ovat molemmat nakuttaneet viimeiseen viiteen otteluun komeat kuusi tehopistettä.

HPK on jyrännyt alkukaudella suorastaan ilmiömäisellä fysiikallaan – Pennasen pidempi projekti alkaa kantaa hedelmää. Joukkueen pelitapa vaatii vahvan fysiikan, ja tässä koko valmennustiimi on onnistunut täydellisesti.

Erinomaisen Kärpät-ottelun jälkeen joukkueelle sattui ohipeli Vaasassa. Taululla oli 10 minuutin jälkeen lukemat 3-0, ja Kerho sai lopulta ansaitusti pataan 5-2. HPK ei ole tällä kaudella pelannut useita heikkoja otteluita peräkkäin. Vaasan ottelun alusta on taatusti otettu opiksi, ja nyt jäälle tulee todennäköisesti alkukaudella tutuksi tullut nälkäinen ja vahvaan liikkeeseen luottava Kerho.

Ottelun maalimäärät on asetettu aivan liian alhaiselle tasolle lähtökohtiin nähden. in yli 4,5 maalia kertoimella 1,79 maistuu erinomaisesti, ja otetaan betsi sisään maksimipanoksella.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!