Everton DNB

KERROIN

2.69
0
pv
0
t
0
min
0
s

Burnley DNB

Southampton -1.5

Valioliigan kausi 2018/2019 saa tänään arvoisensa päätöksen, kun Liverpool ja Manchester City kamppailevat mestaruudesta viimeisiin hetkiin asti. Muilla joukkueilla ei ole enää pelattavaa, joten motivaatio ja kokoonpanot voivat hieman vaihdella. Kaikki ottelut alkavat kello 17:00 Suomen aikaa.

Southampton-Huddersfield

Southampton oli matkalla kohti Championshipiä kauden puolivälissä. Seurajohdon oikea-aikainen managerinvaihto toi kuitenkin tulosta, ja itävaltalainen Ralph Hasenhüttl käänsi kurssin.

Saints on pelannut Hasenhuttlin alaisuudessa kuin keskikastin joukkue, mikä kuvaa sen materiaalin tasoa. Southampton ei ole voittanut neljään otteluun, mutta kolme näistä peleistä on vieraissa, ja xG:n valossa matsit ovat olleet varsin tasaisia.

Lopulta sarjapaikka säilyi (ansaitusti) selvällä marginaalilla, kun Cardiff ei saanut pari sijaa alempana loppukiriä aikaan.

Huddersfield on ollut sen sijaan sarjan ylivoimaisesti surkein joukkue jo pitkän aikaa. Terriers on pelannut edelliset 24 ottelua saldolla 1-2-21, mikä on uskomattoman huono suoritus.

Viikko sitten Huddersfield onnistui nappaamaan tasapelin pahasti kompuroineelta Manchester Unitedilta kotikentällä. Tämä oli kuitenkin harvinainen temppu, mikä tuskin toistuu Valioliigan päätöskierroksella.

Huddersfield on ollut erityisen surkea reissupeleissä, joissa se on jäänyt ilman maalia kahdeksan kertaa edellisen yhdeksän ottelun aikana.

Southampton on todella paljon laadukkaampi joukkue ja haluaa varmasti päättää vahvan kevätkauden voittoon kotiyleisönsä edessä. in Southampton -1,5 kertoimella 2,18 kelpaa hyvin lapulle. Vierasjoukkueen riveissä nähdään myös todennäköisemmin useita avainpelaajien lepuutuksia.

Tottenham-Everton

Tottenham vastasi viikon toisesta ihmeestä futisviheriöllä, kun joukkue nousi 2-0 tappioasemasta 2-3 voittoon 96. minuutin maalilla Amsterdamin illassa. Spurs eteni uskomattoman suorituksen jälkeen Mestarien liigan finaaliin Liverpoolia vastaan.

Voitto Ajaxista oli varmasti huikea buusti koko organisaatiolle, mutta se tuskin näkyy erityisemmin Valioliigan päätöskierroksella. Edessä on mitä todennäköisemmin hurjia minuutteja raataneiden avainpelaajien lepuutuksia, minkä lisäksi riveistä on varmuudella poissa tärkeitä miehiä.

Ykköstykki Harry Kane on yhä lasaretissa, ja hänen aisaparinsa Son Heung-Min on pelikiellossa. Jan Verthongen ja Harry Winks ovat niin ikään ulkona. Tottenhamin liigapelit ovat myös kulkeneet varsin heikosti, sillä takana on kolme tappiota neljään otteluun. Joukkue on kuitenkin varmistanut paikkansa neljän joukossa.

Evertonin tilanne on täysin päin vastainen – Toffeess on paremmassa vireessä kuin kertaakaan tällä kaudella! Joukkue kaatoi viikko sitten Burnleyn hallitusti kotonaan 2-0, mikä oli samalla kolmas nollapeli peräkkäin.

Everton on itse asiassa pitänyt nollat kuusi kertaa seitsemän edellisen matsin aikana, joissa joukkueen saldo on komea 5-1-1. EFC on kohdannut tämän jakson aikana Arsenalin, Manchester Unitedin sekä Chelsean ja kaatanut kolmikon yhteismaalein 7-0.

Tottenhamin ajatukset ovat jo Mestarien liigan finaalissa, ja kentällä nähdään repaleinen joukkue. Evertonin motivaatio lienee kunnossa, kun joukkue pelaa tällä hetkellä kauden parasta futista.

Vedonlyöntimarkkina on reagoinut tilanteeseen, mutta ei mielestämme riittävästi. Poimitaan rohkeasti peleihin Everton DNB Bethardin kertoimella 2,67! Myös 1X2 -vaihtoehto kertoimella 3,80 on kokeilun arvoinen.

Burnley-Arsenal

Burnley jatkaa Valioliigassa myös ensi kaudella, monien yllätykseksi (tai pettymykseksi). Clarets näytti romahtavan pahasti syyskaudella, mutta joukkue kokosi rivinsä ja oli yksi alkuvuoden kovakuntoisimmista Valioliigassa. Sarjapaikka varmistui lopulta selvällä marginaalilla.

Burnley on hävinnyt kaksi edellistä ottelua, mutta vastukset ovat olleet pahimpia mahdollisia. Everton (yksi sarjan kovakuntoisimmista joukkueista) vieraissa sekä Manchester City, jolle häviävät kaikki muutkin joukkueet.

Kokonaisuutena Burnley kausi päättyy positiivisissa merkeissä, eikä motivaatiosta luulisi olevan puutetta Tykkimiesten isäntänä.

Vierasjoukkue Arsenal haki torstaina komean 2-4 -vierasvoiton Valenciasta ja eteni Chelseaa vastaan Eurooppa-liigan finaaliin. UEL:n välierät ovat sotkeneet osittain joukkueen keskittymistä liigassa, minkä takia Arsenal myös jäi neljän parhaan ulkopuolelle.

Arsenal ei ole voittanut Valioliigassa neljään otteluun, ja xG-lukemat näyttävät ajanjaksolta myös varsin kamalalta. Etenkin reissupelit ovat olleet täyttä tuskaa; vuoden 2019 puolella Arsenal on pelannut vieraissa 10 matsia saldolla 2-2-6.

Tykkmiesten kokoonpanossa nähdään varmasti rotaatiota. Ykkösmiehet olivat kehissä torstaina varmistamassa UEL:n finaalipaikkaa. Nyt ei taatusti oteta turhia riskejä, jotka voisivat vaarantaa pelaajien osallistumisen Eurooppa-liigan finaaliin kahden viikon päästä.

Mielestämme kyseessä on lähtökohdiltaan 50-50 -kamppailu. Burnleyn puolesta voi lyödä vetoa ille DNB-muodossa kertoimella 2,35, jossa on siis ilmaa reilusti!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!