Granada-RM U2.5

KERROIN

2.09
0
pv
0
t
0
min
0
s

La Ligan 36. ottelukierros saadaan päätökseen maanantai-iltana. Mielenkiintoinen kausi alkaa olla lopuillaan, ja maanantain otteluista löytyy myös pari kelpo pelikohdetta.

Villarreal-Real Sociedad (klo 20:30)

Kotijoukkue Villarreal on palannut tällä kaudella takaisin sarjan kärkisijoille, mihin sen taso myös edellyttää. Edes koronaviruksen aiheuttama tauko ei ole hyydyttänyt joukkueen menoa – päinvastoin. ”Keltainen sukellusvene” on ollut yksi La Ligan parhaista joukkueista viime viikkoina.

Villarreal on pelannut koronabreikin jälkeen kahdeksan ottelua saldolla 6-1-1. Ainoa tappio tuli FC Barcelonaa vastaan viikko sitten. Tämä kuitattiin jo nopeasti viime viikolla, kun Villarreal haki komean 1-3 -voiton Getafen kotiluolasta. Kyseinen pistepotti oli tärkeä eurocup-paikkojen kannalta.

Vierailija Real Sociedadin kausi on ollut hyvin kaksijakoinen. RSO pelasi hieno alkukauden ja oli koronatauolle lähdettäessä vahvasti mukana jopa Mestarien liigan paikoilla. Sociedadin pelivire hukkui kuitenkin täysin sarjan keskeyttäneen tauon aikana.

RSO on pelannut kahdeksan ottelua koronabreikin jälkeen saldolla 1-2-5. Ainoa voitto on kotikentällä sarjajumbo Espanyolista, eikä sekään ollut erityisen vakuuttava suoritus. Viime viikolla joukkue hävisi myös Granadalle kotona 2-3.

Edellinen ottelu Granadaa vastaan oli ensimmäinen koronatauon jälkeen, jossa Sociedad loi maalipaikkoja ”vanhaan malliin”. Tästä huolimatta, alkukaudella loistanut hyökkäys on ollut viime viikot pahasti unessa. Tämän lisäksi joukkueen puolustus on vuotanut aivan liikaa.

Villarreal on tällä hetkellä selvästi vahvempi ja ansaitsee lähes 50% suosikkiaseman myös kavennetulla kotiedulla. Betsaamme erittäin maistuvaa kotivoittoa in 2,35 kertoimella.

Nappaa Euroopan paras talletusbonus ja betsaa myös fantasyfutis-kohteita!

Granada-Real Madrid (klo 23:00)

Kotijoukkue Granada lähtee maanantai-illan otteluun hyvällä itseluottamuksella. Kyseessä on ehdottomasti yksi kauden suurimmista yllättäjistä, joka keikkui avauskierroksilla aivan sarjan kärkipaikoilla. Kauden mittaan Granada on pudonnut keskikastiin, mutta sekin on mahtava sijoitus.

Granadalla on saumat jopa europaikoille, joten viimeisissä oteluissa riittää panosta. Takana on huikea 2-3 -vierasvoitto Sociedadista, jossa joukkue iski palloa reppuun todella korkealla prosentilla. Viiden edellisen ottelun saldo on 2-2-1.

Vierailija Real Madrid on ottanut koronabreikin jälkeen sarjan ykköspaikan haltuunsa. Tämä on täysin ansaittua, sillä Zidanen joukot ovat olleet kauden paras joukkue. Madrid kompuroi ennen taukoa, mutta viime viikkoina pistemenetyksiä on sattunut lähinnä sen kilpailija Barcelonalle.

Real Madrid on itse asiassa voittanut kaikki kahdeksan ottelua koronatauon jälkeen. Mikä vakuuttavinta, joukkue on päästänyt maaleja vain kahdessa pelissä. Edelliset viisi voittoa ovat kaikki lukemin 1-0 tai 2-0 eli nollapelejä pukkaa.

Madridin kausi on tarjonnut lukuisia herkullisia ”under”-betsejä, sillä markkina hinnoittelee joukkueen jatkuvasti paljon runsasmaalisemmaksi. Vain 1/11 edellisestä ottelusta on yli kolme maalia ja 7/11 näistä peleistä myös alle 2,5 maalin betsi olisi tullut himaan.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että vastustajan maalimäärillä ei ole suurempaa vaikutusta. Real Madrid nollaa niin hyvät kuin huonotkin joukkueet, ja uskomme putken jatkuvan myös maanantai-iltana. Betsaamme alle 2,5 maalia in 2,09 kertoimella, joka kattaa hienosti riskin.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *