Tsekki-Kosovo O2.5

KERROIN

1.90
0
pv
0
t
0
min
0
s

EM-karsinnat kesän 2020 kisoihin saadaan päätökseen tulevan viikon aikana. Torstaina pelataan ratkaisevia otteluita monissa eri lohkoissa, ja nostamme tällä kertaa esiin kaksi potentiaalista maalijuhlaa.

Turkki-Islanti (klo 19:00)

Turkki ja Islanti kohtaavat torstaina jo alkaen klo 19:00. Ottelussa ratkotaan kisapaikkaa H-lohkosta.

Tilanne on ennen viimeisiä kierroksia selkeä: Turkki ja Ranska ovat 19 pisteessä ja lähes varmuudella kisoissa. Islanti on neljä (4) pistettä perässä, eli joukkue tarvitsee vierasvoiton sekä onnea viimeisellä kierroksella.

Kotijoukkue Turkki on epäonnistunut viime vuosina maajoukkuetasolla. Kesän 2016 EM-kisat olivat kova pettymys, eikä maa selviytynyt Suomen lohkosta myöskään MM-2018 areenalle. Myös Nations League oli paha floppi, mikä pudotti Turkin jopa C-tasolle.

Turkin suunta kääntyi keväällä 2019, kun päävalmentajaksi nimitettiin kokenut Senol Gunes. Maajoukkue on pelannut 10 ottelua Gunesin alaisuudessa saldolla 8-1-1 ja EM-karsinnoissa 6-1-1. Turkki jopa kaatoi Ranskan kotonaan ja haki myös vieraissa tasapelin.

Islanti on ollut viime vuosien väriläiskä maajoukkuetasolla. EM-2016 -kisoissa yllättänyt maa eteni myös kesän 2018 MM-skaboihin Suomen karsintalohkosta. Nyt Islanti on kuitenkin vaikeassa tilanteessa, sillä uutta nousua tekevät Turkki on osoittautunut liian vahvaksi.

Saarivaltion ongelmana ei ole kaksi tappiota Ranskalle vaan shokkitappio 4-2 vieraskentällä Albaniaa vastaan. Islanti on hoidellut muuten heikot maat hyvällä rutiinilla ja aiheuttanut myös Turkille sen ainoan tappion koko karsinnoissa.

Islannin tilanne on nyt vaikea, sillä joukkueen on haettava voittoa Turkista myös riskillä. Tasapeli ei auta mitään, sillä ottelut loppuvat kesken. Tämä nostaa ottelun maalimäärä merkittävästi ja pienentää tasapelin riskiä.

Turkki on voittanut kuusi edellistä kotiotteluaan maalierolla 12-1. Emme usko tämän putken katkeavan myöskään Islantia vastaan. Turkkilaisten itseluottamus on huipussaan, kun taas islantialaisten pelivoima on kaukana viime vuosien huipusta.

Betsaamme Turkkia Coobletin 1,80 kertoimella. Arviomme kotivoitolle on peräti 61%.


in erikoistarjous uusille asiakkaille!

Lyö vetoa Suomi-Liechtenstein -ottelusta vähintään 20 eurolla. tarjoaa sinulle 10 euron ilmaisvedon jokaisesta Teemu Pukin tekemästä maalista!

Lunasta tarjous

Tsekki-Kosovo (klo 21:45)

Tsekki ja Kosovo pelaavat ratkaisevan ottelun A-lohkon jatkopaikkojen kannalta.

Tilanne on ennen viimeisiä kierroksia seuraava: Englanti varmistaa hyvin todennäköisesti kisapaikkansa Montenegroa vastaan ja kakkospaikka ratkotaan Tsekin sekä Kosovon välillä. Tsekki kohtaa päätöskierroksella lohkojumbo Bulgarian ja Kosovo Englannin, joten vierasjoukkue hakee todennäköisesti voittoa Tsekistä myös pienellä riskillä.

Kotijoukkue Tsekin tilanne näytti alkusyksystä vaikealta, kun joukkue hävisi tärkeän keskinäisen ottelun Kosovon vieraana 2-1. Maa kuitenkin palautui takaisin kakkospaikalle kaatamalla Englannin erinomaisella esityksellä kuukausi sitten.

Tsekki on perustasoltaan reilu luokkaa Suomea kovempi joukkue. Maa on ollut mukana kaikissa EM-kisoissa vuodesta 1996 lähtien, eikä putki näytä katkeavan myöskään näissä karsinnoissa. Saldona on vain vierastappiot Englannille ja Kosovolle – kotona Tsekki on voittanut kaikki karsintapelinsä.

Vierailija Kosovo on ollut UEFA:n ja FIFA:n karsinnoissa vasta vuodesta 2016 lähtien. Suomalaiset muistavat Kosovon avausottelun ikävällä tavalla, sillä maan ainoa piste MM-2018 karsinnoissa tuli juuri Huuhkajien vieraana.

Kosovon taso on noussut sittemmin huimasti. Maa voitti Nations liigan lohkonsa ylivoimaiseen tyylin, ja harjoituspeleissä on tullut myös tulosta. Kosovo on hävinnyt vain yhden edeltävästä 18 maaottelusta ja jäänyt maaleitta ainoastaan kerran tässä sarjassa.

Kosovon ainoa tappio tuli Englantia vastaan vieraissa 5-3. Tuossakin ottelussa joukkue oli todella pirteä vaikeasta paikasta huolimatta.

Tsekin yllätysvoitto Englannista on kuitenkin ajanut Kosovon vaikeaan tilanteeseen. Joukkue kohtaa viimeisellä kierroksella englantilaiset kotonaan, mikä on todella vaikea paikka, vaikka Englanti pelaisikin ilman panosta.

Paras pelikohde on ehdottomasti yli 2,5 maalia in 1,92 kertoimella. Arviomme tapahtumalle on peräti 60%.

Kosovo ei nykyisin pahemmin jää ilman maaleitta, kuten edellä mainittu tilasto kertoo. Tsekki on pelannut myös kahdeksan yli 2,5 maalin tulosta putkeen maajoukkuetasolla. Kumman tahansa joukkueen maali avaa peliä entisestään, kun lohkon tilanne huomioidaan.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *