IFK Mariehamn

KERROIN

2.15
0
pv
0
t
0
min
0
s

Veikkausliiga lähestyy pikkuhiljaa runkosarjan puoliväliä. Kärkikuusikko on taas kerran erittäin tasainen, ja sarjassa riittää muutenkin jännitettävää. Poimimme viikonlopun kierrokselta kaksi ottelua, joissa olemme selkeästi eri linjoilla markkinan kanssa.

Inter-HIFK (pe 14.8. klo 18:30)

Kotijoukkue Inter voitti vuosi sitten Veikkausliigan runkosarjan. Moni arveli turkulaisten putoavan pari sijaa Filip Valencicin siirron myötä, mutta toisin on käynyt. Kokenut kärkimies Timo Furuholm on ottanut maalintekovastuun ja johdattanut Interin sarjan piikkipaikalle.

Joukkue on ollut suorastaan jäätävän hyvä kotiotteluissaan, mikä oli Interin tavaramerkki myös viime kaudella. Tämän kesän saldo on 5 voittoa 5 ottelussa komealla maalierolla 13-3. Inter on luonut Turussa maalipaikkoja solkenaan ja ehtinyt kaataa myös HJK:n.

Vierasjoukkue HIFK nousi vuosi sitten takaisin Veikkausliigaan ja yllätti monet sijoittumalla lopulta seitsemänneksi. Stadilaiset ovat aloittaneet tämänkin kesän erinomaisella 5-1-2 saldolla, vaikka matkalle onkin mahtunut draamaa.

IFK suoritti nimittäin päävalmentajan vaihdon heinäkuun lopulla, jolloin norjalainen Tor Thodesen sai lähteä. Tämän siirron vaikutuksia voi vain ihastella, sillä tulostaulu näyttää stadilaisten kannalta erinomaiselta: saldo on 4-1-0 maalierolla 11-3 Thodesenin potkujen jälkeen.

Vaikka HIFK onkin vahvassa iskussa, joukkue on silti selvästi Interiä heikompi perustasoltaan. IFK:n hyviä tuloksia selittävät myös helpot vastustajat. Esimerkiksi maanantaina joukkue kohtasi kotonaan sarjajumbo TPS:n.

Inter on mielestämme hieman aliarvostettu betsimarkkinoilla, joten pelaamme pienellä kotivoittoa in 1,65 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 64%.

Vielä maistuvampi veto on yli 2,5 maalia in 1,92 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 59%. HIFK on peliesityksiltään yksi sarjan runsasmaalisimpia joukkueita, ja Inter kotona on over-betsin kannalta erittäin hyvä yhdistelmä.

Nappaa Euroopan paras talletusbonus ja betsaa myös fantasyfutis-kohteita!

IFK Mariehamn-TPS (su 16.8. klo 18:30)

IFK Mariehamn on pudonnut hienon mestaruuskautensa (2016) jälkeen takaisin Veikkausliigan keskikastiin. Yleisesti ottaen, joukkue ei tunnu nauttivan liikaa arvostusta ainakaan vedonlyöntimarkkinoilla. IFKM:n voitoista saa usein todella herkullisia kertoimia.

Joukkueen alkukausi oli hieman nihkeä, mutta nyt takana on kaksi komeaa voittoa. Viikko sitten saarelaiset käänsivät 1-0 tappioaseman 2-3 voitoksi Roveniemellä 90. minuutin osumalla. Tätä ennen IFKM aiheutti Interille 2-0 tappion Maarianhaminassa.

Vierailija TPS on sen sijaan ahdingossa. Turkulaisten kausi lähti käyntiin viidellä tappiolla, minkä vuoksi seurajohto painoi paniikkinappulaa jo aikaisessa vaiheessa. Tommi Pikkarainen sai potkut 24. heinäkuuta, ja hänen tilalleen tuli ex-pelaaja Jonatan Johansson.

TPS sai Johnassonin toisessa ottelussa elintärkeän vierasvoiton Rovaniemeltä maalein 2-3, mutta tämä ei ole joukkueen asemaa juuri parantanut. RoPS-voittoa on seurannut kaksi ansaittua tappiota Hongalle kotona (0-2) ja HIFK:lle vieraissa (0-2).

Tällä hetkellä näyttää siltä, että TPS joutuu taas kerran hakemaan vauhtia Ykkösen puolelta. Pelaajien taso ei vain riitä Veikkausliigaan. Turkulaisten ainoa toivo on Hakan ja RoPSin kompurointi vieläkin pahemmin.

Vedonlyöntimarkkina tuntuu arvostavan TPS:n esityksiä jostain kumman syystä. IFK Mariehamn on perustasoltaan pari luokkaa vahvempi ja voittaa matsin lähes 60% todennäköisyydellä. Tarjolla on kotivoitolle peräti 2,15 kerrointa illa.

Kotivoiton seuraksi voi raapaista yli 2,5 maalia in 1,91 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 60%. TPS on päästänyt vähintään kaksi maalia jo kuusi ottelua peräkkäin. Turkulaiset ovat yksi sarjan runsasmaalisimmista joukkueista.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *