Ilves moneyline

KERROIN

2.7
0
pv
0
t
0
min
0
s

Liigassa pelataan keskiviikkona vain yksi ottelu, jossa TPS saa vieraakseen Ilveksen.

Kalle Kaskisen valmentama TPS elää vaikeita aikoja. Pitkään selkeänä (ja jopa ainoana) Kärppien haastajana pidetty ryhmä on pelannut viime aikoina kurittomasti ja ajoittain haluttomasti. Joukkueen kärkiyksilöt ovat Filppulan ja Palveen johdolla kaukana syyskauden tasostaan.

TPS:n hankinta Palmu on toki tehnyt jo viisi pistettä, mutta samaan aikaan oman pään pelaamisessa on muiden tähtien tavoin paljon petrattavaa. Toki pelillistä vaisuutta osaltaan selittää isoon rooliin povattujen Korpikosken sekä Suorannan loukkaantumiset.

Joukkue vaikuttaa tällä hetkellä kovasti ryhmältä yksilöitä – myös kovuutta maalien edessä puuttuu. Budish oli tähän puutteeseen täsmähankinta. Erinomaisena maalineduspelaajana tunnettu jenkki on liigan ehdotonta eliittiä tällä osa-alueella. Valitettavasti nykyisestä TPS-rosterista ei tahdo löytyä tulitukea tälle sektorille.

Ilveksen otteet heittelevät myös rajusti. Joukkueen ilme on kuitenkin pääsääntöisesti ollut kunnossa. Kun Helenius pystyy pelaamaan hyvällä tasolla, joukkue kamppailee voitosta lähes illasta toiseen.

Ilves teki paljon kaivatun hankinnan nappaamalla puolustaja Niko Peltolan Ässistä. Peltola tuo kokemuksellaan ehdottomasti lisää Ilveksen nuoreen pakistoon. Hyökkääjä Mieho on myös tekemässä paluuta kokoonpanoon.

Ilveksellä on alla kova taisteluvoitto Hämeenlinnasta. Joukkue oli lievästi ottavana osapuolena, mutta maalivahti Heleniuksen erinomaisilla otteilla pisteet matkasivat Tampereelle.

Molemmat joukkueista ovat esiintyneet vieraissa paremmin, joten kotiedulle ei laiteta normaalia painoarvoa. Tällä hetkellä TPS tarpoo sen verran syvällä, ettei joukkueiden välille pysty laittamaan kovin suurta eroa. Ilves vaikuttaa ehdottomasti tiiviimmältä joukkueelta. Viime aikaisilla otteillaan vierasjoukkueella on erinomainen mahdollisuus pisteille myös Turussa. Mikäli Helenius jatkaa hyviä otteitaan, jopa suora voitto on lähellä. Vihjeeksi kuitenkin turvallisempi moneyline 4/5 panostuksella!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!