alle 11,5 maalia

KERROIN

1.85
0
pv
0
t
0
min
0
s

Linköping-Mullsjö (klo 19.00)

Linköping oli menneellä kaudella pääluotsi David Gillekin johdolla yksi sarjan parhaimpia runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla ja useasti nousujohteisesti esiintynyttä joukkuetta ei kannata laskea todellakaan ulos mitalikamppailusta. Ennen illan ottelua Crusaders löytyy sijalta kahdeksan joskin eroa neljäntenä majailevaan Växjöön on ainoastaan kaksi pistettä. LIBK ei ole joulutauon jälkeen päässyt tositoimiin kuin vasta kertaalleen kaataen Helsingborgin vieraissa pitkän kaavan kautta lukemin 4-5, mutta tämän jälkeen ryhmä on lusinut koronakaranteenissa jo useamman viikon. Erinomaisena kotijoukkueena tunnettu Linköping on esiintynyt Sportshallissa jälleen edukseen ja ainoastaan kärkijoukkueet Kalmarsund sekä Falun ovat onnistuneet hakemaan täyden pistepotin tämän kotiluolasta. Erittäin tasaisen rosterin kärkihevosina häärivät tuttuun tapaan Simon Palmen sekä Matej Jendrisak ja puolustuskalustoa Oskar Hovlundin johdolla on kehuttu yhdeksi sarjan parhaista jo useampaan otteeseen. Tolppien välissä Andreas Blom on astunut ykköskassarin saappaisiin odotettua paremmin ja on varma valinta kotijoukkueen veräjänvartijaksi myös tänä iltana.

Pitkään sarjataulukossakin kolmen kärjessä keikkunut Mullsjö tarpoo tällä hetkellä tuloksellisesti pienessä alamäessä kun molemmissa tämän vuoden puolella pelatuissa otteluissa on tullut tukkaan. Viimeksi Pixboa vastaan joukkue olisi kenttätapahtumien valossa ansainnut selvästi enemmän mutta Oskar Weissbachin loppuminuuttien johto-osumaa ei tällä kertaa saatu paikattua hyvästä loppurynnistyksestä huolimatta. Alkukaudesta ykkösvitjassa loistanut Kim Ganevik on koko viisikon tavoin jäänyt viime otteluissa täysin pimentoon ja etenkin kapteeni Kasper Hedlund on kahdessa tappio-ottelussa ollut luvattoman heikko. Jan Zaugg on kahteen viime peliin osunut tolppien väliin viisi kertaa ja sveitsläisen yhteinen sävel Gustav Johanssonin kanssa on selvästi alkanut viimeinkin löytyä. Jesper Sankell ei ollut vielä Wallenstamissa koko ottelun pelikunnossa ja rightin maalitykin kunto on edelleen pieni arvoitus. Maalinsuulla Simon Lööf oli viime ottelussa erinomainen joskaan taso Jonathan Larssonin torjuessa ei juurikaan paljoa laske.

Mullsjö vei kauden ensimmäisen keskinäisen mittelön nimiinsä lukemin 9-4, joten Linköping mielii varmasti revanssia. Pelivoimaltaan joukkueet ovat lähes täysin samalla viivalla ja kyllä kotijoukkue meidänkin papereissa ennakkosuosikin paineet tänään kantaa niskassaan. Voittajavedoissa markkina on hyvin hereillä, joten otetaan koppia ottelun maalimääristä. Linköping on profiloitunut vuosien saatossa selkeäksi ”under-joukkueeksi”, eikä erittäin fyysinen ja jämäkkä rosteri tänäkään vuonna ole parhaimmillaan maalintekokilpailuissa. Mullsjö on parhaimmillaan sarjan kärkeä pallollisessa pelissä mutta tällä hetkellä joukkue ei onnistu luomaan pitkistä palloralleista huolimatta juurikaan ykkössektorin laatupaikkoja. Historiankaan valossa joukkueiden välienselvittelyissä ei olla todistettu mitään suuria ilotulituksia, joskin useat playoffs-kamppailut osittain selittävät tätä tilastoa. Viimeisen neljän vuoden aikana joukkueiden keskinäisissä otteluissa maalikeskiarvo huitelee vain hieman yli yhdeksässä osumassa ja samalla otannalla yli 11,5 maalin otteluita ollaan todistettu ainoastaan viisi kertaa peräti 20 yrittämästä. Myös joukkueiden tämän kauden aiemmissa otteluissa alle 12 osumaa on toteunut selvästi overia useammin (61,5%-38,5%). Koko sarjan selvästi kasvaneet maalimäärät ovat nostaneet totals-linjaa jälleen sokeasti ylöspäin ja houkuttelevin valinta peliin on ehdottomasti alle 11,5 maalin vaihtoehto. in kärkikerroin kelpaa lauantain kupongille mukaan noin 59% arviota vastaan.

 

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *